Valikko
Kulttuuri

Suomalaiset pahoinpitelevät ja auttavat turvapaikanhakijaa Aki Kaurismäen uutuuselokuvan trailerilla

Toivon tuolla puolen saa ensi-iltansa helmikuussa. Elokuva kilpailee Berliinin elokuvajuhlien pääpalkinnosta.

Aki Kaurismäen odotetusta pakolaiselokuvasta on julkistettu liikkuvaa kuvaa. Toivon tuolla puolen -elokuva kertoo Suomesta turvapaikkaa hakevan syyrialaisen pakolaisen tarinan.

Elokuva on myös mukana helmikuussa Berliinin elokuvajuhlilla kilpailemassa festivaalin pääpalkinnosta.

Trailerissa nähdään pääosaa esittävän Sherwan Hajin lisäksi Kaurismäen vakionäyttelijöitä. Toista miespääosaa esittää Sakari Kuosmanen ja mukana ovat myös Kati Outinen, Sulevi Peltola ja Ilkka Koivula.

Elokuvaa on odotettu erityisesti sen ajankohtaisen teeman vuoksi.

Trailerinkin perusteella elokuva tarttuu suoraan Suomea ja Eurooppaa tänä ja viime vuonna ravistelleeseen pakolaiskriisiin. Trailerilla nähdään esimerkiksi turvapaikanhaku, turvapaikkahaastattelu ja jonkinlainen pahoinpitely, jonka kohteena näyttää olevan Hajin hahmo.

Teemaa alleviivaa elokuvan päätyminen Berliinin elokuvajuhlien kilpasarjaan. Pakolaiskriisi on tuntunut erityisesti Saksassa.

Trailerin musiikkina kuullaan uusi versio Tuomari Nurmion kappaleesta Skulaa tai delaa. Kuvissa nähdään esiintymässä Nurmion ja Spuget-yhtyeen lisäksi myös Agentsin Esa Pulliainen ja Marko Haavisto & Poutahaukat.

Toivon tuolla puolen saa ensi iltansa Suomessa 3. helmikuuta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuvat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    2. 2

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    3. 3

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    4. 4

      Stand-up-koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    5. 5

      Punttisalilla aloittelijat ja hyvän perimän omaavat ovat vahvoilla – HS listasi seitsemän vinkkiä lihasten kasvattamiseen

    6. 6

      Pariskunta muutti kaupungista maalle, hankki eläinlauman ja ryhtyi tuottamaan ruokaansa itse – ”Ensimmäisessä teurastuksessa seisoin nurkan takana sormet korvissa”

    7. 7

      Nuoret palestiinalaisnaiset rikkovat rajoja pistämällä lenkkarit jalkaan: ”Joka kerta kun lähden juoksulenkille, joudun pelkäämään perään huutelua”

    8. 8

      Kyypartiomies Mikko Turunen puolustaa pahamaineisia käärmeitä – video näyttää, kuinka haastattelutilanne muuttuikin kyyn yllätys­hyökkäykseksi

    9. 9

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    10. 10

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    2. 2

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    3. 3

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    4. 4

      Punttisalilla aloittelijat ja hyvän perimän omaavat ovat vahvoilla – HS listasi seitsemän vinkkiä lihasten kasvattamiseen

    5. 5

      Kyypartiomies Mikko Turunen puolustaa pahamaineisia käärmeitä – video näyttää, kuinka haastattelutilanne muuttuikin kyyn yllätys­hyökkäykseksi

    6. 6

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    7. 7

      7 vuotta sitten Alex kuuli olevansa oikeasti Alexander, venäläisten vakoilijoiden poika – oikeus päätti nyt antaa hänelle Kanadan kansalaisuuden takaisin

    8. 8

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    9. 9

      Energiayhtiö Helen: lämmönjakelu toimii nyt normaalisti koko Helsingissä – Kaukolämpöputken rikkoutuminen puski aamulla tulikuumaa höyryä ydinkeskustassa

    10. 10

      Trump raivostui Obamalle – Syyttää edeltäjäänsä tumpeloinnista venäläis­hakkeroinnin estämisessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    5. 5

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    8. 8

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    11. Näytä lisää