Valikko
Kulttuuri

Väärennöskauppias syyttää Bukowskia ja Hagelstamia väärennetyn taiteen levittämisestä – myydäänkö huutokaupoissa mitä sattuu?

Muistelmansa kirjoittaneen taideväärennöskauppias Jouni Rannan mukaan suomalaiset ja kansainväliset huutokaupat ovat myyneet satoja suomalaisväärentäjän teoksia pahaa-aavistamattomille asiakkaille.

Taideväärennöksiä kaupannut Jouni Ranta vierittää kirjassaan syyn Suomen taideväärennösongelmasta huutokaupoille.

Hänen mukaansa eteläsuomalaisen taideväärentäjän tekemiä teoksia on myyty aitoina huutokaupoissa niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Ranta väittää Hagelstamin myyneen noin 120 väärentäjän teosta, Bukowskin 80 ja Helanderin ”parikymmentä”. Rannan mukaan väärennöksiä levitti kymmenkunta muutakin välittäjää, joten kokonaismäärä olisi todennäköisesti suurempi.

Rannan mukaan huutokauppiaat tiesivät myyvänsä jos ei väärennettyä, ainakin epäilyttävää taidetta. Museot puolestaan arvioivat teoksia aidoiksi heppoisin perustein ja pahimmassa tapauksessa ripustivat teoksia seinilleen.

”Vastuutaan väistävät huutokaupat, museot ja taideliikkeet ovat luoneet tilaisuuden, joka teki minusta ja monista muista varkaan”, Ranta kirjoittaa. ”Opiskelleet ja kokeneet taidekauppiaat eivät ole muka ymmärtäneet, kun heille tuodaan joka toinen viikko arvoteos. Ei voi olla niin, että galleristit ja huutokauppiaat eivät tiedä mitään.”

Suomalaisten huutokauppatalojen johtajille Rannan väitteet tulevat yllätyksenä.

”Olisin äärettömän yllättynyt jos tuo pitäisi paikkansa”, sanoo Hagelstam & Co.:n toimitusjohtaja Mia Okko-Koskinen. Skeptisesti asiaan suhtautuu myös Hagelstamin pääomistaja, alalla yli 40 vuotta toiminut Wenzel Hagelstam.

Bukowskin toimitusjohtaja Jori Keckman on työskennellyt alalla vasta kahden vuoden ajan, eikä hän halua kommentoida menneitä asioita tai kirjan väitteitä sitä lukematta.

”Mutta on selvää, ettei kukaan voi sanoa, etteikö väärennöksiä koskaan pääsisi läpi”, Keckman sanoo.

Maanantaina alkaneilla käräjillä syytetään petoksesta muun muassa Bukowskin ex-toimitusjohtajaa. Tämä oli ottanut myyntiin teoksia, joiden aitoutta olisi pitänyt osata epäillä. Syytettyjen penkillä istuu myös Hagelstamin intendentti. Hän hyväksyi myyntiin Reidar Särestöniemen teoksen, johon liittyi syyttäjän mukaan ”huomattava väärennösriski”.

Jouni Rannan antamiin tietoihin täytyy toki suhtautua varauksella. Ranta esimerkiksi väittää kirjassa Sothebyn myyneen vuosituhannen vaihteessa suomalaisväärentäjän teokset Leijonan kita ja Naisen rintakuva miljoonan markan kappalehintaan. ”Ne olivat varmasti minun Schjerfbeckini. Edes kehyksiä ei ollut vaihdettu”, Ranta kirjoittaa.

Mutta ainakaan leijonankita-aiheista Helene Schjerfbeckin teosta ei Sothebyn kauppalistoilta löydy, vaikka naiskuvia on siellä runsaasti. Leijonankitaa ei löydy myöskään Christiesiltä, vaikka Ranta asiasta kysyttäessä muistelee, että teokset olisivat menneet sittenkin sinne. ”Ehkä ne menivät sitten Amerikkaan”, Ranta sanoi tiistain haastattelussa. Huutokauppatuloksia listaavasta Artnet-palvelusta ainoa leijonankita-aiheinen teos, Vita Lejonsgap, löytyy Tukholman Auktionsverketin listoilta, myyty 270 000 Ruotsin kruunulla vuonna 1998, ei todellakaan miljoonalla markalla. Ranta vahvistaa kuvan perusteella, että kyse on tästä teoksesta. Schjerfbeck-tuntija Leena Ahtola-Moorhouse kertoo, että teosta yritettiin myydä Sothebyllä, mutta se vedettiin pois myynnistä väärennöksen paljastettua.

Jos pienet faktat eivät täsmää, eivät ehkä täsmää suuremmatkaan.

Mutta se on totta, että huutokaupoissa myydään kaikenlaista. Vaikka huutokauppakamarit eivät asiasta mieluusti puhu, seulan läpi pääsee myös väärennöksiä.

Vuonna 2014 HS kertoi esimerkiksi Hagelstamin myyneen kahta tuntematonta teosta Laila Pullisen veistoksina. Pullisen poika kertoo löytäneensä väärennetyn Pullisen myös Helanderin huutokaupasta.

Vuoden 2015 lopulla kerrottiin Bukowskin ruotsalaisomistajan Eva Lundinin haksahtaneen Fernand Légerin teoksena myytyyn öljyvärityöhön. Suomalainen väärentäjä – sama, jonka teoksia Ranta on myynyt – tunnusti sen omaksi käsityökseen, vaikka Léger-asiantuntija, ranskalainen Irène Hansma oli arvioinut sen olevan aito.

Huutokauppataloista arvioidaan, että tyypillisesti väärennöksiä paljastuu muutamia vuodessa. Yhteensä teoksia myydään tuhansia. Osa väärennöksistä karsiutuu pois jo siinä vaiheessa, kun myyjät tuovat niitä huutokauppataloihin näytille, mutta huutokauppojen toimitusjohtajat eivät halua arvioida, kuinka monista teoksista on vuosittain kyse. Ei monista, he sanovat.

Avoimimmin aiheesta puhuu Helanderin huutokauppatalon nykyinen omistaja Mika Sirén. ”Kun ostin tämän yrityksen vuonna 2012, meni kuukausia ennen kuin tajusin, että väärennöksiä liikkuu paljon enemmän kuin kuvittelinkaan”, Sirén sanoo.

Taideväärennöksiä tutkiva Kimmo Nokkonen Keskusrikospoliisista sanoo, että Suomessa on viimeisten 30 vuoden aikana väärennetty paljon arvotaidetta ja sitä on paljon myös markkinoilla. Väärennöksiltä eivät ole säästyneet huutokaupatkaan.

”Jos huutokaupat tunnistavat vain muutamia väärennöksiä vuodessa, olen huolestunut tunnistamisen tasosta”, Nokkonen sanoo.

Miten huutokauppatalot sitten varmistuvat teosten aitoudesta?

Alan käytäntö on, että halvemmiksi arvioitujen teosten aitoudesta arvion tekee huutokauppatalon intendentti. Paljon arvoa pannaan teoksen provenienssille eli sille, kuka teoksen myy ja mitä sen omistus- ja näyttelyhistoriasta pystytään todistamaan. Väliä on myös sillä, haetaanko teos kuolinpesästä, jossa se on riippunut seinällä pitkään, vai tuoko joku sen muovikassissa.

Vanhemman arvotaiteen, kuten Schjerfbeckin ja Akseli Gallen-Kallelan teosten, kohdalla huutokauppatalot pyrkivät varmistamaan selustansa teettämällä arvion aitoudesta asiantuntijalla, esimerkiksi Ateneumissa.

Asiantuntija-arviot perustuvat taidehistorialliseen osaamiseen ja usein myös teknisiin tutkimuksiin. Teosten materiaalien ikää pystytään arvioimaan, samoin sitä, onko esimerkiksi vanhan signeerauksen päälle tehty uusi. Arvion teettäminen on vaikeaa ja aikaa vievää, joten se voi maksaa satoja, jopa tuhansia euroja. Siksi tutkimuksia ei tehdä jokaisen teoksen kohdalla.

Mika Sirén kertoo, että Helanderille on hankittu oma röntgenlaite ja uv-lamppu, jotta perusselvityksiä voi tehdä itsekin. Sen lisäksi he ostavat arviointipalveluja ulkopuolelta niin kuin muutkin.

Moni olettaa saavansa huutokaupasta varmasti aitoa tavaraa, kun huutokaupan asiantuntijat ovat teoksen aidoksi arvioineet ja myyntiin hyväksyneet. ”Jos Wenzel Hagelstam arvioi teoksia televisiossa, täytyyhän hänen väärennös tunnistaa”, on yleinen ajatus.

Moni väärennös toki tunnistetaankin ja hylätään heti kättelyssä, mutta huutokaupat pelaavat varman päälle. Myyntiehdoissaan ne sanoutuvat irti aitousvaatimuksesta.

Helander ilmoittaa, ettei se vastaa huutokaupattavista tuotteista annetuista tiedoista, mukaan lukien ”virheet kohteen tekijästä, aitoudesta, iästä, tekniikasta, kunnosta tai alkuperästä”.

Hagelstamin sääntöjen mukaan ”huutokauppaluettelossa tai muussa materiaalissa esim. kohteen tekijästä, aitoudesta, iästä, tekniikasta, alkuperästä tai kunnosta annetut tiedot ovat kuitenkin ainoastaan ohjeena Ostajalle, eivätkä ne vapauta Ostajaa tarkastusvelvollisuudesta”.

Käytännössä huutokauppatalot kuitenkin purkavat kaupat, jos huudettu teos osoittautuu myöhemmin väärennökseksi.

Toimintatapa perustuu maalaisjärkeen. Jos pitäisi myydä vain sataprosenttisen varmasti aitoja teoksia, taidetta tuskin juuri myytäisiin huutokaupoissa. Lähinnä olisi mahdollista myydä elävien taiteilijoiden tuotantoa. Vanhemman taiteen markkinat hiljentyisivät tai siirtyisivät taideliikkeisiin, joissa teosten liikkeitä on vaikeampi seurata.

Kaikki tätä juttua varten haastatellut huutokauppatalojen johtajat vakuuttavat, että heillä ei myydä väärennöksiä tietoisesti. Huutokauppa on luottamusbisnestä. Väärennöksien myymisestä kiinnijääminen on paitsi noloa, se näkyy pian myös viivan alla.

”Ei tällaisella huutokauppatalolla ole varaa lapsuksiin. Sillä ei voita mitään”, sanoo Hagelstamin Okko-Koskinen.

Mutta väärentäjät ovat taitavia ja väärennöskauppiaat ovelia.

Jouni Ranta kuvaa kirjassaan konsteja, joilla vastamaalattu teos saadaan näyttämään päällisin puolin vanhalta. Hän kuvaa myös myyjien ketjuja, joissa ensimmäinen ostaa taulun väärentäjältä ja myy sen seuraavalle kauppiaalle, joka vie sen huutokauppaan, joka myy taulun sitten asiakkaalle. Ketjun varrella tietoisuus taulun alkuperästä laimenee.

Toimitaan Rannan kirjan nimen mukaisesti ”vilpittömin mielin”: kun ei ole hyvää syytä epäillä, ei epäillä.

Ranta kuvailee kirjassaan myös, miten hän myi teoksia ”epävarmoina”. Ranta tiesi, etteivät ne varmaankaan olleet aitoja, mutta antoi ostajan toivoa että ne olisivat. Halpa hinta herätti ahneuden. Aidosta se olisi pilkkahinta – ja jos teos paljastuisi väärennökseksi, rahaa meni vain joitakin tuhansia euroja, ja teos koristaisi ruokasalin seinää aivan yhtä hyvin kuin aitokin.

Samaan logiikkaan nojaavat tosin myös huutokauppatalot, jotka myyvät osan teoksia ilman taiteilijan nimeä. Esimerkiksi Salvador Dalín tekemiksi väitettyjä grafiikanlehtiä on maailmalla runsaasti. Niitä näkyy silloin tällöin myynnissä myös suomalaisissa huutokauppataloissa, mutta Dalín nimeä niiden yhteydessä ei uskalleta mainita. Niitä myydään vain ”grafiikkana” ja edulliseen hintaan. Toiveikas ostaja saattaa luulla tehneensä löydön.

Yhdestä asiasta kaikki haastatellut – niin huutokauppaihmiset kuin taiteentutkijatkin – ovat yhtä mieltä: väärennökset pitäisi takavarikoida valtiolle eikä palauttaa rikoksen uhreille eli omistajilleen, toisin kuin nyt usein tapahtuu. Taulu on rikoksentekoväline, joka vain paranee vanhetessaan.

”Se on selvä epäkohta, joka täytyy korjata pikimmiten”, sanoo Bukowskin Keckman.

Jos Jouni Rannan kertomus pitää paikkansa, satojen suomalaiskotien seinällä riippuu tällä hetkellä taideväärennöksiä.

Kun niiden omistajat kuolevat, teokset lähtevät uudelleen kiertoon: toiveikkaat perilliset tuovat ne myyntiin, uskoen että ne ovat aitoja Schjerfbeckejä ja Gallen-Kalleloita.

Toivoa sopii, että huutokauppakamareissa ollaan silloin tarkkana.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Taideväärennökset
  • Huutokaupat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Microsoft lakkautti viimein puhelinyksikkönsä – kaikki Nokiasta siirtyneet menettivät työpaikkansa Suomessa

    2. 2

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    3. 3

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    4. 4

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    5. 5

      Ruotsalaismedia: Näyttelijä Michael Nyqvist on kuollut

    6. 6

      Maailmanlaajuinen verkkohyökkäys levisi myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    7. 7

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    8. 8

      Oravat ryhtyivät letkajenkkaan parvekkeella Vuosaaressa – ”Ovat käyneet aiemminkin mylläämässä kukkapenkin”

    9. 9

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    10. 10

      Aija Särkijärvi, 90, nukkuu joskus samoissa lakanoissa neljä viikkoa – iäkkäistä huolehtivien kotihoitajien työ on muuttunut raskaammaksi ja heistä on jatkuva pula

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    5. 5

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    6. 6

      Maailmanlaajuinen verkkohyökkäys levisi myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    7. 7

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    8. 8

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    9. 9

      Aija Särkijärvi, 90, nukkuu joskus samoissa lakanoissa neljä viikkoa – iäkkäistä huolehtivien kotihoitajien työ on muuttunut raskaammaksi ja heistä on jatkuva pula

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    8. 8

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    9. 9

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää