Valikko
Kulttuuri

Yle suunnittelee Uutisvuodon jatkoa Tervon lähdöstä huolimatta

Uutisvuodon ylituomari Baba Lybeck ei ole vielä miettinyt omaa jatkoaan.

Yleisradio suunnittelee Uutisvuodon jatkoa Jari Tervon lähdöstä huolimatta, kertoo Ylen kulttuuri- ja viihdeohjelmien tilaaja Arttu Nurmi.

”Ei kerrota vielä tarkemmin ketkä sitä tekee, mutta tiedotetaan tulevaisuudesta keväällä”, Nurmi sanoo.

Ohjelman ylituomari Baba Lybeck taas sanoo, ettei ole ehtinyt vielä miettiä, haluaako hän jatkaa, vaikka Tervo jättää ohjelman.

”Innostun aina suurista dramaattisista muutoksista, joten ensimmäinen ajatukseni uutisen kuultuani oli, että tästä tulee kaikkien aikojen Uutisvuoto-kausi. Auta armias, mitä kaikkea tänä keväänä tapahtuu, kun mikään ei meitä pidättele”, Lybeck kommentoi sähköpostitse.

”Puhumattakaan kevään viimeisestä nauhoituksesta. Jarille keksitään varmasti jotain erityistä. Kenties Yle-viiri ja kultainen kello?”

Joulukuussa Lybeck kritisoi kovin sanoin Ylen vastaavaa päätoimittajaa Atte Jääskeläistä hänen puututtuaan Ylen pääministeri Juha Sipilää koskevaan uutisointiin. Lybeck sanoo, ettei tällä ole vaikutusta hänen jatkohaluihinsa Uutisvuodossa.

”Atte Jääskeläinen on uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja, Uutisvuoto taas on viihdeohjelma. Jääskeläinen ei ole koskaan puuttunut Uutisvuodon tekemiseen ainakaan suoraan”, Lybeck sanoo.

Ohjelman tuottaja Jussi Jokelainen Banijay Finland -tuotantoyhtiöstä kuuli Ylen suunnittelemasta jatkosta vasta Helsingin Sanomien soittaessa.

Ennen tietoa suunnitelmissa oli ”samanlainen kevät kuin aiemminkin”.

Jari Tervon kommentit ”armonlaukauksen odottamisesta” Jokelainen kuittaa ohjelman osalta ”tervomaisena liioitteluna”.

”Yle tilaa meiltä ohjelman vuodeksi tai korkeintaan kahdeksi kerrallaan. Viime vuonna oltiin samassa tilanteessa”, Jokelainen sanoo.

Samasta syystä Yle on vuosien varrella pyytänyt tuotantoyhtiöiltä tarjouksia uusista ohjelmaformaateista Uutisvuodon mahdolliseksi korvaajaksi. Se on Arttu Nurmen mukaan luonnollista.

”Niitä pyydetään joka vuosi. Mutta niin kauan, kun yleisö Uutisvuotoa seuraa ja katsoo, niin kauan se on olemassa”, Nurmi sanoo.

Jos Ylen suunnitelmissa ei ole muutosta, Tervon seuraaja paljastuu myöhemmin keväällä. Kaikki haastatellut korostavat, että jälkeen jäävät valtavan suuret saappaat.

”Pohdimme, että jos ohjelma jatkuu, Juha Sipilä voisi olla Tervolle hyvä seuraaja”, Baba Lybeck vitsailee.

”Jos siihen tulee Yön basisti Tervon tilalle, varmasti saa kritiikkiä niskaansa. Ei se helppo paikka täyttää ole”, naureskelee Jussi Jokelainen.

Tommy Tabermannia kritisoitiin kovasti viimeisenä vuonnaan, mutta kun hän lähti pois, hyvin nopeasti kansan rivit sanoivat, että ohjelma oli ennen älykkäämpi. Näin se aina on, näin ihminen toimii. Led Zeppelininkin neljä ekaa levyä ovat aina kaikkien mielestä ne parhaat.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Televisio
  • Uutisvuoto
  • Yle

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    2. 2

      Humaltujia on neljää tyyppiä – Jos olet ”Mr. Hyde”, syy voi olla perimässä

    3. 3

      Bottas venyi uskomattomaan taisteluun – nousi toiseksi viime metreillä

    4. 4

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    5. 5

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    6. 6

      Tuore haastattelu paljastaa: prinssi Harry halusi jättää kuningasperheen

    7. 7

      Bottas ja Räikkönen kolaroivat keskenään ensimmäisellä kierroksella – ”Sama ***** kaveri osui minuun taas”

    8. 8

      Suomen poliittinen järjestelmä on rakennettu suosimaan miehiä, väittää politiikan sukupuolittumista tutkinut Salla Turunen

    9. 9

      Stand-up-koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    10. 10

      Juhannuksena hukkunut kuusi – suurin osa jälleen miehiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    2. 2

      Punttisalilla aloittelijat ja hyvän perimän omaavat ovat vahvoilla – HS listasi seitsemän vinkkiä lihasten kasvattamiseen

    3. 3

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    4. 4

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    5. 5

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    6. 6

      Kyypartiomies Mikko Turunen puolustaa pahamaineisia käärmeitä – video näyttää, kuinka haastattelutilanne muuttuikin kyyn yllätys­hyökkäykseksi

    7. 7

      Stand-up-koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    8. 8

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    9. 9

      7 vuotta sitten Alex kuuli olevansa oikeasti Alexander, venäläisten vakoilijoiden poika – oikeus päätti nyt antaa hänelle Kanadan kansalaisuuden takaisin

    10. 10

      Putken rikkoutuminen puski tulikuumaa höyryä Helsingin ydinkeskustassa – julkisen liikenteen erikoisjärjestelyt jatkuvat vielä maanantaina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    5. 5

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    8. 8

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    11. Näytä lisää