Kulttuuri

Kauniit ja rohkeat alkoi Suomessa tasan 25 vuotta sitten – saippuasarja sotki suomalaisten päiväohjelman

Iltapäivään sijoitettu viihdesarja keräsi nopeasti katsojia ja herätti myös paheksuntaa.

Maanantain 20. tammikuuta 1992 merkittävin kotimainen uutinen oli Suomen ja Venäjän solmima uusi naapuruussopimus, joka korvasi vanhan neuvostoaikaisen YYA-sopimuksen. Kevään kuluessa kuitenkin selvisi, että eräs toinen tuon päivän uutuus tulisi vaikuttamaan suomalaisten arkielämään huomattavasti enemmän.

Samana maanantaina televi­siossa alkoi nimittäin saippuasarja Kauniit ja rohkeat, josta kehkeytyi yli miljoonan suomalaisen suosikki sekä myös laajasti puhuttanut mediailmiö.

Viihteellisiin pohjoisamerikkalaisiin saippuasarjoihin suomalaisia olivat valmentaneet aikaisemmin jo muun muassa Peyton Place, Dallas, Dynastia ja Viinitila Falcon Crest. Mutta ne olivat toteutukseltaan perinteisempiä, vielä lähempänä ”oikeaa” televisiodraamaa, ja niitä oli esitetty vain yksi jakso viikossa ja vain ilta-aikaan.

Kolmoskanavan Kauniit ja rohkeat oli ensimmäinen aito saippuasarja. Se oli suunniteltu esitettäväksi päiväsaikaan, ja sen kohdeyleisöä olivat ansiotyötä tekemättömät kotiäidit ja kotirouvat – ainakin sarjan kotimaassa Yhdysvalloissa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Suomessa sarja sijoitettiin silti illansuuhun. Ensimmäisenä keväänä Kauniit ja rohkeat alkoi joka arkipäivä kello 17.38 heti Uutisminuutin jälkeen.

Helsingin Sanomiin sarjan ar­vioi heti tuoreeltaan toimittaja Petri Kemppinen. Hän epäili sekä mahdollisen katsojakunnan määrää että ohjelman ajankohtaa: ”Elämäntavoissakin on vaihtelua: suomalaisperheet ovat puoli kuudelta iltatoimissaan eri vaiheissa. Isä voi jo selata taivaskanavia sohvalla. Äiti saattaa olla kotona, mutta yhtä hyvin ylitöissä, bussissa tai ­oluella.”

Kemppinen ennakoi silti ovelasti, että ”perheriitojen välttämiseksi keittiöön on pakko hankkia kakkostelkkari”, mutta hänkään ei nähnyt tulevaisuuteen. Vähän myöhemmin sarjan menestyksen väitettiin muun ­muassa horjuttavan arjen perusrytmiä ja kilpailevan kohtalokkaasti Pikku Kakkonen kanssa.

”Perinteisesti puoli kuuden ja puoli seitsemän välinen tv-aika on kuulunut perheen pienimmille, eikä se tähän asti ole ollut suurten katsojamäärien keidas. Perheellä kotona on ollut muuta tekemistä. Nyt tuo muukin tekeminen siirtyy johonkin muuhun aikaan”, totesi kriitikko Jukka Kajava Helsingin Sanomissa lokakuussa 1992, jolloin jaksojen katsojamäärät hätyyttelivät jo miljoonaa.

Vapaa kirjoittaja Kaarina Hazard katsoi Kauniita ja rohkeita tiivisti ensimmäiset vuodet ja teki siitä vuonna 1996 gradun Tampereen yliopistoon.

Häntä kannusti opinnäytetyöhön juuri sarjan odottamattoman voimakas vastustus sekä laaja, kansalliselle tasolle nostettu keskustelu. Kauniit ja rohkeat ei ollut vain televisio-ohjelma eikä vain viihdettä vaan Suomen kansaa tyhmentävä ja sen aikaa tuhlaava uhka.

”Nyt voi olla vaikea ymmärtää, että yksi sinänsä harmiton sarja voi johtaa huoleen lykkääntyneistä iltalypsyistä, vähittäiskaupan mahdollisista tappioista ja menetetyistä miestyövuosista”, Hazard sanoo. ”Yleisradioperinteen mukaisesti meillä ajateltiin vielä vuonna 1992, että television pitää sekä valistaa että ylösrakentaa, eikä tunteisiin keskittyvä Kauniit ja rohkeat tuntunut tekevän kumpaakaan.”

Vastaanottoa vaikeutti myös se, että Kauniit ja roh­keat oli suomalaisille vielä uusi kulttuurinen tuote.

”Ei osattu asennoitua luontevasti, siihen ei ollut lukutapaa eikä puhetapaa.”

Hazard uskoo, että sarjan nostattama kohu sai sytykkeen osittain juuri lähetysajasta. Arkipäivän puoli kuusi ei ollut sovelias aika saippuasarjalle, vaikka siellä sitä edelleen esitetään, tasan 25 vuotta myöhemmin.

Nyt takana on jo noin 7 500 jaksoa ”elämää hitaampia selko­ajatuksia”, kuten Kemppinen osuvasti tiivisti juttunsa otsikossa.

Kauniit ja rohkeat MTV3:lla klo 17.25.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Televisio
  • Historia
  • Kauniit ja rohkeat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

    2. 2

      Pidättely sekoittaa suoliston eikä hyvältä tuntuva vatsa aina voi hyvin – Nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    3. 3

      Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi, nousi liikkeen vanhimmistoon ja salaisuuden paljastuttua joutui sen eteen – ”Olen tiennyt aina kristallinkirkkaana, että pidän miehistä”

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Nuoret kiinalaiset matkailijat haluavat Suomesta mustikkapiirakkaa ja prinsessa Leian koruja – ”He ostivat 42 000 euron edestä kelloja ja koruja

    6. 6

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    7. 7

      Muistisairauksia on todettu jo kolmekymppisillä – Unohtelu ja väsymys johtuvat yleensä silti jostain muusta kuin muistisairaudesta

    8. 8

      Katossa reikä ja kellarissa vettä – pala suomalais-virolaista kulttuurihistoriaa uhkaa tuhoutua rakennusyhtiön omistuksessa

    9. 9

      Voimakas maanjäristys surmasi ainakin lähes 150 Meksikossa – järistys runnoi myös miljoonakaupunki Méxicoa

    10. 10

      Suomessa leikittiin ”Kuka pelkää mustaa miestä” kunnes se kiellettiin rasistisena – mutta ajattelivatko lapset oikeasti tummaihoista ihmistä leikeissään? Vastaa kyselyyn

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    5. 5

      Ammattikouluissa ei tarvitse osata mitään saadakseen tutkinnon, arvioi tutkija – HS:n kyselyn mukaan opettajilla on paine päästää kaikki läpi kursseista

    6. 6

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    7. 7

      Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö, johon tulee 15 uutta virkaa – Sipilä: ”Olen huomannut, miten tärkeää tutkimukseen perustuva tieto on”

    8. 8

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    9. 9

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    10. 10

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    5. 5

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    8. 8

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    11. Näytä lisää