Valikko
Kulttuuri

La La Land kahmi 14 Oscar-ehdokkuutta ja sivuaa ennätystä – myös tanskalainen ja ruotsalainen elokuva ehdolla

La La Land sai ehdokkuudet lähes kaikissa sarjoissa, muun muassa parhaan elokuvan ja pääosanäyttelijöiden sarjoissa.

Musikaalielokuva La La Land on kahminut eniten ehdokkuuksia tämän vuoden Oscar-kisassa.

Elokuva sai ehdokkuudet lähes kaikissa sarjoissa, esimerkiksi parhaan elokuvan, parhaan miespääosan (Ryan Gosling) ja naispääosan (Emma Stone) sarjoissa, pukusuunnittelussa ja lähes kaikissa äänityöhön liittyvissä sarjoissa.

Myös sekä Tanska että Ruotsi ovat saaneet ehdokkaansa Oscar-kisaan. Tanskan Land of Mine ja Ruotsin Mies, joka rakasti järjestystä ovat ehdolla parhaan vieraskielisen elokuvan sarjassa.

Etukäteen oli jo pohdittu, olisiko vuosi 2017 modernin musiikkielokuvan ja La La Landin.

Damien Chazellen käsikirjoittama ja ohjaama elokuva sai juuri seitsemän Golden Globe -palkintoa.

Kaikkiaan La La Land sai 14 ehdokkuutta. Tämä sivuaa aiempaa ennätystä, jota pitävät hallussaan Kaikki Eevasta (1950) ja Titanic (1997).

Nyt se on myös eniten ehdokkuuksia saanut musikaalielokuva. Maija Poppasella (1964) oli aiempi ennätys, 13 ehdokkuutta.

Varsinainen Oscar-gaala järjestetään Los Angelesissa 26. helmikuuta. Illan isäntänä toimii tuolloin talk show -isäntä Jimmy Kimmel.

Lue HS:n kriitikon arvostelu La La Landista täältä, Arrival-elokuvasta täältä, Hacksaw Ridge – aseeton sotilas -elokuvasta täältä, Isäni Toni Erdmann -elokuvasta täältä, Jackie-elokuvasta täältä, Land of Mine -elokuvasta täältä , Florence-elokuvan täältä , Zootropoliksesta täältä, Kubo ja samuraiseikkailu -elokuvasta täältä sekä Mies, joka rakasti järjestystä -elokuvasta täältä.

Lue myös Elle-elokuvasta ehdolla olevan Isabelle Huppertin haastattelu sekä Captain Fantastic -elokuvasta ehdolla olevan Viggo Mortensenin haastattelu.


Parhaan elokuvan ehdokkuudet:

Arrival, Fences, Aseeton sotilas (Hacksaw Ridge – aseeton sotilas), Hell or High Water, Hidden Figures – varjoon jääneet, La La Land, Lion, Manchester by the Sea, Moonlight

Paras ohjaus:

Denis Villeneuve (Arrival), Mel Gibson (Hacksaw Ridge – aseeton sotilas), Damien Chazelle (La La Land), Kenneth Lonergan (Manchester by the Sea), Barry Jenkins (Moonlight)

Paras miespääosa:

Casey Affleck (Manchester by the Sea), Andrew Garfield (Hacksaw Ridge – aseeton sotilas), Ryan Gosling (La La Land), Viggo Mortensen (Captain Fantastic), Denzel Washington (Fences)

Paras naispääosa:

Isabelle Huppert (Elle), Ruth Negga (Loving), Natalie Portman (Jackie), Emma Stone (La La Land), Meryl Streep, (Florence)

Paras miessivuosa:

Mahershala Ali (Moonlight), Jeff Bridges (Hell or High Water), Lucas Hedges (Manchester by the Sea), Dev Patel (Lion), Michael Shannon (Yön eläimet)

Paras naissivuosa:

Viola Davis (Fences), Naomie Harris (Moonlight), Nicole Kidman (Lion), Octavia Spencer (Hidden Figures – varjoon jääneet), Michelle Williams (Manchester by the Sea)

Paras vieraskielinen elokuva:

Land of Mine (Tanska), Mies, joka rakasti järjestystä (Man som heter Ove, Ruotsi), The Salesman (Iran), Tanna (Australia), Isäni Toni Erdmann (Saksa)

Paras animaatioelokuva:

Kubo ja samuraiseikkailu, Vaiana, My Life as a Zucchini, The Red Turtle, Zootropolis – eläinten kaupunki

Paras dokumenttielokuva:

Fire at Sea, I Am Not Your Negro, Life, Animated, O.J.: Made in America

Korjaus 25.1. klo 15.09: Oscar-gaala nähdään 26.2.2017, ei 28. helmikuuta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuvat
  • Oscar-palkinto

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tutkimusprofessori: Yksi kysymys paljastaa parisuhteen tilan – ”Jos suhteessa ei ole suutelua, harvoin siinä on onnellisuutta”

    2. 2

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    3. 3

      Tiina luuli saaneensa pojan, mutta lapsi sanoo olevansa tyttö ja pukeutuu pinkkiin – Alaikäisten transsukupuoli­suuden selvitykset lisääntyvät räjähdysmäisesti

    4. 4

      Soten uusin käänne saa ruusuja ja risuja – Julkinen terveydenhoito ei pilkkoudu, mutta sen kilpailuedut epäilyttävät

    5. 5

      Parisuhde tuntuu puuduttavalta nykymaailman helppouden keskellä – Pitkästä liitosta on rakastuminen kaukana

    6. 6

      Monet kansanedustajat haluavat tehdä kellojen siirtelystä lopun – ”Kesäaika voi tappaa”

    7. 7

      Verkossa leviävä kiristysohjelma saastuttaa koneita ympäri maailmaa – näin suojaudut piinaavalta ohjelmalta

    8. 8

      Käräjäoikeus määräsi Uberin maajohtajan Joel Järvisen omaisuutta takavarikkoon 250 000 euron edestä – Uber aikoo valittaa päätöksestä

    9. 9

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    10. 10

      Suomalainen unisex-symboli ei ollutkaan uusi: Merkin suunnittelija vastaa plagiointisyytöksiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Parisuhde tuntuu puuduttavalta nykymaailman helppouden keskellä – Pitkästä liitosta on rakastuminen kaukana

    2. 2

      Tiina luuli saaneensa pojan, mutta lapsi sanoo olevansa tyttö ja pukeutuu pinkkiin – Alaikäisten transsukupuoli­suuden selvitykset lisääntyvät räjähdysmäisesti

    3. 3

      Maailmanlaajuista verkkohyökkäystä ei ole saatu pysäytettyä – Asiantuntija: Moni tekijä viittaa venäläisrikollisiin

    4. 4

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    5. 5

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    6. 6

      Microsoft lakkautti viimein puhelinyksikkönsä – kaikki Nokiasta siirtyneet menettivät työpaikkansa Suomessa

    7. 7

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    8. 8

      Mika Kaurismäki muistelee kuollutta Michael Nyqvistiä: ”Corona-baarissa hän kävi pelaamassa biljardia Antti Reinin ja muiden kanssa”

    9. 9

      Netflix peruu sarjojaan, ja se on hyvä uutinen

    10. 10

      Tutkimusprofessori: Yksi kysymys paljastaa parisuhteen tilan – ”Jos suhteessa ei ole suutelua, harvoin siinä on onnellisuutta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    7. 7

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    8. 8

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    9. 9

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    10. 10

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    11. Näytä lisää