Valikko
Kulttuuri

Suomalainen musiikki soi Barack Obaman nuoruudesta kertovassa elokuvassa

Vanhanaikaiseen soul-sointiin erikoistuneen helsinkiläisyhtiön julkaisut ovat päässeet Yhdysvalloissa jo useisiin elokuviin ja tv-sarjoihin.

Presidentti Barack Obaman opiskeluajoista kertovassa elokuvassa kuullaan myös suomalaista musiikkia. Vikram Gandhin ohjaamassa Barry-elokuvassa soi helsinkiläisen Fredin soulkappale Love Can Last Forever.

Fred-taiteilijanimen takana on laulaja, kitaristi ja lauluntekijä Fredrik Löf. Perinteistä soulmusiikkia edustava Love Can Last Forever on hänen ensimmäinen soolosinglensä. Löf on levyttänyt aiemmin myös Velvet Desperados -yhtyeen jäsenenä.

Barry sai ensi-iltansa syyskuussa Toronton elokuvajuhlilla, ja kansainväliseen levitykseen se tuli viime perjantaina Netflix-suoratoistopalvelussa. Elokuva on saanut Yhdysvalloissa kriitikoilta enimmäkseen suopean vastaanoton.

Love Can Last Forever soi instrumentaaliversiona elokuvan loppupuolella hääjuhlakohtauksen taustalla.

”Yllätyin, että kappale soi siinä lähes kokonaan”. Fredrik Löf sanoo.

Kappaleen on julkaissut Stylart-levymerkillään helsinkiläinen Timmion Records, jonka tuotantoa on käytetty viime aikoina Yhdysvalloissa enemmänkin, sekä elokuvissa että tv-sarjoissa.

”Timmionilla on hyviä yhteyksiä Yhdysvaltoihin ja Hollywoodiin”, Löf kehuu.

Aiemmin syksyllä HS kertoi, että Jim Jarmuschin tulevassa Patterson-elokuvassa on mukana Timmionin julkaisema kappale, jonka tekijät ovat helsinkiläisen The Soul Investigators -yhtyeen muusikoita. Samoja soittajia on mukana myös Fredin levyllä.

Suomessa Timmionin tunnetuin artisti on Nicole Willis & The Soul Investigators, jonka levyjä on noussut myyntilistoille.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuvamusiikki
  • Elokuva

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Vain 11 prosenttia synnyttää ilman kipulääkkeitä – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Sitä Timo Soinia, jonka olemme tunteneet, ei enää ole

    3. 3

      Lontoon tuhoisa kerrostalopalo alkoi jääkaappipakastimen syttymisestä

    4. 4

      Näyttelijä Johnny Depp puhui Donald Trumpin salamurhaamisesta – ”Tämä on vain kysymys, en vihjaile mitään”

    5. 5

      Miksi amerikkalaiset pelkäävät alastomuutta, mutta suomalaiset eivät? ”Tässä suhteessa emme ole kauhean kaukana muslimimaista”

    6. 6

      Presidentinvaalit hävinnyt Mannerheim pakeni kahvilayrittäjäksi Hankoon – Tällainen pikkutarkan omistajan kahvila oli ja on

    7. 7

      Lauri Markkasen suuri ilta kääntyi draamaksi – Minnesota Timberwolves varasi, kaupattiin kuitenkin heti Chicago Bullsiin

    8. 8

      Suomi on alkoholipolitiikaltaan jo nyt ”varoittava esimerkki” Pohjoismaissa – ruotsalaisasiantuntijan on mahdoton ymmärtää hallituksen lakiuudistus­kaavailua

    9. 9

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    10. 10

      Vietätkö juhannusta Helsingissä? Tässä kattava lista menovinkkejä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    2. 2

      Vain 11 prosenttia synnyttää ilman kipulääkkeitä – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Teemu Selänne korotettiin Suomessa sankariksi, jota ei voi kritisoida ja joka voi sanoa olevansa ”hauskalla tavalla sovinisti”

    4. 4

      Lauri Markkasen suuri ilta kääntyi draamaksi – Minnesota Timberwolves varasi, kaupattiin kuitenkin heti Chicago Bullsiin

    5. 5

      Espoolaisnuoret varastivat 14-vuotiaan repusta avaimet ja tunkeutuivat tyhjään kotiin – asunnossa riehuttiin ja tietokone murskattiin kirveellä

    6. 6

      13-vuotias tyttö raiskattiin parkkihallissa Keravalla, tekijällä myös muita teiniuhreja – oikeus antoi kolme ja puoli vuotta vankeutta

    7. 7

      Miksi amerikkalaiset pelkäävät alastomuutta, mutta suomalaiset eivät? ”Tässä suhteessa emme ole kauhean kaukana muslimimaista”

    8. 8

      Tunteet voittivat järjen ja 51 vuoden ikäeron, kun Erika ja Danny löysivät toisensa – ”Aina tämä elämä ei mene niin kuin olisi itse käsikirjoittanut”

    9. 9

      Suomi on alkoholipolitiikaltaan jo nyt ”varoittava esimerkki” Pohjoismaissa – ruotsalaisasiantuntijan on mahdoton ymmärtää hallituksen lakiuudistus­kaavailua

    10. 10

      Ranskalainen lifestyle­bloggaaja kuoli ilokaasulla toimivan kerman­vaahdottimen räjähdykseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kullervo Hynysen keksintö saattaa mullistaa syövän, Alzheimerin ja Parkinsonin taudin hoidon – fyysikon löytöjä on verrattu penisilliinin ja röntgenkuvauksen keksimiseen

    2. 2

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Masennus ei ole vain sitä, että maataan sängyssä – me masentuneet koemme syyllisyyttä

    5. 5

      Näin kasvatat hyväkäytöksisen lapsen – Ranskassa jokainen lapsi osaa tervehtiä kohteliaasti

    6. 6

      Joonas Tolvanen opiskeli Shaolin-soturimunkkien koulussa – nyt hän on lääkäri Kuopiossa, eikä suosittele Kiinan kung-fu-opintoja kenellekään

    7. 7

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    8. 8

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää