Valikko
Kulttuuri

La La Land -musikaalielokuva putsasi pöydän Golden Globe -gaalassa

Musikaalikomedian pääosissa nähtävät Ryan Gosling ja Emma Stone voittivat, ja lisäksi elokuva palkittiin muun muassa parhaasta ohjauksesta, käsikirjoituksesta ja musiikista.

La La Land -musikaalielokuva voitti Golden Globe -gaalassa seitsemässä eri kategoriassa. Elokuva-alan perinteinen juhla järjestettiin maanantain vastaisena yönä Beverly Hillsissä Yhdysvalloissa, uutistoimisto Reuters kertoo.

Damien Chazellen ohjaama La La Land voitti Kultaisen maapallon parhaasta ohjauksesta. Lisäksi elokuva palkittiin parhaana komediana tai musikaalina. Elokuvan päätähdet Ryan Gosling ja Emma Stone palkittiin parhaista mies- ja naispäärooleista komediaelokuvassa. Lisäksi elokuva sai palkinnot käsikirjoituksesta, musiikista sekä parhaasta alkuperäisestä musiikkikappaleesta. Elokuva saa ensi-iltansa Suomessa perjantaina 13. tammikuuta.

”Tämä on elokuva unelmoijille ja mielestäni toivo ja luovuus ovat tärkeimpiä asioita maailmassa”, näyttelijä Emma Stone sanoi kiitospuheessaan uutistoimisto Reutersin mukaan.

Parhaan draamaelokuvan palkinnon voitti Barry Jenkinsin ohjaama Moonlight. Elokuvan ensi-ilta Suomessa on 10. helmikuuta. Parhaan miespääosan palkinnon draamaelokuvassa sai Casey Affleck elokuvasta Manchester by the Sea, jonka Suomen ensi-ilta on 10. maaliskuuta. Parhaan naispääosan palkinnon samassa kategoriassa sai Isabelle Huppert roolistaan elokuvasta Elle. Paul Verhoevenin ohjaaman elokuvan arvostelun voit lukea täältä.


Hollywood on usein juhlissaan sivunnut myös politiikkaa, eikä Golden Globe ollut poikkeus. Ensimmäistä kertaa juontajana nähty koomikko Jimmy Fallon vitsaili alkupuheessaan politiikalla, toteamalla gaalan olevan yksi harvoista jäljellä olevista yhdysvaltalaistapahtumista, missä kunnioitetaan yhä enemmistön äänestyspäätöstä. Kommentillaan Fallon viittasi siihen, että demokraattien presidenttiehdokas Hillary Clintonin kerrotaan saaneen Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa miljoonia ääniä enemmän kuin republikaanien Donald Trump, mutta hävinneen vaalitavan vuoksi presidenttiyden.



Juhlan dramaattisimmasta puheesta vastasi kuitenkin elämäntyöstään palkinnon saanut näyttelijä Meryl Streep. Vaikka kolminkertainen Oscar-voittaja ei kertaakaan maininnut tulevaa presidentti Trumpia nimeltä, Streep sanoi, että viime vuoden sydäntä särkevin roolisuoritus oli se, kun ”maamme arvostetuimpaan virkaan haluava henkilö imitoi vammaista toimittajaa”.

”Sen nähdessäni sydämeni särkyi, enkä ole saanut ajatusta pois mielestäni, sillä kyse ei ollut elokuvasta vaan todellisesta elämästä”, Reuters kertoo Streepin sanoneen.


Parhaana televisiosarjana palkittiin The Crown, ja parhaana television komediasarjana palkittiin Atlanta.

Oikaisu kello 13.43. Artikkelissa luki aiemmin virheellisesti Streepin sanoneen, että imitoitu toimittaja oli kehitysvammainen. Streep viittasi tapahtumaan, jossa Trump imitoi The New York Times -lehden toimittajaa, nivelten jäykistymäsairautta sairastavaa Serge Kovaleskia.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuvat
  • Golden Globe -palkinto
  • Golden Globe

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Parisuhde tuntuu puuduttavalta nykymaailman helppouden keskellä – Pitkästä liitosta on rakastuminen kaukana

    2. 2

      Tekaistuja hintavertailuja ja kuvitteellisia alennusprosentteja – useille urheilukaupoille uhkasakot harhaanjohtavasta markkinoinnista

    3. 3

      Tiina luuli saaneensa pojan, mutta lapsi halusikin pukeutua pinkkiin ja vaihtaa nimensä Annaksi – Alaikäisten transsukupuoli­suuden selvitykset lisääntyvät räjähdysmäisesti

    4. 4

      Microsoft lakkautti viimein puhelinyksikkönsä – kaikki Nokiasta siirtyneet menettivät työpaikkansa Suomessa

    5. 5

      Maailmanlaajuinen verkkohyökkäys jatkoi leviämistään yöllä – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa, myös Suomessa

    6. 6

      Ruotsalaismedia: Näyttelijä Michael Nyqvist on kuollut

    7. 7

      Syyte: Sarjakuristaja valmisteli alaikäisen tytön kuristamista Helsingissä – miehen väitetään pyrkineen ovesta sisään nahkakäsineet käsissään

    8. 8

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    9. 9

      Poliisin sähköinen asiointipalvelu kaatunut – passin hakeminen ei ole mahdollista

    10. 10

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Maailmanlaajuinen verkkohyökkäys jatkoi leviämistään yöllä – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa, myös Suomessa

    4. 4

      Parisuhde tuntuu puuduttavalta nykymaailman helppouden keskellä – Pitkästä liitosta on rakastuminen kaukana

    5. 5

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    6. 6

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    7. 7

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Microsoft lakkautti viimein puhelinyksikkönsä – kaikki Nokiasta siirtyneet menettivät työpaikkansa Suomessa

    10. 10

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    7. 7

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    8. 8

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    9. 9

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää