Kulttuuri

Sherlockin neloskausi ei petä odotuksia: Sarja näyttää, että äly itsekään ei ole enää samalla pohjalla kuin ennen

Hypetetty uusi kausi kääntyy edellisiä vakavammaksi.

Ylen ja muidenkin ei-brittiläisten yleisradioyhtiöiden pettymykseksi Uuden Sherlockin odotettu neljäs kausi livahti suoraan Netflixille. Sherlock lienee nykyajan hypetetyin tv-sarja, joten sanotaan nyt heti, että neloskausi ei petä fanejaan.

Pääasiat ovat ennallaan, mutta neljännen kauden ensimmäinen osa, The Six Thatchers eli Kuusi Thatcheriä, kääntyy loppua kohti hyvinkin synkkiin sävyihin, joita ei heti alussa voi aavistaakaan.

Edellinen kokonainen kausi valmistui kolme vuotta sitten, ja kiihkeä fanitus sai aikaan sen, että katsojille tarjottiin viime vuonna jo yksittäinen erikoisjakso, The Abominable Bride. Sekin oli ihan täyttä tavaraa, mutta uuden kauden avausjakson ensimmäinen tehtävä on karistaa erikoisjakson huuruiset tripit ja palata edes suunnilleen takaisin maan tasalle. Siirtymä kuitataan sitcom-tyylisellä sanailulla.

Sherlock (Benedict Cumberbatch) on nyt kuivilla. Addik­tioista ovat jääneet vain älypuhelimen näpräily sekä tietenkin työ. Mary (Amanda Abbington) synnyttää, ja Watsonista (Martin Freeman) tulee isä. Tästä riittää pientä suloista vitsailua mutta ei liian pitkään.

Kuten aiemmatkin tapaukset Kuusi Thatcheria perustuu alkuperäiseen Arthur Conan Doylen jännityskertomukseen, nimeltään Kuusi Napoleonia. Rikkaan perheen poika on kuollut, ja perheen olohuoneesta löytyy Margaret Thatcherin ”alttari”, josta puuttuu yksi kipsinen rintakuva.

”Thatcher on nykyään kuin joku Napoleon”, toteaa sarjan nörtti, joka ihmettelee kylmän sodan vuosien nostalgisointia. Merkityksetöntä, Sherlock tuhahtaa.

Sherlock kommentoi ääneen ja ironisesti asioita, jotka nykyajan muussa jännitysviihteessä pidetään lähtökohtina ja itsestäänselvyyksinä. Intuitioista esimerkiksi: ”Ne edustavat tietoiselle mielelle liian nopeita prosesseja.” Tai: ”Etiäiset ovat vain liikettä verkossa.”

Hän väittää myös, että mikään inhimillinen ei ole sattumanvaraista, mutta turvautuu itsekin mieluummin helpon tekniikan apuun kuin matemaattisiin päättelyihin. Ajat ovat totisesti muuttuneet.

Äly, Sherlock Holmesin olemassaolon koko perusta, ei ole enää samalla pohjalla kuin sata vuotta sitten.

Verbaalinen ja muukin tykitys on sarjassa hidastunut. Kuusi Thatcheria päättyy pikemminkin nostalgisiin kuin moderneihin kuviin.

Neloskausi jatkuu kahdella muulla jaksolla. The Lying Detective perustuu novelliin The Adventure of the Dying Detective, ja The Final Problem on luonnollisesti Viimeinen tapaus.
Leena Virtanen
Sherlock 4 Netflixillä (netflix.fi). Uusi jakso maanantaisin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Televisio
  • Sherlock Holmes

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksista: Pääepäiltyä yritetään kuulustella tänään, osa muista epäillyistä voi vapautua

    2. 2

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    3. 3

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    4. 4

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    5. 5

      Turun puukotuksista epäilty on uhattu tappaa – Sairaala toimii normaalisti ylimääräisten vartijoiden valvomana

    6. 6

      Laura Huhtasaari puhuu kovia mutta hymyilee kivasti ja korostaa äitiyttään – imago on kopioitu Marine Le Peniltä ja muilta oikeistopopulisti­naisilta

    7. 7

      Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

    8. 8

      Vanhustenhuolto oli vain numeroita ja kustannuksia, kunnes ikänsä urheillut isäni alkoi kuihtua silmissä

    9. 9

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    10. 10

      Vastaus terrorismille löytyy suomalaisen yhteiskunnan vahvuuksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    3. 3

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    4. 4

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    5. 5

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    6. 6

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    7. 7

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    8. 8

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    9. 9

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    10. 10

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    6. 6

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää
    Uusimmat