Valikko
Kulttuuri    |   Matkakertomus

Kirjailija Rosa Liksom palasi hyttiin numero 6 matkalla halki Siperian – miltä Venäjällä näyttää nyt?

Kirjailija Rosa Liksom nousi marraskuussa junaan Keski-Siperiassa ja päätyi taas hyttiin, jonka numero oli kuusi. Sama reissu 30 vuotta aikaisemmin poiki romaanin, josta Liksom sai Finlandia-palkinnon 2011. Miltä asemilla näyttää nyt? Miten Venäjä ja sen asukkaat ovat muuttuneet?

Trans-Siperian juna saapuu Krasnojarskin rautatieasemalla raiteelle 4.

Vaunuemäntä, tyylikäs täti-ihminen, kehuu takkiani, ohjaa hymyillen hytti nro 6:een ja toivottaa hyvää matkaa. Laitan repun sängyn alle metalliseen tavaratilaan.

Toisen sängyn reunalla istuu berliiniläisen skeneilijän näköinen nuori nainen, Mila. Hän on tulossa työmatkalta Irkutskista ja menossa kotiin Moskovaan.

Palaan käytävään, missä matkaajat seisoskelevat ja juttelevat. Juna on uusi, joka nurkka ja käytävän samovaari kiiltävät. Haju on neutraali. Junassa ei saa polttaa, ja vieressä seisova mies tuoksuu Obsession-partavedeltä.

Juna nytkähtää liikkeelle, Chopinin preludi alkaa kuulua hiljaa kaiuttimista. Neloshytistä pujahtaa esiin terhakka isoäiti viisivuotiaan lettipäisen tytön kanssa. Molemmat vilkuttavat asemalaiturilla seisoskeleville ihmisille.

Taakse jää Krasnojarsk, jonka pääkatu on seka-arkkitehtuurin helmi: tummana kiiltävä pilvenpiirtäjä, takapihallaan hiljaa talvehtiva siirtolapuutarha. Taakse jää myöhäiskonstruktivistinen betonilaatikko, Stalinin empireä mukaileva uudisrakennus ja pari Hrustsovkaa, joiden väliin on mahdutettu siro, sininen sipulikirkko.

Taakse jäävät laitakaupungin vanha siperialainen banja ja siellä kylpevät neuvostomummot, jotka levittivät iholleni hunajasuolaa, vihtoivat minua kahdella vihdalla, hieroivat ja heittelivät löylyä villahattu päässä ja tossut jalassa.

Taakse jäävät trendikahvilat ja luomuravintolat, nykytaiteen museot, klubit, kahvihifistelijät, hipsterit ja dandyt. Kiihkeänä sykkivä Krasnojarsk, joka ennen oli suljettu, kielletty ja pelätty vankikolonnien etappikaupunki

Hytissä on pieni taulutelevisio ja nätit lukulamput, ikkunassa valkoiset kangasverhot kuin mummonmökissä. Pöydällä on valkoinen liina, siinä valkoinen kukkamaljakko ja keltainen silkkiruusu.

Pöydällä on myös jokaiselle matkalaiselle tarkoitettu valkoinen pahvirasia. Siinä on pakattu croissantti, muffini ja sämpylä, hilloa, voita, juustoa, pussillinen mustaa ja vihreää Lipton-teetä sekä punaposkinen omena. Kaksi perinteistä teelasia on asetettu posliinilautasen päälle. Käytävän isosta samovaarista voi hakea niihin kuumaa vettä.

Milan puhelin soi.

”Mä en vastaa. Mummi on soittanut tänään jo kaksikymmentä kertaa. Puhuin sen kanssa juuri äsken ja nyt en jaksa. En kertonut mummille, että olen työmatkalla Siperiassa, koska se ei kestä mun työmatkoja. Ei pysty nukkumaan, kun se pelkää, että mulle sattuu jotakin.”

Vaunuemäntä Pasha tulee hyvin istuvassa virka-asussaan, johon kuuluvat tummansininen hame, valkoinen paita ja tummansininen liivi. Hän näyttää minulle, miten sänky avataan. Siihen on valmiiksi pedattu valkoiset vuodevaatteet. Pasha kertoo, että ravintolavaunu on auki, ja että jos tarvitsen jotakin, voin tulla kysymään häneltä.

Otan teelasit pöydältä ja haen samovaarista vettä. Pasha istuu hytissään ja katsoo läppäriltään venäläistä tv-sarjaa. Laitamme vadelmahilloa teehen ja avaamme muffinipussit. Mila kertoo olevansa englanninkielen opettaja.

”Isä oli kaivostyöläinen ja kuoli viinaan, kun olin pieni. Äiti on ekonomi ja se muutti New Yorkiin kymmenen vuotta sitten. Rakastui, sitten tuli ero, ja äiti jäi sinne. Ensin se oli McDonaldsin tiskillä, sitten siivooja ja nyt venäläisessä sijoitusyhtiössä töissä. Sen duunina on olla varastamatta mitään! Äiti suunnittelee paluuta Moskovaan. Se rakastaa kulttuuria ja taidetta. Sen mielestä Venäjä voisi brändätä itsensä kulttuurin supervallaksi. Ei hullumpi idea!”

Kysyn Milalta, millaisia fiiliksiä hänellä on neuvostoajasta.

”Ulkomaalaiset kysyvät aina neuvostoajasta. Mikä siinä on niin kiinnostavaa? Olin yksivuotias, kun Neuvostoliitto muuttui Venäjäksi. En tiedä neuvostoajasta yhtään mitään.”

Mila katsoo hetken maisemaa. Koivumetsän välistä pilkahtaa vähäluminen, horisonttiin asti kurkottava laakso. Sen läpi pujottelee kapea joki, jonka virtapaikoissa vesi höyryää. Pakkasaurinko värjää taivaan violettiin utuun.

”Äiti on kertonut, että Neuvostoliiton hajottua isä ei saanut palkkaa puoleen vuoteen, vaikka teki kahta työtä. Taisteltiin nälkää vastaan, koska meillä ei ole sukulaisia maalla. Hetken meni paremmin, mutta kun 1998 ruplan arvo romahti, tipahdettiin uudelleen sellaiseen aikaan, ettei palkkoja maksettu. Kerran kun isä tuli töistä kotiin, sillä oli sveitsiläinen suklaalevy kädessä. Kuukauden palkka oli kuitattu yhdellä suklaalevyllä. Muistan sen pakkauksen tarkasti. Se oli haaleansininen ja siinä oli pullea lehmä. Äiti laittoi suklaalevyn metallirasiaan ja nosti sen keittiön kaapin päälle. Kun olin yksin kotona, kiipesin tuolille ja otin rasian. Sitten ihailin suklaalevyä keittiön pöydän ääressä.”

Juttelemme elämänmenosta ja globalisaation aiheuttamista ongelmista Suomessa, Euroopassa ja Venäjällä.

”Mä seurasin netin kautta USA:n presidentinvaaleja. Kannatin Bernie Sandersia ja petyin kovasti, kun se putosi kisasta. Meillä ei kukaan puhu tasa-arvosta, yhteisestä hyvästä tai siitä, miten globalisaatio voisi olla kaikille hyvä asia niin kuin Sanders puhuu, ja Obamakin. Meillä niin kuin kai teilläkin ahneus ja häikäilemättömyys ovat täysin hyväksyttyjä ja arvostettuja. Kukaan ei todellakaan kaipaa neuvostoaikaan, mutta onhan maailmassa muitakin vaihtoehtoja, esimerkiksi Bernien vaihtoehto. Keskiluokan ihmiset ovat pettyneitä, vaikka vielä eletään normaalisti.”

”Harmittaa vain, että ihanat suomalaiset juustot katosivat kauppojen hyllyiltä”, Mila naurahtaa.

Oveen koputetaan, ja vaivautuneesti hymyilevä Pasha saapuu pienen korin kanssa. Siinä on matkamuistoja: junan muotoisia muistitikkuja ja lämpömittareita, teelasinpidikkeitä ja muistilehtiöitä. Mila ostaa muistitikun.

Kun Pasha poistuu, Mila kertoo, että jos vaunu­emäntä haluaa saada pieneen palkkaansa bonusta, hänen on myytävä rihkamaa matkusta­jille.

Sitten kertomus jatkuu.

”Varakkaat ihmiset ja miljonäärit, joita Venäjällä on miljoonia, asuvat kaupunkien keskustoissa tai omilla, vartioiduilla asuma-alueillaan. He ostavat vaatteensa merkkivaateputiikeista, ja heille on omat huippukalliit palvelut kaikkialla: ravintolat, kuntosalit, tavaratalot, kauneushoitolat, lomanviettopaikat, kylpylät ja muut. Ne, joilla menee huonosti, asuvat maaseudulla, pikkukaupungeissa tai kaukana lähiöissä. Keski-Aasiasta tulleita siirtotyöläisiä, paperittomia, halveksitaan, vaikka ne tekevät kaikki paskaduunit, jotka eivät meille venäläisille kelpaa. Yhteiskunnan eri luokat eivät koskaan kohtaa. Köyhät olivat aikansa vihaisia, mutta ovat antaneet periksi jo kauan sitten. Heidät on hylätty kohtalon haltuun.”

Päätämme lähteä ravintolavaunuun.

Siellä on punakultaiset verhot, päällystetyt penkit ja kukikkaat pöytäliinat. Asiakkaita on lisäksemme vain kolme: valokuvamallin mitat täyttävä mongolinainen, joka on yhdistänyt mustaan leninkiinsä sinisen kettupuuhkan, hänen parivuotias poikansa ja levoton, tulalainen anoppi.

Tilaan teetä, Mila lattea. Tarjoilija hymyilee: lattekonetta ei valitettavasti ole, mutta espresso järjestyy. Minä saan kupillisen kuumaa vettä, Lipton-pussin ja palan ranskanleipää, Mila espressonsa.

On niin hiljaista ja unista, että palaamme hyttiin nro 6. Se odottaa meitä leppoisana ja tunnelmallisena.


Junan tarjoamassa beauty boxissa on kaikki tarpeelliset hygieniavälineet, ja menen vessaan. Se tuoksuu mäntymetsäiselle wc-raikasteelle. Pesen kasvot lämpimällä vedellä ja kuuntelen hetken rauhoittavaa kiskojen kolketta. Mila on pukenut päällensä H&M:n pehmeän pyjaman. Hän istuu sängyn reunalla iPad sylissään ja surffailee netissä. Vastaa meileihin, somettaa ja laittaa Irkutskissa ottamiaan kuvia Instagramiin.

”Voitko kuvitella, että tämä, jonka postasin eilen, on kerännyt enemmän liketyksiä kuin muut yhteensä?”

Hän näyttää kuvaa kissastaan, joka repii lattialle jäänyttä kirjaa.

Aamu aukeaa arkana. Pukeudun, katselen ikkunan takana vilkkuvia varastoalueita. Juna kulkee hyvin hitaasti ja pysähtyy sitten Novosibirskin asemalle.

Mila jää nukkumaan, kun kiiruhdan ulos kamerani kanssa, Pasha sanoo, että pysähdys kestää 25 minuuttia.

Iso ja jykevä rautatieasema näyttää juuri remontoidulta, ja smaragdinvih­reät rakennukset hohtavat. Ulko-ovi on silti yhtä painava kuin kolmekymmentäviisi vuotta sitten. Pujahdan sisään.

Sisällä kävelen läpi turvalaitteen, joka ei näytä toimivan. Sitä valvoo viisi keskenään jutustelevaa poliisia silitetyissä univormuissaan. Turvalaitteen vieressä on tuttu päivystäjän paikka: vanha pappa on saanut virallisen, tummansinisen virka-asun. Hän istuu rentona pöydän takana ja haukottelee.

Kymmenkunta keskiasialaista siivoojaa pyyhkii lattioita lakkaamatta: kuka työntää siivouskonetta, kuka kiillottaa ovenkahvoja ja kaiteita. Täällä ei teeskennellä työntekoa, vaan tehdään.

Kioskeissa myydään ikoneita, kirjoja, matkamuistoja, ruokaa, hedelmiä, olutta, vaatteita ja rohtoja. Odotushallissa istuu muutama ihminen. Kaksi poliisia tarkastaa keskiaasialaiselta näyttävän teinipojan papereita, ja jotain on vialla. He taluttavat penseän ja pelästyneen pojan takahuoneeseen.

Menen ulos ja nousen kaupunkiin johtavalle kävelysillalle.

Pakkasauringon terävä veitsi pilkkoo maiseman, tornitalojen katoilla vilkkuvat pankkien mainoskyltit ja digimainokset. En tunnista näkymää, sillä vanhaa on purettu ja tilalle rakennettu kymmeniä uusia, sekä humoristisia että pöyhkeitä rakennuksia. Miljoonat ledvalot tavaratalon seinillä katselevat, kuinka ihmiset kiiruhtavat työpaikoilleen.

Juoksen takaisin junaan. Pasha huokaisee helpottuneena, että melkein myöhästyit.

Mila on pukeutunut, pedannut vuoteensa ja surffaa netissä. Menen käytävään. Novosibirskistä on noussut hyttiin nro 5 komea nuorimies Elnur. Hän on matkalla Tjumeniin ja innostuu juttelemaan. ”Oletko naimisissa?”, kysyn.

”En tietenkään. Mä olen vielä nuori, vasta 28. Opiskelut jäivät kesken, ja teen hanttihommia. Viimeksi ajoin trukkia. Olin käymässä isoäidin luona ja nyt menen äidin luo kyläilemään. Mummi on udmurtti, isänäiti azeri. Synnyin Azerbaidzhanissa, mutta muutimme Moskovaan, kun olin viisi. Vanhempani erosivat, minä ja isä jäimme Moskovaan, ja äiti muutti uuden miehensä mukana Tjumeniin. Mä en haluaisi ikinä asua Siperiassa. Moskovassa kaikki on paremmin.”

”Tiedätkö, että Trump on seuraava Amerikan presidentti ja maailman vaikutusvaltaisin ihminen? Huono homma, tietää sotaa. Kaksi kukkoa ei mahdu samaan kanalaan. Putin on kova äijä, se rakastaa sotaa. Mä olin vuoden ja seitsemän kuukautta armeijassa. Se ei ollut mukavaa aikaa. Olin Vuoristo-Karabahin sodassa ja jouduin ampumaan armenialaisia lähietäisyydeltä. Vastenmielistä, mutta sodassa on sodan lait.”

”Obama oli hyvä presidentti, Trump on rasisti ja fasisti, mutta niin on Putinkin. Silti Putin on pärjännyt tehtävässään aika hyvin. Se ei enää anna lännen nöyryyttää Venäjää. Me halutaan olla ylpeitä omasta maasta, historiasta ja kulttuurista. Me halutaan, että meihin suhtaudutaan tasa-arvoisesti. Emme me halua jäädä ulkopuolisiksi, yksin värjöttelemään. Me halutaan olla osa maailmaa, istua samassa pöydässä amerikkalaisten kanssa ja paiskata kättä. Ihmisiä tässä ollaan, kaikki.”

Elnur menee soittamaan äidilleen, että on junassa. Mila kertoo kaverinsa lähettäneen kuvan Sheremetjevon lentokentältä, jolla on Vladimir Suuren pahvipatsas ja siinä teksti: Tervetuloa kotiin, Krim.

”Tämä kaverini Sasha on sitä mieltä, että Stalinin ajan propagandakoneisto on palannut. Tottahan se on, että val­tion tv-kanavat syytävät pelkkää sontaa, ja että jengi on liian laiskaa lukemaan lehtiä tai hakemaan tietoa netistä.”

Oveen koputetaan, ja tarjoilija Vania kysyy, haluammeko syödä illallisen seitsemältä hytissä vai ravintolavaunussa. Valitsemme ravintolan.

Kysyn Milalta, riittävätkö hänen rahansa kohtuulliseen elämiseen. Mila katsoo minua pää kallellaan.

”Kun saan palkan, ostan ensiksi trendikkään ja hyvälaatuisen vaatteen tai kengät, sitten vähän ihonhoitotuotteita ja lopuilla ruokaa – jos jotain jää.”

Kun juna pysähtyy Barabinskin asemalle, minä, Elnur, Mila ja hytti nro 3:ssa matkustava tanskalainen reppumatkaaja Trine kiiruhdamme ulos.

Asemalaiturilla on täysi hässäkkä: turkisten myyjät juoksevat ympäriinsä ja tarjoavat tuotteita kriittisille matkaajille. Tarjolla on myös paistettua kalaa, jäistä kalaa, savustettua kalaa, kuivattua lihaa, suolalihaa, grillipihvejä, villasukkia ja huiveja.

Elnur katsoo minua ja virnistää.

”Nämä muijat ovat suomalais-ugrilaisia niin kuin sinäkin. Osta ihmeessä heimonaisiltasi jotakin, että pääsevät ostamaan votkaa. Juoppojahan nuo ovat!”

Pasha huutaa, että juna lähtee, ja kiiruhdamme sisään. Pettynyt myyjä tuijottaa minua asemalaiturilta murhaavasti ja näyttää keskisormea.

Trine on freelancetoimittaja, fanittaa Kööpenhaminan Christianiaa ja kertoo olleensa kymmenen päivää Pohjois-Koreassa. Matka oli maksanut 1 500 euroa, ja hintaan sisältyivät täysihoito, maan sisäiset matkat ja oma opas.

Ravintolavaunussa meitä riittää kolmeen pöytään.

Yhdessä istuu isovatsainen, suoriin housuihin ja harmaaseen villatakkiin pukeutunut mies pienen ja solakan tyttöystävänsä kanssa. Mila kuiskaa, että se on gangsteri. Kysyn, mistä hän niin päättelee. ”Koska hänellä on American Express -kortti pöydän kulmalla, ja sitä käyttävät vain rosvot ja uusrikkaat.”

Toisessa pöydässä istuvat isoäiti Sonja ja pojantytär Pauline. Huomaan nyt, että Sonjalla on nenäkoru. Kolmannessa pöydässä olemme me: Elnur, hänen hyttikaverinsa Volodja, Mila ja minä.

Illallisvaihtoehtoja on kolme: lihaa, kalaa tai kasviksia. Miehet tilaavat lihaa, Mila kasviksia ja minä kalaa. Viini on ranskalaista, ruoka hyvää kotiruokaa, ja sitä on riittävästi.

Kun palaamme hyttiin, hyvästelemme Elnurin, sillä juna on niin varhain Tjumenissa, että taidamme vielä nukkua. Jään juttelemaan Volodjan kanssa, joka on lueskellut hytissään koko matkan. Hän on omskilainen pankkiiri ja työmatkalla Moskovaan.

”Kurssit laskivat kaksikymmentä prosenttia heti, kun Yhdysvaltain presidentinvaalin tulos selvisi. Mutta ei hätää, ne tasaantuvat ennemmin tai myöhemmin. Trumpilla on sijoituksia Venäjällä, ja voi olla, että se vaikuttaa positiivisesti Putinin ja Trumpin suhteisiin. Liikemies haluaa voittoja, ja jos niitä saa Venäjältä, kaikki on hyvin. Pahinta eivät ole viheliäisyys ja epätoivo vaan kaaos.”

”Venäjän talous on syöksykierteessä. Monet länsimaiset yritykset ovat lähteneet. Jopa turkkilaiset liikemiehet ovat hylänneet meidät, koska Putin ei ymmärrä taloudesta tai ylipäätään bisneksestä mitään. Se on surullista. Minne olet matkalla, Venäjä?”, Volodja kysyy.

Katsomme pakkaspimeyteen katoavaa tuuheaa metsää ja olemme hetken hiljaa.

”Asun vaimon kanssa omakotitalossa kaupungin laidalla. Heräsin eilen kello viisi, ja kun katselin ikkunasta pihalle, näin kolmen suden tallustelevan metsänreunassa. Kovalla pakkaselle ne hakeutuvat ihmisten läheisyyteen. Sudet tappavat ruuakseen kulkukoiria, ja me tapamme susia. Näin tasapaino säilyy.”

Kun herään aamuvarhaisella, juna seisoo. Mila nukkuu. Puen nopeasti ja painun ulos. Olemme Jekaterinburgissa.

Aurinko vilkkuu höyryävän asemara­kennuksen takaa. Ihmiset kyyris­televät pakkas­huurussa, joka on kietonut kaupungin syliinsä. Laiturilla parveilee hyvin syöneitä kulku­koiria, lasken kuusitoista.

Haen hytistä ylijäämäsämpylän ja croissantin ja heitän laiturille. Muutama koira käväisee nuuhkaisemassa almujani mutta kiiruhtaa saman tien pettyneenä pois.

Pasha seuraa touhujani ja naurahtaa, että nämä rakit eivät ole pullakoiria, niille kelpaa vain liha! Yksi vanha ja raihnainen pikkukoira palaa apajalle ja näykkii croissanttia tympääntyneenä.

Menen takaisin vuoteeseen, luen kirjaa, nukahdan, luen taas kirjaa, nukahdan, piirrän ja lepään.

Katselen kylmässä valossa urheina sinnitteleviä huurteisia kyliä, joista osa on hylätty, osa läpikäynyt euroremontin kohotusleikkauksen. Vilkaisen yläpedille. Siellä Mila katselee elokuvaa kuulokkeet korvillaan. Asema toisensa jälkeen sujahtaa junan ja hytti nro 6:n ohi. Sinne jää Perm, sinne jää kymmeniä pikkuasemia.

Vania ilmestyy ovelle mukanaan kori, jossa on lämpimiä perunapiirakoita. Ostamme kaksi mehevää piirakkaa ja juomme teetä niiden kanssa.

Illalla olemme Udmurtiassa, Balezinon pikkukaupungissa. Mila ei jaksa lähteä ulos, mutta Trine tulee mukaani. Lämpömittari näyttää –22.

Asemalaiturilla muhkean lumikinoksen keskellä on sinisiä myyntikojuja, kuin sadusta repäistyjä. Niissä myydään virkattuja pehmoleluja, käsitöitä, Snickers- ja Mars-patukoita, Oreo-keksejä, Coca-Colaa ja inkivääriolutta, pornolehtiä ja rakkauslukemistoja, toppavaatteita ja matkamuistoja.

Trine kertoo nauttineensa Pohjois-Korean matkastaan, ja ääni on hieman ivallinen. Millään matkalla ei kuulemma ole ollut niin helppoa. Ei tarvinnut tehdä eikä ajatella mitään.

Hytissä Mila kertoo lukeneensa netistä, että seuraavana iltana taivaalla on superkuu, joka on nähty viimeksi 1948. Tieto leviää vaunussamme, ja kuuta aletaan yhdessä oikein odotella.

Balesinosta nousee junaan Volodjan seuraksi Pierce Brosnanin näköinen mies. Taksikuski Boris on matkalla Nizhni Novgorodiin. Seuraavana päivänä juttelemme käytävässä, ja Boris kertoo syntyneensä Krasnojarskin läänissä, Norilskin kaupungissa.

”Mun isä oli latvialainen, ja se karkotettiin suuren isänmaallisen sodan jälkeen Norillagin vankileirille. Se vapautui Stalinin kuoleman jälkeen, jäi Norilskiin, meni naimisiin, ja mä synnyin.”

Illalla melkein kaikki matkustajat seisovat käytävässä odottamassa superkuuta.

Taivas on kirkas, juna kiitää, lumi tupruaa, tähdet vilkuttavat, mutta superkuuta ei näy. Sitten, ennen Kirovin asemaa, Boris huutaa hytistään. Mila ja minä ryntäämme sinne ja näemme kuun: neonoranssi, kelmeä kiekko peittää puoli taivaankantta ja välkkyy sur­realistisesti.

”Se loistaa valoaan samalla lailla niin syylliselle kuin syyttömälle, niin uhrille kuin rikolliselle”, Boris sanoo.

Ennen kuin palaamme leppoisaan hyttiin nro 6, hyvästelemme matkaystävämme. Selfieitä, isoja haleja. Mila ja minä soittelemme toisillemme mielibiisejä YouTubesta ja kuuntelemme CNN:n uutiset.

Mila sanoo, että Trumpin rinnalla Putin on alkanut kuulostaa humanistilta ja että on ihanaa päästä kotiin kissan ja poikaystävän luokse.

”Olihan Irkutskissa hyvää lattea ja loistavia sushiravintoloita, mutta Moskovassa on kaikki silti parempaa.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Junamatka
  • Siperia
  • Kirjallisuus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pyörällä mereen ajanut Aleksander Lauraéus, 43, oli kuolla Hietalahden satama-altaaseen – nyt hän vaatii lisää tikapuita rantamuureille

    2. 2

      ”Tuntui kuin koko talo räjähtäisi” – Pitseriaan tehtiin omistajan mukaan polttopulloisku Espoossa, poliisi ottanut useita kiinni

    3. 3

      Kaupunkiympäristön tuhoaminen pyöräilyn varjolla on lopetettava – Jos ei voi ajaa nykyisiä pyöräteitä pitkin, niin ei ole pakko ajaa ollenkaan

    4. 4

      Oletko grillannut aina väärin? Kemisti kertoo, miten paistat täydellisen pihvin

    5. 5

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    6. 6

      Suomessa käytetyt lasipurkit matkaavat pitkän matkan puhdistettaviksi ja päätyvät usein takaisin – Miksi jätelasia ei käsitellä Suomessa?

    7. 7

      Perussuomalaisten jakautuminen puhuttaa myös Venäjällä – ja Halla-ahon puoli on suositumpi

    8. 8

      Humaltujia on neljää tyyppiä – Jos olet ”Mr. Hyde”, syy voi olla perimässä

    9. 9

      Ramadanin päättymistä juhlittiin shoppailun merkeissä Itä-Helsingissä – Mellunmäessä moskeijasta puhdistettiin rasistisia töhryjä

    10. 10

      Kansanedustaja Juha Pylväs piti kahdessa vuodessa kuusi puheenvuoroa: ”En jaksa puhua diipadaapaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    2. 2

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    3. 3

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    4. 4

      Punttisalilla aloittelijat ja hyvän perimän omaavat ovat vahvoilla – HS listasi seitsemän vinkkiä lihasten kasvattamiseen

    5. 5

      Stand-up-koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    6. 6

      Kyypartiomies Mikko Turunen puolustaa pahamaineisia käärmeitä – video näyttää, kuinka haastattelutilanne muuttuikin kyyn yllätys­hyökkäykseksi

    7. 7

      Pariskunta muutti kaupungista maalle, hankki eläinlauman ja ryhtyi tuottamaan ruokaansa itse – ”Ensimmäisessä teurastuksessa seisoin nurkan takana sormet korvissa”

    8. 8

      Humaltujia on neljää tyyppiä – Jos olet ”Mr. Hyde”, syy voi olla perimässä

    9. 9

      Putken rikkoutuminen puski tulikuumaa höyryä Helsingin ydinkeskustassa – julkisen liikenteen erikoisjärjestelyt jatkuvat vielä maanantaina

    10. 10

      ”Tuntui kuin koko talo räjähtäisi” – Pitseriaan tehtiin omistajan mukaan polttopulloisku Espoossa, poliisi ottanut useita kiinni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    11. Näytä lisää