Valikko
Kulttuuri

Alexander Stubbilta julkaistaan elämäkerta, joka on ”oodi optimismille”

Alex-kirjan kirjoittavat Stubb itse sekä kirjailija Karo Hämäläinen.

Alexander Stubbilta julkaistaan ensi syksynä elämäkerta, jonka ovat kirjoittaneet yhdessä Stubb itse sekä kirjailija Karo Hämäläinen.

Kirjan julkaisee syyskuussa Otava ja sen nimi tulee olemaan Alex.

Otavan tiedotteen mukaan luvassa on ”oodi optimismille, jota tarvitaan ajoittain synkkien pilvien varjostamassa maailmassa”.

Kirja kuvaa Lehtisaaressa syntynyt jääkiekon- ja golfinpelaajan nopeaa nousua suomalaisen politiikan huipulle.

Stubb kertoo tiedotteen mukaan kirjassaan ”koko tähänastisen elämänsä Helsingin jäähallin pukuhuoneesta London School of Economicsin tohtoriksi, nuuskaa koulun sisäkattoon sylkevästä teinistä sulavasti viidellä kielellä kommunikoivaksi kosmopoliitiksi ja Suomen suosituimmaksi ministeriksi”.

Alexander Stubb (s. 1968) oli Suomen pääministeri vuosina 2014–15. Hän on toiminut myös kansanedustajana, europarlamentaarikkona, ulkoministerinä, ulkomaankauppa- ja eurooppaministerinä, valtiovarainministerinä sekä kokoomuksen puheenjohtajana.

Kesällä 2016 Stubb joutui luovuttamaan tehtävänsä kokoomuksen puheenjohtajana Petteri Orpolle, joka äänestettiin puoluekokouksessa puheenjohtajaksi ohi Stubbin varsin selvin lukemin. Samalla Stubb väistyi valtiovarainministerin paikalta.

Tämän jälkeen Stubb on toiminut kansanedustajana sekä jäsenenä ulkoasiainvaliokunnassa.

Hän on myös kirjoittanut säännöllisesti kolumneja eri lehtiin, esimeriksi Dagens Industrihin ja Financial Timesiin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kirjallisuus
  • Politiikka
  • Elämäkerrat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sitä Timo Soinia, jonka olemme tunteneet, ei enää ole

    2. 2

      Vain 11 prosenttia synnyttää ilman kipulääkkeitä – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Miksi amerikkalaiset pelkäävät alastomuutta, mutta suomalaiset eivät? ”Tässä suhteessa emme ole kauhean kaukana muslimimaista”

    4. 4

      Presidentinvaalit hävinnyt Mannerheim pakeni kahvilayrittäjäksi Hankoon – Tällainen pikkutarkan omistajan kahvila oli ja on

    5. 5

      Lontoon tuhoisa kerrostalopalo alkoi jääkaappipakastimen syttymisestä

    6. 6

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    7. 7

      Lauri Markkasen suuri ilta kääntyi draamaksi – Minnesota Timberwolves varasi, kaupattiin kuitenkin heti Chicago Bullsiin

    8. 8

      Neljä arabimaata lähetti Qatarille 13 vaatimusta eristämisen päättämiseksi – Al Jazeera pitäisi lopettaa ja turkkilainen sotilastukikohta sulkea

    9. 9

      Suomi on alkoholipolitiikaltaan jo nyt ”varoittava esimerkki” Pohjoismaissa – ruotsalaisasiantuntijan on mahdoton ymmärtää hallituksen lakiuudistus­kaavailua

    10. 10

      Vietätkö juhannusta Helsingissä? Tässä kattava lista menovinkkejä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    2. 2

      Vain 11 prosenttia synnyttää ilman kipulääkkeitä – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Lauri Markkasen suuri ilta kääntyi draamaksi – Minnesota Timberwolves varasi, kaupattiin kuitenkin heti Chicago Bullsiin

    4. 4

      Espoolaisnuoret varastivat 14-vuotiaan repusta avaimet ja tunkeutuivat tyhjään kotiin – asunnossa riehuttiin ja tietokone murskattiin kirveellä

    5. 5

      Miksi amerikkalaiset pelkäävät alastomuutta, mutta suomalaiset eivät? ”Tässä suhteessa emme ole kauhean kaukana muslimimaista”

    6. 6

      Teemu Selänne korotettiin Suomessa sankariksi, jota ei voi kritisoida ja joka voi sanoa olevansa ”hauskalla tavalla sovinisti”

    7. 7

      Tunteet voittivat järjen ja 51 vuoden ikäeron, kun Erika ja Danny löysivät toisensa – ”Aina tämä elämä ei mene niin kuin olisi itse käsikirjoittanut”

    8. 8

      Suomi on alkoholipolitiikaltaan jo nyt ”varoittava esimerkki” Pohjoismaissa – ruotsalaisasiantuntijan on mahdoton ymmärtää hallituksen lakiuudistus­kaavailua

    9. 9

      13-vuotias tyttö raiskattiin parkkihallissa Keravalla, tekijällä myös muita teiniuhreja – oikeus antoi kolme ja puoli vuotta vankeutta

    10. 10

      Ranskalainen lifestyle­bloggaaja kuoli ilokaasulla toimivan kerman­vaahdottimen räjähdykseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kullervo Hynysen keksintö saattaa mullistaa syövän, Alzheimerin ja Parkinsonin taudin hoidon – fyysikon löytöjä on verrattu penisilliinin ja röntgenkuvauksen keksimiseen

    2. 2

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Masennus ei ole vain sitä, että maataan sängyssä – me masentuneet koemme syyllisyyttä

    5. 5

      Näin kasvatat hyväkäytöksisen lapsen – Ranskassa jokainen lapsi osaa tervehtiä kohteliaasti

    6. 6

      Joonas Tolvanen opiskeli Shaolin-soturimunkkien koulussa – nyt hän on lääkäri Kuopiossa, eikä suosittele Kiinan kung-fu-opintoja kenellekään

    7. 7

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    8. 8

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää