Kulttuuri    |   70-vuotias

Suurelle yleisölle näyttelijä Sulevi Peltola on Kotikadun Onni

Sulevi Peltola aloitti Veikko Sinisalon oppilaana – ja päätyi kansan suosikiksi hänkin.

Tie kaartuu etelähämäläisessä peltomaisemassa kohti vanhaa maalaistaloa, jonka aitanpolulla astuu – Sulevi Peltola. Näyttelijämestari on yli 40 vuotta asustanut suuren osan ajastaan Mallusjoen kylässä Orimattilassa. Toinen koti on Helsingissä.

”Tämä päärakennus on vuodelta 1904, ja aitan päätyyn on kaiverrettu vuosi 1830”, Sulevi Peltola kertoo tuvan pitkän pöydän ääressä.

Kirvesmiehen poikana häneen tarttui isänsä työtaitoja, joita hän on voinut hyödyntää talon hyväksi – sisällä ja ulkona.

Pihamaalla on ansaria muistuttava lasitettu rakennus, jonka sisältä löytyy uima-allas ja muuta yllättävää.

”Kokonaan kierrätysmateriaaleista”, Peltola painottaa. ”Nuorukaisena Kangasalla rakensin kesät isäni kanssa kesämökkejä, ja talvisin veistettiin veneitä.”

Kangasalla virisi jo toisiakin kykyjä, näyttelijänlahjoja. Sulevi-poika lausui runoja koulunsa, Kangasalan yhteiskoulun, juhlissa ja esiintyi eri tilaisuuksissa Suoraman työväentalolla.

Hänen ratkaiseva käännekohtansa oli päästä Veikko Sinisalon lausuntaoppilaaksi Tampereen työväenopistossa. Samaa kurssia kävi muiden muassa Jouko Turkka.

”Karskia miehisyyttä arvostettiin silloin. Lausunta aika lailla poikkesi siitä, mutta kun sellaista harrastivat niinkin miehiset miehet kuin Veikko Sinisalo ja Tapio Rautavaara, niin ei mi­nuakaan asiasta pilkattu”, Peltola kertoo. ”Siinä oli miehelläkin lupa olla herkempi.”

Heti ylioppilaaksi tulon jälkeen vuonna 1965 Peltola pääsi teatterikouluun. Jos kävikin sen läpi kiltisti, hän imi silti merkittävimmän näyttämöoppinsa Ylioppilasteatterista.

Kaisa Korhonen ohjasi siellä esityksiä kuten Klaus, Louhikon herra ja Kirkon vihollinen, jotka olivat antavampia töitä kuin teatterikoulun säyseät harjoitelmat.”

Niin ikään kevään 1966 Lapualaisooppera – jossa Peltolakin näytteli – suuntasi nuorta teatteripolvea voimalla brechtiläisyyteen ja radikaalimpiin näkemyksiin. ”Tilanne vähän omalakisestikin liukui kohti kulttuuriradikalismia ja poliittista teatteria.”

Näkösälle haluttiin lähihisto­rian pimentoon jätettyjä alueita: sisällissotaa, vuoden 1918 kuningashanketta, 1930-luvun äärioikeistoa.

Peltola oli 1971 perustamassa Kom-teatteria, aikakauden lipunkantajaa, ja pysyi remmissä vuosikymmenen.

”Kierrettiin maata helvetisti, Lappia ja Kainuutakin, muualla Ruotsin suomalaiskeskuksia, Neuvosto-Karjalaa ja jopa DDR:ää myöten”, hän kertaa.

”Vuodessa meni yli kaksisataa yötä poissa kotoa.”

1980-luvulla Peltolasta kuoriutui se, mistä hänet parhaimmin tunnetaan: filminäyttelijä. Ohjaajista etenkin Matti Ijäs, Aki Kaurismäki ja Aku Louhimies ovat nojanneet hänen liki puhumattomana humisevaan läsnä­oloonsa.

”Kokemus tuo varmuutta kameran edessä. Roolihahmon olemuksesta pitää huokua hänen menneisyytensä ja ajattelunsa – niukoin elein, ilman höpötystä”, näyttelijä fundeeraa.

”Oikein mitoitettu kulmakarvan värähdys voi vaikuttaa myrskyn lailla.”

Karukasvoinen Peltola on tiheimmin nähtyjä näyttelijöitämme elokuvissa, ja hän on saanut Jussin pääosasta Ijäksen ohjaamassa Haaveiden kehässä ja sivuosasta Louhimiehen elokuvassa Paha maa.

Laajimmin hänet kai muistetaan Onni Partasena tv-sarja Kotikadussa. Jahkailevana perheenisänä hän veti unohtumattomimmat kohtauksensa Aake Kallialan esittämän Maurin Alhon kanssa.

”Voitiin paljon itse sorvata sanomisiamme. Se oli mukavaa tyylilajina ’viattomat miehet pahassa maailmassa’ à la Pekka ja Pätkä”, Peltola myhäilee. Näyttelijöiden vastuulla oli paljolti pitää roolinsa linjassa, koska sarjan ohjaajat vaihtuivat niin tiuhaan.

Kotikatu teki tutuksi myös Peltolan oman koiran, Ilonan. Lemmikin kuva on nyt kehyksissä tuvan seinällä. ”Ilona lepää jo nurmen alla tuolla tontin kulmalla.”

Peltola on eläkkeellä lähes 30 vuoden Yleisradio-rupeamastaan, mutta keikkoja on tasaisesti – viimeksi Aki Kaurismäen kohta valmistuvassa elokuvassa.

Mikä siinä näyttelemisessä lumoaa – aina vaan?

Peltola imee pikkusikaria ja vaikenee pitkään, mulkaisee kysyjään ennen kuin vastaa: ”Ristisanatehtävissä tyydyttää, kun hakee ja löytää sanoja. Tässä taas saa laatia itse tehtävänkin niin, että hommaan jää kaik­kiaan pysyvää arvoitusta.”

”Tämä on sukua runoille ja novellistiikalle, ja niin ikään kuvataiteille. On mystistä elementtiä.”

Sulevi Peltola täyttää 70 vuotta 7. joulukuuta.

Kolme nopeaa

Äskettäin poistuneita läheisiä


1 Kalle Holmberg ja Jouko Turkka

”Keskeisiä ohjaajia työhistoriassani. Aikalaisia, mutta erilaisiakin.”

 

2 Veijo Meri

”Olen tehnyt monta hänen tekstiään, kuten Sotamies Jokisen vihkiloma ja Suomen paras näyttelijä. Oli ainutkertainen sanan­käyttäjä.”

 

3 Kristiina Elstelä, Esko Hukkanen, Risto Salmi ja Pentti Siimes

”Ystäviäni ja työtovereitani teatterissa ja elokuvissa. Heiltä olen saanut paljon.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Syntymäpäivät
  • Henkilöjutut

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    2. 2

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    3. 3

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    4. 4

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    5. 5

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    6. 6

      Hasan juoksi Turun puukottajan perään ja sai itse puukosta kaulaan – ”Hänen silmissään näkyi vain tyhjyyttä”

    7. 7

      Barcelonan iskussa kadonnut pikkupoika kuoli sairaalassa

    8. 8

      Suomessa kuoli 10 000 vauvaa vuodessa – sitten ainutlaatuinen järjestelmä muutti kaiken

    9. 9

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    10. 10

      Robottiverokarhu alkaa tarkkailla suomalaisia – Verohallinto haluaa kitkeä vilppiä, kasvattaa valtion tuloja ja korvata ihmistyötä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    3. 3

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    4. 4

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    5. 5

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    6. 6

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    7. 7

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    8. 8

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    9. 9

      Krp: Turun puukotuksien pääepäiltyä päästiin kuulemaan – esitetään vangittavaksi huomenna

    10. 10

      Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    6. 6

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää