Valikko
Kulttuuri

Säätiö lahjoittaa miljoona euroa Taideyliopistolle – ”Luovuus on ainoa keino, jolla hyvinvointi-Suomi pärjää”

Tekniset korkeakoulut ovat perinteisesti pärjänneet taidealoja paremmin varainkeruussa, ja Taideyliopistollakin on vielä matkaa kolmen miljoonan euron tavoitteeseen.

Saastamoisen säätiö tekee Taideyliopistolle miljoonan euron lahjoituksen. Lahjoitus liittyy Taideyliopiston käynnissä olevaan varainkeräyskampanjaan, jonka keräystavoitteena on kolme miljoonaa euroa.

Saastamoisen säätiön hallituksen puheenjohtaja Petteri Karttunen kertoo, että säätiö haluaa kantaa vastuuta siitä, että Taideyliopiston kaltaiset korkealaatuiset yliopistot pärjäävät jatkossakin.

”Kyllähän meidän on huolehdittava siitä, että koulutus kehittyy, vaikka julkinen rahoitus vähenee. On tärkeää, että myös taidemaailma saa tukea, vaikka se on yritysmaailmasta sivussa. Luovuus on kuitenkin ainoa keino, jolla hyvinvointi-Suomi pärjää pitkällä tähtäimellä”, Karttunen sanoo.

Tekniseen ja kaupalliseen koulutukseen keskittyvät korkeakoulut ovatkin pärjänneet selvästi paremmin varainkeruussa kuin esimerkiksi Taideyliopisto. Esimerkiksi vuosi sitten Aalto-yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto, Oulun yliopisto ja Lappeenrannan teknillinen yliopisto saivat Teknologiateollisuus ry:ltä yhteensä 11 miljoonan euron lahjoituksen.

Saastamoisen säätiön lahjoituksella kasvatetaan Taideyliopiston pääomaa, ja valtio tukee kampanjaa jopa kolmen euron lahjoituksella jokaista keräyksessä saatua euroa kohti. Taideyliopisto siis saa Saastamoisen säätiön miljoonan euron lahjoituksen ansiosta lisää rahaa myös valtiolta.

Vuonna 2010 voimaan tulleen lain myötä yliopistojen rahoitus muuttui. Yliopistojen rahoituksesta pääosa tulee yhä valtiolta, mutta lisäksi yliopistojen on hankittava lahjoituksia. Valtio maksaa yliopistojen hankkimille lahjoituksille niin sanottua vastinrahaa kannustaakseen yliopistoja itsenäiseen varainhankintaan.

Valtio on jakanut vastinrahaa yliopistojen omille varainkeruuhankkeille aiempinakin vuosina. Nykyisestä varainkeruukierroksesta päätettiin vuonna 2014 ja aikaa on vuoden 2017 loppuun. Valtio on luvannut vastinrahaa kolminkertaisena 150 miljoonaan euroon asti. Jos yliopistot saavat lahjoituksina enemmän kuin 50 miljoonaa euroa, kerroin pienenee. HS:n viimevuotisen selvityksen mukaan 50 miljoonaa euroa tuli täyteen jo vuosi sitten, eli näillä näkymin vastinrahan kerroin tulee olemaan pienempi kuin kolme.

Taideyliopiston hallituksen puheenjohtajan Karri Kaitueen mukaan Saastamoisen säätiön lahjoitus auttaa huomattavasti keräyskampanjan tavoitteen saavuttamista, mutta myöntää myös, että matkaa on vielä. Tällä hetkellä koossa on 1,6 miljoonaa euroa.

Kampanja alkoi kuluvan vuoden alussa, eli huomattavasti myöhemmin kuin muilla yliopistoilla, ja jatkuu vuoden 2017 puoliväliin.

Kaitue sanoo haastavansa myös yritysmaailmaa aiempaa enemmän yhteistyöhön taidemaailman kanssa. ”Taiteen tuotteistaminen on yksi asia, mutta vielä mielenkiintoisempaa olisi saada taideyhteisö ja elinkeinoelämä symbioosiin. Taide-elämän metodeja, kuten improvisointia, voisi käyttää bisneselämässä nykyistä enemmän esimerkiksi strategisessa suunnittelussa.”

Saastamoisen säätiön lahjoitus kattaa kolmanneksen Taideyliopiston keräyskampanjan tavoitteesta.

Muut lahjoittajat ovat olleet etupäässä yksityishenkilöitä, mutta Saastamoisen säätiön lisäksi muutama muukin säätiö ja yhteisö on osallistunut kampanjaan. Lisäksi lahjoittajien joukossa on muutamia yrityksiä.

Saastamoisen säätiö on vuonna 1968 Kuopiossa perustettu tiede- ja taidesäätiö. Jo aiemmin se on tukenut Kuvataideakatemiaa, joka nykyisin on osa Taideyliopistoa, ja säätiön taidekokoelma on esillä Espoon modernin taiteen museossa Emmassa.

Tämän lisäksi säätiö tukee Aalto-yliopistoa ja Itä-Suomen yliopistoa. Apurahoina säätiö jakaa vuosittain noin 2,5–3 miljoonaa euroa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yliopistot
  • Taideyliopistot
  • Kulttuuripolitiikka

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pitserian tuhopoltto Espoossa, poliisi ottanut useita henkilöitä kiinni

    2. 2

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    3. 3

      Humaltujia on neljää tyyppiä – Jos olet ”Mr. Hyde”, syy voi olla perimässä

    4. 4

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    5. 5

      Stand-up-koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    6. 6

      Lontoon suurpaloa kiihdyttäneitä eristemateriaaleja saa käyttää myös suomalaisissa kerrostaloissa

    7. 7

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    8. 8

      Ramadanin päättymistä juhlittiin shoppailun merkeissä Itä-Helsingissä – Mellunmäessä moskeijasta puhdistettiin rasistisia töhryjä

    9. 9

      Pariskunta muutti kaupungista maalle, hankki eläinlauman ja ryhtyi tuottamaan ruokaansa itse – ”Ensimmäisessä teurastuksessa seisoin nurkan takana sormet korvissa”

    10. 10

      Suomen poliittinen järjestelmä on rakennettu suosimaan miehiä, väittää politiikan sukupuolittumista tutkinut Salla Turunen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    2. 2

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    3. 3

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    4. 4

      Punttisalilla aloittelijat ja hyvän perimän omaavat ovat vahvoilla – HS listasi seitsemän vinkkiä lihasten kasvattamiseen

    5. 5

      Kyypartiomies Mikko Turunen puolustaa pahamaineisia käärmeitä – video näyttää, kuinka haastattelutilanne muuttuikin kyyn yllätys­hyökkäykseksi

    6. 6

      Stand-up-koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    7. 7

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    8. 8

      Pariskunta muutti kaupungista maalle, hankki eläinlauman ja ryhtyi tuottamaan ruokaansa itse – ”Ensimmäisessä teurastuksessa seisoin nurkan takana sormet korvissa”

    9. 9

      Putken rikkoutuminen puski tulikuumaa höyryä Helsingin ydinkeskustassa – julkisen liikenteen erikoisjärjestelyt jatkuvat vielä maanantaina

    10. 10

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    5. 5

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    8. 8

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    11. Näytä lisää