Kulttuuri

Michael Jacksonista kertova komediasarjan jakso vedettiin viime hetkillä ohjelmistosta – Paris-tytär hermostui isänsä ”valkopesusta”

”Rehellisesti sanoen tämä saa minut oksentamaan”, twiittasi Jacksonin tytär Paris Jackson nähtyään Joseph Fiennesin esittämässä isäänsä uudessa brittisarjassa.

Uuden brittiläisen satiirisarjan jakso, jossa nähdään Michael Jacksonin henkilöhahmo, on vedetty viime hetkillä pois ohjelmistosta. Sarjan on määrä alkaa ensi viikolla.

Uuden Urban Myths -komediasarjan takana oleva tv-yhtiö Sky ilmoitti BBC:n mukaan perjantaina, ettei se aio esittää kyseistä puolen tunnin jaksoa. Päätös tehtiin sen jälkeen, kun Jacksonin tytär Paris Jackson oli ilmoittanut olevansa ”valtavan loukkaantunut” isänsä roolihahmosta.

Päätökseen lienee vaikuttanut myös se laaja vastarinta, jota jakso sai Jacksonin fanien joukossa. Yli 20 000 ihmistä ehti allekirjoittaa vetoomuksen puolen tunnin jakson boikotoinnin puolesta.

Sky-yhtiö ilmoitti tiedotteessaan, ettei sen ollut ikinä tarkoitus loukata ketään. Myös Jacksonia näyttelevä Joseph Fiennes tuki yhtiön mukaan päätöstä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Riita sai alkunsa jo alun perin lähes vuosi sitten, kun tieto uudesta Urban Myths -komediasarjasta ja Joseph Fiennesin roolista Michael Jacksonina tuli julki.

Sarjaa syytettiin oitis ”valkopesusta”, sillä tummaihoisen Jacksonin esittäjä Fiennes on valkoinen. Fiennes muistetaan muun muassa elokuvasta Rakastunut Shakespeare.

Urban Myths on satiirinen ja varsin kieli poskessa tehty sarja, jonka tarkoituksena on kertoa osittain todellisuuteen perustuvia tarinoita, ”urbaaneja legendoja”.

Keskiviikkona sarjasta julkaistiin traileri, josta näkyi, että Fiennesillä on roolissaan Jacksonina nenäproteesi, peruukki sekä suuret aurinkolasit. Näky kiihdytti kritiikkiä entisestään, ja Twitter alkoi täyttyä Jacksonin fanien vihaisista twiiteistä.

”Epäkunnioittavinta mitä olen koskaan nähnyt”, kirjoitti eräs fani CNN:n mukaan.

Kyseisessä jaksossa ovat mukana myös Stockard Channing Elizabeth Taylorina ja Brian Cox Marlon Brandona.

Jakso perustuu tarinaan, jonka mukaan joukkio olisi lähtenyt yhdessä ajomatkalle Yhdysvaltain läpi, kun lentokentät oli suljettuina 11. syyskuuta 2001.

Torstaina myös Jacksonin tytär Paris Jackson liittyi kritisoijien joukkoon. Vuonna 2009 kuolleen poptähden tyttäreltä kysyttiin Twitterissä, mitä mieltä tämä on Fiennesin roolista brittisarjassa. Vastaus oli tyrmäävä:

”Olen valtavan loukkaantunut ja uskon, että moni muukin on. Rehellisesti sanoen tämä saa minut oksentamaan”, Jackson kirjoitti.





Paris Jackson sanoi olevansa loukkaantunut myös Taylorin roolista. Elizabeth Taylor oli hänen kummitätinsä ja isänsä hyvä ystävä.

”Minua suututtaa nähdä, kuinka loukkaavia he ovat, ja ilmeisen tarkoituksellisesti. Eikä vain isääni kohtaan vaan myös kummitätiäni Liziä kohtaan”, Paris Jackson kirjoitti ja jatkoi vielä: ”Missä on kunnioitus? He työskentelivät vuosikausia verta, hikeä ja kyyneliä säästämättä jättääkseen noin suuren ja merkittävän perinnön. Häpeällinen henkilökuva.”

Michael Jackson olisi tuskin itsekään suhtautunut positiivisesti siihen, että häntä esittäisi valkoinen näyttelijä.

Talk show -emäntä Oprah Winfrey kysyi vuonna 1993 Jacksonilta, pitikö paikkansa, että Jackson olisi halunnut Pepsi-mainokseen valkoisen näyttelijän esittämään itseään lapsena.

”Onpa tyhmää”, Jackson vastasi tuolloin. ”Naurettavin ja kauhein juttu, minkä olen koskaan kuullut. Ihan hullua.”

Brittinäyttelijä Joseph Fiennes on myöntänyt, että aihe on arka. Silti hän ei nähnyt suurta ongelmaa siinä, että valkoinen mies esittää Michael Jacksonia.

Vuosi sitten Fiennes muistutti Hollywood Reporter -lehdelle, ettei kyseessä ole elämäkerrallinen elokuva. Sitä paitsi viimeisinä aikoinaan Jackson ei näyttänyt enää samalta kuin esimerkiksi 1980-luvulla. Poptähden pigmentti oli vuosien varrella vaalentunut merkittävästi.

”Jacksonilla oli ongelma – pigmenttiongelma – ja siihen minäkin uskon”, Fiennes sanoi Entertainment Tonight -lehdelle viime vuonna. ”Hänen ihonsa väri oli luultavasti lähempänä minun ihonväriäni kuin omaa alkuperäistä väriään.”

Myös jakson ohjaaja Ben Palmer puolusti näyttelijävalintaa Guardian-lehdelle. Hänen mukaansa valinta perustui Fiennesin näyttelijäntyöhön, ei hänen fyysiseen olomuotoonsa.

Urban Myths -sarjaa on tarkoitus alkaa esittää Britanniassa Sky Arts -kanavalla ensi viikolla, 19. tammikuuta.

Muissa sarjan jaksoissa kerrotaan esimerkiksi Cary Grantin rakkaudesta LSD:hen, Hitleristä ja tämän ystävästä, Muhammad Alista sekä Samuel Beckettistä.

Yhdessä jaksossa seurataan Eddie Marsanin esittämää Bob Dylania, joka menee käymään Eurythmics-yhtyeen Dave Stewartin luona.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Televisio

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    2. 2

      Millä autolla naapurissasi ajetaan? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    3. 3

      Yhä useammalla alalla on pulaa työntekijöistä – Katso hakukoneesta, missä ammateissa kaivataan tekijöitä asuinseudullasi

    4. 4

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    6. 6

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto

    7. 7

      Suomen suurin koskaan järjestetty lähiöfestivaali alkaa tänään – HS esittelee kolme kiinnostavaa uutta lähiötä ja festivaalin tärpit

    8. 8

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    9. 9

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    10. 10

      Trump vaati kansallislaulun aikana protestoiville NFL-pelaajille potkuja – Jacksonville Jaguarsin omistaja riviin pelaajien rinnalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    3. 3

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Ateistia pidetään moraalittomana ihmisenä – paitsi Suomessa

    5. 5

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    6. 6

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    7. 7

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    8. 8

      Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan

    9. 9

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    10. 10

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    9. 9

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää