Valikko
Kulttuuri

Yle panee uutisorganisaationsa uusiksi ja lupaa parantaa avoimuutta – Etiikkapäällikkö siirtyy vetämään A-Studiota

Yle uudistaa uutis- ja ajankohtaisorganisaation yhtiötä viime viikkoina ravistelleen kohun seurauksena. Ylen oman uutisen mukaan yhtiö ”yksinkertaistaa” organisaatiorakennettaan ja jatkaa aiemmin aloitettua journalistisen linjan määrittelyprosessia, joka jatkuu koko ensi vuoden.

Linjaustyössä on mukana koko Ylen henkilökunta.

Samalla Yle nimittää uusia päällikkötoimittajia.

Yhtiön journalistisesta etiikasta vastannut päällikkö Riitta Pihlajamäki siirtyy A-Studion toimituksen päälliköksi. Ylen mukaan tähän toimitukseen kootaan tv-lähetyksiä ja verkon ajankohtaisjournalismia tekevät toimittajat. Pihlajamäki on tehnyt pitkän uran Ylen sisällä.

Samalla koko uutis- ja ajankohtaistoiminta saa uuden johtajaroolin. Työn päivittäisestä johtamisesta alkaa vastata Ylen yhteiskuntatoimitusta aiemmin johtanut Riikka Venäläinen. Venäläinen on työskennellyt aiemmin pitkään Helsingin Sanomissa, muun muassa päätoimittajana. Venäläisen tilalle yhteiskuntatoimituksen johtoon tulee Jukka Niva, Yle kertoo. Vastaavana päätoimittajana jatkaa Atte Jääskeläinen.

Lisäksi Yle lupaa selkeyttää toimintaohjeitaan ja käytäntöjään ja tarjota ”ulkopuolista apua” yksiköiden tueksi. Tarkoituksena on parantaa luottamusta ja avoimuutta. Ylen mukaan organisaatiouudistus on tulosta toimitusjohtaja Lauri Kivisen tekemästä kuulemiskierroksesta.

Kohu Ylen uutisoinnin ympärillä alkoi marraskuun lopulla, kun Yle kertoi pääministeri Juha Sipilän (kesk) sukulaisten liiketoimista valtio-omisteisen Terrafamen eli Talvivaaran kaivoksen kanssa. Sipilä arvosteli juttua blogissaan ja lähetti sitä laatineelle toimittaja Salla Vuorikoskelle toistakymmentä sähköpostia.

Sipilän palautteen jälkeen Ylen journalistinen johto rajoitti aiheen käsittelyä yhtiön välineissä. Osa toimittajista koki yhtiön taipuneen Sipilän painostuksen alla. Ylen johdon mukaan kyse oli normaalista journalistisesta harkinnasta, jolla asia asetettiin mittasuhteisiinsa.

Jupakassa toimittaja Ruben Stiller sai kirjallisen varoituksen kerrottuaan aikovansa käsitellä aihetta joka tapauksessa. Stillerin varoitus peruttiin myöhemmin, mutta hän jäi sairauslomalle, joka jatkuu yhä.

Kuluvan viikon keskiviikkona Ylen johtoa kohun aikana arvostellut ajankohtais- ja featuretoimituksen esimies Jussi Eronen ja toimittaja Vuorikoski irtisanoutuivat Ylestä. Eron syy oli heidän mukaansa kokemus siitä, että Yle ja erityisesti päätoimittaja Jääskeläinen olisivat rajoittaneet Sipilän asioiden käsittelyä journalistin etiikan vastaisella tavalla.

Päätoimittaja Jääskeläinen kiisti syytökset ja korosti Ylessä tehtyjen päätösten olleen journalistisesti perusteltuja. Keskiviikkona Ylen hallitus antoi tukensa sekä Kiviselle että Jääskeläiselle.

Korjattu klo 14.20: Ylen journalistinen linjaustyö on aloitettu jo elokuussa. Jutussa ja jutun otsikossa kerrottiin aiemmin virheellisesti, että työ alkaa nyt.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yle
  • Media

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    2. 2

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    3. 3

      Perussuomalaisten Laura Huhtasaari kertoo nyt, miltä tuntuu kun puolue hajoaa – ”Haava kyllä arpeutuu”

    4. 4

      Robbie Williams lähetti terroristeille uhmakkaan viestin Lontoon olympiastadionilta – elokuussa tämä keikka nähdään Tampereella

    5. 5

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    6. 6

      Presidentinvaalit hävinnyt Mannerheim pakeni kahvilayrittäjäksi Hankoon – Tällainen pikkutarkan omistajan kahvila oli ja on

    7. 7

      Jo toinen tapaus kesäkuussa: Pohjoiskorealainen sotilas loikkasi rajan yli etelään

    8. 8

      Sitä Timo Soinia, jonka olemme tunteneet, ei enää ole

    9. 9

      Tamperelaisen baarin edustalla ammuttiin riidan päätteeksi neljä laukausta

    10. 10

      Parasta lomalukemista – HS kokosi alkuvuoden 30 kiinnostavinta kirjaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sitä Timo Soinia, jonka olemme tunteneet, ei enää ole

    2. 2

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    3. 3

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    4. 4

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    5. 5

      Miksi amerikkalaiset pelkäävät alastomuutta, mutta suomalaiset eivät? ”Tässä suhteessa emme ole kauhean kaukana muslimimaista”

    6. 6

      Presidentinvaalit hävinnyt Mannerheim pakeni kahvilayrittäjäksi Hankoon – Tällainen pikkutarkan omistajan kahvila oli ja on

    7. 7

      Perussuomalaisten Laura Huhtasaari kertoo nyt, miltä tuntuu kun puolue hajoaa – ”Haava kyllä arpeutuu”

    8. 8

      Viisi kuoli sähköiskuun uima-altaassa vesipuistossa Turkissa – kolme kuolleista lapsia

    9. 9

      Helmut Kohlin hautajaisista kehkeytyi kiusallinen draama Saksassa – entisen liittokanslerin leski ei halua puhujaksi Angela Merkeliä vaan EU:n hylkimän Unkarin pääministerin

    10. 10

      Viranomaiset selvittävät Suomessa trendilelu fidget spinnerin turvallisuutta – sormihyrriä markkinoidaan aikuisille mutta myydään lapsille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Kullervo Hynysen keksintö saattaa mullistaa syövän, Alzheimerin ja Parkinsonin taudin hoidon – fyysikon löytöjä on verrattu penisilliinin ja röntgenkuvauksen keksimiseen

    4. 4

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    5. 5

      Joonas Tolvanen opiskeli Shaolin-soturimunkkien koulussa – nyt hän on lääkäri Kuopiossa, eikä suosittele Kiinan kung-fu-opintoja kenellekään

    6. 6

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    11. Näytä lisää