Valikko
Kulttuuri

George Michael oli myös uraauurtava popvideoartisti: ”Kaikkien aikojen kovimpia”, suomalainen huippuohjaaja sanoo

George Michael oli hittivideoissaan iätön ja kauniiden ihmisten ympäröimä, mutta myös seksuaalisuudessaan avoin, sanoo video-ohjaaja Miikka Lommi.

Jouluna kuollut George Michael oli musiikkivideoiden kulta-ajan artisti, joka teki vaikutuksen myös visuaalisella tyylillään.

”Hänen Freedom ’90 -videonsa on ehdottomasti kaikkien aikojen kovimpia musiikkivideoita”, ohjaaja Miikka Lommi sanoo.

Lommi on ohjannut useita suomalaisia ja ulkomaisia popvideoita 1990-luvulta lähtien. Hänen tunnetuin videonsa on Bomfunk MC’sin Freestyler. Kappale oli listaykkönen 12 maassa vuonna 2000.

Lommin mielestä George Michael onnistui videoiden kautta pitämään itsensä esillä iättömänä, hohtavahampaisena ja sormiaan napsuttelevana viihdyttäjänä.

”Ne olivat elokuvallisia, muotikuvamaisia ja avoimen seksikkäitä videoita, joissa hänen ympärillään pyöri äärimmäisen kauniita ihmisiä”, Lommi sanoo.



Vuonna 1990 valmistuneessa Freedom ’90 -videossa pääosan vievät aikansa tunnetuimmat supermallit Naomi Campbell, Tatjana Patitz, Linda Evangelista, Christy Turlington ja Cindy Crawford.

Videon ohjasi David Fincher, joka teki useita hittivideoita myös Madonnalle, mutta George Michael osallistui aktiivisesti suunnitteluun ja kuvauksiin.

”Kun ihmiset tulevat nykyään juttelemaan minulle kadulla, he mainitsevat useimmiten tämän videon, ei tekemiäni lehtien kansikuvia”, Linda Evangelista sanoi Harper’s Bazaarin haastattelussa.

Evangelista esiintyi myös kaksi vuotta myöhemmin Too Funky -kappaleen videossa. Siinäkin pääosassa olivat huippumallit.



George Michaelin uransa suurimmat hitit ilmestyivät vuosina 1984–1995, jolloin Music TV oli tärkein hitintekokanava, ensin Yhdysvalloissa ja vuodesta 1987 lähtien myös Euroopassa.

Hittivideoputki alkoi Michaelin ja Andrew Ridgeleyn muodostaman Wham!-duon aikoina.

Wake Me Up Before You Go-Go -videossa Michael ja Ridgeley tanssivat valkoisissa t-paidoissa, joissa lukee ”Choose life”. Muotisuunnittelija Katharine Hamnettin iskulausepaidoista tuli videon ansiosta 1980-luvun tunnetuimpia muoti-ilmiöitä.



Viime päivinä hurjia katsojalukuja verkossa saanut Last Christmas -jouluhitin video on myös keskeistä Wham!-kuvastoa. Siinä kaksikko viettää naisystävineen lumijoulua Alpeilla, kisailee hangessa ja kuhertelee takan edessä.

Vaikka Wham! oli imagoltaan siloitellun heteroseksuaalinen, niin myöhempien soolohittiensä videoissa George Michael hyödynsi avoimesti homoeroottista kuvastoa, ja esimerkiksi Faith-kappaleen videossa hän on peililaseineen ja prätkänahkatakkeineen kuin suoraan Tom of Finlandin piirroksista.



Miikka Lommin mielestä homokulttuurista lainatut viittaukset olivat yleisiä 1990-luvun alun lontoolaisessa klubikulttuurissa.

”En ole ajatellut, että se olisi ollut riski hänen uransa kannalta. Hän leikitteli sillä kuvastolla.”

Tom of Finland -henkinen nahka-asu nähtiin hetken aikaa George Michaelin yllä jo Whamin ensimmäisenä singlenä julkaistun Wham Rap! (Enjopy What You Do) -kappaleen videossa.



George Michael kertoi omasta homoseksuaalisuudestaan avoimesti vasta vuonna 1998 sen jälkeen, kun hän oli saanut Yhdysvalloissa tuomion säädyttömästä käytöksestä julkisessa käymälässä.

Hän käänsi saamansa kohun voitokseen hillittömällä Outside-videolla, jossa Michael ei ainoastaan julkistanut omaa homouttaan vaan myös kehotti kaikkia muitakin olemaan salaamatta omaa seksuaalisuuttaan.

”Se on häiriintyneen suorasukainen ja todella puhutteleva video”, Lommi kehuu.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • musiikkivideot
  • Pop- ja rockmusiikki
  • Kuolleet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Vain 11 prosenttia synnyttää ilman kipulääkkeitä – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Miksi amerikkalaiset pelkäävät alastomuutta, mutta suomalaiset eivät? ”Tässä suhteessa emme ole kauhean kaukana muslimimaista”

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Suomi on alkoholipolitiikaltaan jo nyt ”varoittava esimerkki” Pohjoismaissa – ruotsalaisasiantuntijan on mahdoton ymmärtää hallituksen lakiuudistus­kaavailua

    5. 5

      Mies tappoi vanhuksen Puotilassa, jäi hovioikeudessakin ilman rangaistusta – tekijä esiintyi samana kesänä musiikkivideolla

    6. 6

      Oikeus kielsi naisia syrjineen käytännön israelilaisen lentoyhtiön lennoilla – naisia ei saa enää pyytää vaihtamaan paikkaa ääriuskovaisten miesten vaatimuksesta

    7. 7

      Presidentti Martti Ahtisaari paljastaa HS:n syntymäpäivä­haastattelussa kolme henkilöä, jotka ovat vaikuttaneet häneen eniten – yksi heistä on suomalainen

    8. 8

      Tunteet voittivat järjen ja 51 vuoden ikäeron, kun Erika ja Danny löysivät toisensa – ”Aina tämä elämä ei mene niin kuin olisi itse käsikirjoittanut”

    9. 9

      Espoolaisnuoret varastivat 14-vuotiaan repusta avaimet ja tunkeutuivat tyhjään kotiin – asunnossa riehuttiin ja tietokone murskattiin kirveellä

    10. 10

      Ankeus ei olekaan välttämätön paha – Suomi uudistuu paremmin, kun lama on jäänyt taakse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    2. 2

      Teemu Selänne korotettiin Suomessa sankariksi, jota ei voi kritisoida ja joka voi sanoa olevansa ”hauskalla tavalla sovinisti”

    3. 3

      Tunteet voittivat järjen ja 51 vuoden ikäeron, kun Erika ja Danny löysivät toisensa – ”Aina tämä elämä ei mene niin kuin olisi itse käsikirjoittanut”

    4. 4

      13-vuotias tyttö raiskattiin parkkihallissa Keravalla, tekijällä myös muita teiniuhreja – oikeus antoi kolme ja puoli vuotta vankeutta

    5. 5

      Espoolaisnuoret varastivat 14-vuotiaan repusta avaimet ja tunkeutuivat tyhjään kotiin – asunnossa riehuttiin ja tietokone murskattiin kirveellä

    6. 6

      Ritva Elomaa siirtyy takaisin perussuomalaisiin – Halla-aho kehottaa muitakin ”pohtimaan asiaa”

    7. 7

      Näin arabisiirtolaisia houkutellaan olemattomilla lupauksilla Suomeen – Jemeniläinen perheenisä myi koko omaisuutensa ja maksoi Suomessa asuvalle miehelle tuhansia dollareita

    8. 8

      Ritva Elomaan paluu perussuomalaisiin nakertaa hallituksen enemmistöä – Nyt käydään sotaa edustajien sieluista

    9. 9

      Syötkö 40 appelsiinia päivässä, maistuuko koiranlihakeitto vai oletko vielä elävän sushin ystävä? Testaa, ketä diktaattoria muistutat ruokatavoiltasi

    10. 10

      Mies tappoi vanhuksen Puotilassa, jäi hovioikeudessakin ilman rangaistusta – tekijä esiintyi samana kesänä musiikkivideolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kullervo Hynysen keksintö saattaa mullistaa syövän, Alzheimerin ja Parkinsonin taudin hoidon – fyysikon löytöjä on verrattu penisilliinin ja röntgenkuvauksen keksimiseen

    2. 2

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    3. 3

      Masennus ei ole vain sitä, että maataan sängyssä – me masentuneet koemme syyllisyyttä

    4. 4

      Näin kasvatat hyväkäytöksisen lapsen – Ranskassa jokainen lapsi osaa tervehtiä kohteliaasti

    5. 5

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    6. 6

      Joonas Tolvanen opiskeli Shaolin-soturimunkkien koulussa – nyt hän on lääkäri Kuopiossa, eikä suosittele Kiinan kung-fu-opintoja kenellekään

    7. 7

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    8. 8

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    11. Näytä lisää