Kulttuuri

Tällä viikolla HS-kulttuuritoimitus suosittelee asetelmien ja ikonien kauneutta, Metallicaa, feminististä naiskirjallisuutta sekä Gilmoren tyttöjä

Nykyään arkipäivään kuuluvat hedelmät olivat 1600-luvun Euroopassa ylellisyystuotteita.

Nykyään arkipäivään kuuluvat hedelmät olivat 1600-luvun Euroopassa ylellisyystuotteita. Niinpä taiteilijat käyttivät paljon aikaa ikuistaaksensa appelsiineja, sitruunoita, viikunoita ja pähkinöitä silmiä hiveleviksi asetelmiksi. Myös Itä-Intian kauppakomppanian Eurooppaan rahtaamat japanilaiset ja kiinalaiset posliinit jatkoivat elämäänsä maalauksissa.

Sinebrychoffin antoisan asetelmanäyttelyn lisäksi kannattaa laskeutua myös museon kellarikerrokseen, jossa voi syventyä ikonien maailmaan, maalaustekniikkaan ja ikonien ajoittamiseen. Näyttelyn vanhimmat ikonit ovat 1500-luvulta.

Sinebrychoffin museo, Bulevardi 40. Asetelma, elämä tarjottimella 31.12. saakka; Ikonit – pyhä, kaunis ja maallinen kevääseen 2017.

Tuttua ja turvallista riffiraastetta

Ensimmäinen ajatus oli: ei kai taas, miksei ne lopeta. Kalifornialainen heviyhtye Metallica on viimeisen 26 vuoden aikana yrittänyt luoda itseään uudelleen jopa noloin tuloksin. Kunnes nyt, viime viikolla ilmestyneellä levyllään, bändi tuntuu myöntävän: mitäpä moinen hyödyttäisi.

Hardwired.... To Self-Destruct sisältää kevyesti raikastettua, 80-lukulaista trash-riffiraastetta, joka saa jo moneen kertaan James Hetfieldin hylänneen fanin raskasmetalli­sydämen sykkimään. Levy meni listakärkeen 57 maassa.

Metallica: Hardwired... To Self-Destruct. (Blackened)

Matkalle Punaiseen luostariin

Jos et vielä tunne Maria Turtscha­ninoffin feministisiä fantasiakirjoja, tutustu nyt. Punaisen luostarin kronikat -sarjan ensimmäisestä, 2014 Finlandia Juniorilla palkitusta Maresista suunnitellaan Britanniassa elokuvaa, ja tänä syksynä ilmestyi sen prequel, varhaisempiin aikoihin sijoittuva Naondel.

Niiden maailma muistuttaa J.R.R. Tolkienin ja Irmelin Sandman Liliuksen satu-universumeja, mutta Turt­schaninoff on poliittisissa rinnastuksissaan vielä rohkeampi. Naisten alistamisen ja luonnon tuhoamisen kritiikki on sadussakin etualalla.

Maria Turtschaninoff: Naondel (suom. Marja Kyrö). Förlaget M ja Tammi. 361 ja 397 s.

Gilmore Girls, vielä kerran

Jos perjantaina ja lauantaina pääsi unohtumaan, on syytä muistuttaa, että Netflixissä odottelee herkku: tv-sarja Gilmore Girlsin paluu. Tiedossa on neljä uutta jatko-osaa, yhteensä kuusi tuntia papupatamaista äiti-tytär-pulputusta, ihmissuhteita ja elämänkäänteitä connecticutilaisessa Stars Hollow’n pikkukaupungissa.

Katsojat päästetään urkkimaan, kuinka äidin ja tyttären, Lorelai ja Rory Gilmoren elämät ovat edenneet sitten viime näkemän, vuoden 2007. Silloin tytär oli teini, äiti kolmikymppinen. Nyt tarkastelussa ovat kolmi- ja viisikymppiset naiset.

Muuttaako tämä koko asetelman päälaelleen?

Netflix: Gilmore Girls: A Year in the Life

Suosittelijat: Pirkko Kotirinta, Mikko-Pekka Heikkinen, ­Suvi Ahola, Mari Koppinen

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Taide
  • Tv-sarjat
  • Kirjallisuus
  • Musiikki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    2. 2

      Autoilijoiden törttöily käy yhä villimmäksi Töölössä – video näyttää, miten auto toisensa perään koukkaa kiveyksen yli pyöräilijöiden sekaan pyörätielle

    3. 3

      Nämä lyhyet videonpätkät jäävät suomalaisen huumorin historiaan – 30-vuotinen gif luo yhä uusia klassikoita

    4. 4

      Vanhan piian vero poistui vuonna 1975, mutta sinkkuja sorretaan yhä yhteiskunnassa – ”Maksoin yhden hengen lisää matkasta, mutta jouduin silti jakamaan huoneen”

    5. 5

      Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

    6. 6

      Tuhansien suomalaisten henkilötietoja ja laboratoriotuloksia vuotanut esitelmästä internetiin – Näin THL pahoitteli tietovuotoa uhreille

    7. 7

      Kone aloittaa säästöohjelman ja aikoo karsia 1 000 työpaikkaa

    8. 8

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    9. 9

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    10. 10

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    3. 3

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    4. 4

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    5. 5

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    6. 6

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    7. 7

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    8. 8

      Pohjois-Korea uhkasi ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Valkoinen talo pitää puheita Trumpin julistamasta sodasta ”absurdeina”

    9. 9

      Lestadiolaisten joukossa elää niitäkin, jotka eivät suostu ehkäisy­kieltoon – ”Naisen ruumiin taakka kaatuu myös miehille”, sanoo tutkija

    10. 10

      Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää