Valikko
Kulttuuri

”Sanon aina, että olkaa äitejä itsellenne” – Muotokuvaaja Leena Louhivaara opettaa suomalaisia katsomaan itseään rakastavasti

Leena Louhivaara kuvaa vanhuksia projektissa, jonka kautta nämä tulevat näkyväksi itselleen ja jälkipolville. Hän haluaa opettaa suomalaiset katsomaan kuvaansa äidin silmin.

Vaaleatukkainen tyttö katselee suoraan kameraan keskeltä revenneessä valokuvassa. Ilme on totinen, vaalean paidan rintamuksessa suuri medaljonki.

Viereisessä kuvassa on harmaahiuksinen vanhus. Yllä on tumma mekko, medaljonki on vaihtunut koruun.

Molemmissa kuvissa on Anna-Maria Haikonen, ensimmäisessä viisi-, toisessa 89-vuotiaana.

Ihminen on sama, mutta muuttunut.


”Minusta näissä kuvissa näkyy hienosti se ihmisen kulkema matka”, valokuvaaja Leena Louhivaara sanoo ja katselee Laterna Magica -gallerian seinillä riippuvia kuvia hellän näköisenä.

Haikosen ympärillä on vastaavanlaisia kuvapareja muistakin lapsista ja vanhuksista. Kaikkiaan projektiin osallistui 17 ikäihmistä, vanhin heistä 101-vuotias.

Ja pitkän matkan kuvan pikkutyttö on todellakin kulkenut. Pohjois-Inkerissä lapsuutensa viettänyt tyttö joutui 14-vuotiaana äitinsä kanssa Siperiaan.

He pääsivät pois leiriltä viisi vuotta myöhemmin. Sen jälkeen Haikonen asui Neuvostoliitossa, kunnes äitinsä kuoltua muutti Suomeen.

Nyt hän on asunut 20 vuotta Kotikallion palvelutalossa Helsingissä.

”Hän on ollut yksin. Ei ole mennyt naimisiin eikä hänellä ole täällä Suomessa ollut sukulaisiakaan”, Louhivaara kertoo. ”Siksi olen onnellinen, että hän on nyt tullut näkyväksi meille kaikille.”

Kädessä Louhivaaralla on toinen pienen tytön kuva. Se on kuva hänestä itsestään yksivuotiaana.

Aion kysyä taiteilijalta, mitä hän itse omassa lapsuuskuvassaan näkee.

Katsellaan kuitenkin ensin näyttelyä.

Siis kuvapareja. Vakavia lapsia. Hymyileviä vanhuksia.

Näkyväksi tehtyjä ihmisiä.

Kuvat ovat peräisin Louhivaaran viime syksyn aikana vetämistä työpajoista, jossa Kotikallion palvelukodin viidessä kerrostalossa asuvat vanhukset kertoivat elämäntarinaansa valitsemiensa valokuvien kautta.

Valot sammuivat, kuvat heijastuivat seinälle ja ihminen kertoi matkastaan lapsuudesta nykyhetkeen saakka.

Osallistujilla oli myös yhteisiä kokemuksia evakkomatkoilta ja jotkut huomasivat yllätyksekseen olevansa samasta kylästä kotoisin. Joukosta löytyi muun muassa professori, toimittaja ja veturinkuljettaja.

Ennestään toisilleen tuntemattomat kurssilaiset loivat myös ystävyyssuhteita keskenään.

”Yksi kurssin tärkeimpiä tavoitteita oli tuoda saman yhteisön jäsenet lähemmäksi toisiaan”, Louhivaara sanoo. ”Toisen ihmisen tarina voi olla meidän omakin tarinamme, mutta saamme tietää siitä vasta jakamisen kautta.”

Yksi kertoo lapsuudestaan sotalapsena Ruotsissa.

Toinen kohtaamisestaan presidentin kanssa.

Kolmas vammautumisestaan putoamisturmassa.

Neljäs ensimmäisistä suutarin tekemistä kengistään.

Tarinoita kerrattiin haastatteluissa ja kurssilaiset myös valitsivat itselleen tärkeän paikan tai esineen.

Projektin viimeisessä vaiheessa Louhivuori otti jokaisesta kurssilaisesta muotokuvan.

”Kaiken tarkoituksena on lopultakin, että ihminen tulee näkyväksi itselleen”, valokuvaaja sanoo, ”Ja siinä oman henkilökuvan työstäminen auttaa.”

Louhivaara on pitänyt omakuvatyöpajoja kuutisen vuotta eri-ikäisille ja kertoo havainneensa, kuinka ihmisten lukot aukeavat oman tarinan kertomisen kautta. Joillakin kurssilaisilla se näkyy jopa kehon kielen vapautumisena.

”Usein ihminen katselee omaa kuvaansa ankarasti ja arvostellen. Tässä tehdään toisin. Tarkoitus on löytää niin rehellinen kuva itsestä, että sen pystyy hyväksymään. Tärkeää on tunne, ei se, miltä näyttää.”

Louhivaaran mielestä hänen kurssilla ottamansa oma kuva on vastakohta selfielle, joka on maailmaa kohti käännetty kuva ja jonka tarkoituksena on vain esitellä kuvan ottajaa itseään.

”Minusta ne ovat aika järkyttäviä. Siinä omaa minää rakennetaan sen kautta, että tältä minä haluan näyttää, ei sen kautta, että kuka minä todella olen. Sen sijaan omakuvassa ollaan ilman roolia.”

”Mielestäni ihmisen on välttämätöntä itse hyväksyä kuvansa, sillä kuka häntä maailmassa puolustaa, jos ei hän itse. On myös vaikea hyväksyä muita ihmisiä, jos ei hyväksy itseäänkään.”

”Sanonkin aina kurssilaisille, että olkaa äitejä itsellenne. Katselkaa kuvaanne rakastavan ja hyväksyvän äidin silmin.”

Ainakin haastattelujen perusteella kotikalliolaiset ovat hyvin sinut itsensä kanssa.

Näin 66-vuotias Liisa Erähalme kuvaa kokemuksiaan:

”Elämä on opettanut. Parkinsonin taudin myötä olen oppinut hiljaa kävelemään, olemaan kiitollinen ja iloinen. Ei pidä miettiä mitä on menettänyt, vaan mitä on tallella. Vaikka on vinossa, voi silti olla hyödyllinen.”

Ja näin Gun-Lis Soininen, 64:

”Otin kuvan kelohongasta, koska puu on vahva, vanha ja itsenäinen ja pystyssä edelleen. Pitää ottaa vastaan kaikki mitä tulee, ilot ja murheet, ja olla oma itsensä yrittämättä enempää kuin on. Elää elämänsä hymyillen, läpi kyynelten.”

Näyttelykuvat on katsottu, mutta yksi tarina on vielä purkamatta. Louhivuori pitelee yhä kädessään valokuvaa, jossa pieni tyttö, melkein vauva, katsoo kameraa vaativan näköisenä.

Millä mielellä 56-vuotias taiteilija nyt yksivuotiasta itseään katsoo?

”Kyllä minun tekee mieli suojella tätä tyttöä”, Louhivaara huokaa, ”vahvasti sellainen olo tulee. Jotenkin tunnistan hänen katseessaan itseni, oman sielunmaisemani.”

Louhivaara kertoo, että kuvan on ottanut hänen äitinsä, muotokuvaaja Kyllikki Louhivaara, jolla oli studio Hämeenlinnassa vuosikymmeniä. Studio oli perheen kodin viereisessä liiketilassa, ja Louhivaara kasvoi lamppujen katveessa.

Äidin työ synnytti kunnioituksen muotokuvaamista kohtaan.

”Siihen aikaan muotokuvaus oli juhlallinen tapahtuma”, hän kertoo. ”Siihen valmistauduttiin. Pantiin paras puku päälle.”

Louhivaara muistelee, kuinka hauskaa pikkutyttönä oli tanssia studion lattialla. Myöhemmin hän pääsi myös avustamaan kuvauksissa, vaihtamaan taustoja ja pitelemään ruusuja ylioppilaskuvia varten.

Kaikessa toiminnassa oli jotain vakavaa.

”Olen aina pitänyt itseäni vähän vanhanaikaisena valokuvaajana, ja halunnut kuvata ihmiset heitä arvostavasti. Paljon hurjempiakin kuvia heistä saisi, mutta nämä ovat sellaisia, joiden takana minä seison.”

Palataan vielä siihen pieneen tyttöön. Millaisen katseen hän on elämässään kokenut?

Louhivaara vakavoituu. Hän kertoo olevansa adoptoitu ja joutuneensa pohtimaan elämässä äidin katsetta paljonkin.

Joskus se on piiloutunut kameran taakse.

Toisinaan se on löytynytkin.

”Kun sanotaan, että taiteilija tekee koko elämänsä yhtä teosta, niin kyllä minä olen opetellut koko elämäni lausetta: ’kenen silmin sinä itseäsi katsot?’”

Sanat tulevat hitaasti ja harkiten.

”Sen voin sanoa, että joinain toisina aikoina minun on ollut vaikea katsoa omia kuviani hyväksyvästi, mutta nykyään se jo onnistuukin.”

”Varsinkin nyt kun olen kahden pienen, suloisen tytön mummi ja kohtaan heidän viattomuutensa, rakastava katse saa mahdollisuuden kasvaa.”

Louhivaara huokaa. Sitten hän viittaa ympärilleen.

”Sen takia nämä muotokuvat ovat minulle niin merkityksellisiä. Tiedän, miten tärkeää olisi, että tulisi näkyväksi itselleen.”

”Ja siksi haluan auttaa myös muita löytämään sen.”

Illalla näyttelyavajaisiin saapuu iloisesti hälisevä joukko Kotikalliosta. Rollaattorit ja rullatuolit kolhivat ovenpieliä, mutta tunnelma on korkealla.

Paikalla on myös Anna-Maria Haikonen, se inkeriläistyttö revenneessä valokuvassa.

Haikonen hymyilee.

Hänellä on kuusitoista uutta ystävää.

Kuka?

Leena Louhivaara



 Leena Louhivaara (s. 1960) on muotokuvaukseen erikoistunut valo­kuvaaja.

 Hänen näyttelynsä Saa katsoa (2008) nosti poikkeuksellisella tavalla esiin rintasyöpään sairastuneiden naisten kauneuden.

 Katseen takana -näyttelyn (2011) Louhivaara teki yhdessä ­näkönsä menettäneen kuvataiteilija Maarit Hedmanin kanssa.

 Louhivaara järjestää myös kursseja, joissa valokuvausta käytetään hyväksi työhönohjauksessa.

 Hän on toiminut myös lehtikuvaajana.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Valokuva
  • vanheneminen
  • Identiteetti
  • Lapsuus
Kulttuurin uutiskirje

Kerran viikossa saapuva HS:n kulttuuriuutiskirje kokoaa yhteen sähköpostiin parhaat kulttuurijutut viikon varrelta sekä viikonlopun kiinnostavimmat kulttuuritärpit.

Uutiskirje on ilmainen.

Katso esimerkki uutiskirjeestä tästä.


Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kela rankaisi ystävääni vanhemman menettämisestä

    2. 2

      Näin upeina et ole koskaan nähnyt Signe Branderin ja muiden Helsinki-kuvaajien otoksia – tästä päivästä lähtien huippulaatuisia kuvia saa käyttää vapaasti

    3. 3

      Hallitus jakaa lisää rahaa tutkimukseen, mutta ei saanut leikattua yritystukia – työttömyystuki heikkenee, jos ei käy töissä tai työllistämis­ohjelmissa

    4. 4

      Kolmen tunnin juhlarahakohu – suomalaisten päivittäisen pöyristymisen tarve synnyttää merkityksettömiä mikroskandaaleja

    5. 5

      USA:n ulkopolitiikalle ei löydy johtajaa – ulkoministeri Tillersonia kutsutaan nimellä ”Yksin kotona”

    6. 6

      Suomen ongelmat jatkuvat välipäätösten jälkeenkin – suuria työpoliittisia päätöksiä Sipilän hallitus ei uskaltanut tehdä

    7. 7

      Kävely on hyväksi aivoille, koska se pumppaa verta päähän – pyöräilyllä ei ole samaa vaikutusta

    8. 8

      Uuden asunnon arvo voi nousta käytettyä hitaammin – näin vältät sudenkuopat vastavalmistunutta asuntoa harkitessasi

    9. 9

      Särkänniemi avaa Suomen nopeimman ja korkeimman vuoristoradan – hinta kahdeksan miljoonaa euroa

    10. 10

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    2. 2

      Ministeriö vetää takaisin punavankien teloitusta esittävän juhlarahan – Orpo pahoittelee: ”En kiinnittänyt riittävää huomiota asetuksen visuaaliseen suunnitelmaan”

    3. 3

      Munkkiniemessä ei jaettu postia liki kahteen viikkoon, mutta Posti väitti kaiken olevan kunnossa – Nyt ääni muuttui kellossa: ”Nöyrimmät pahoittelut asiakkaille”

    4. 4

      Kätilöopisto on sairastuttanut kymmeniä ihmisiä, kertovat kätilöt – migreenikohtauksia, ihottumaa, astmaa, jatkuva elohiiri raajoissa

    5. 5

      Juhlarahakohu meemeinä: Rahapajan versiossa teloitetaan vankeja, internet kehitteli heti vaihtoehtoisia ”juhlavuoden” aiheita

    6. 6

      Asumistukeen leikkauksia, ministereitä kolme lisää – HSTV:n suora lähetys hallituksen tiedotustilaisuudesta juuri nyt

    7. 7

      Kielletyn sisällissotakolikon suunnittelija ja tilaaja puolustavat työtä: ”Kansakunnan sivistyneisyys punnitaan sillä, kuinka se pystyy käsittelemään omaa historiaansa”

    8. 8

      Kaksi eläkeläistä ja suojana 12 poliisia – saksalaispariskunta antoi oikeistopopulismille kasvot, eivätkä kaikki pitäneet siitä

    9. 9

      Kolmen tunnin juhlarahakohu – suomalaisten päivittäisen pöyristymisen tarve synnyttää merkityksettömiä mikroskandaaleja

    10. 10

      Syövän on epäilty johtuvan stressistä, ujoudesta, jopa kielteisistä ajatuksista – laaja kartoitus murtaa sairastuneille haitallisia myyttejä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattikoulutuksen tila on kelvoton – poikani lukujärjestys on tyhjä ja hän joutuu lorvimaan kotona

    2. 2

      Oudot tuntemukset juoksulenkillä paljastuivat syöväksi – Entinen huippu-urheilija Kirsi Valasti uskoo, että liikunnan tuoma kehotietoisuus pelasti hänet

    3. 3

      Bostonin maratonin voittajan uurteiset reisilihakset hämmästyttävät: ”En ole nähnyt koskaan mitään vastaavaa”

    4. 4

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    5. 5

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    6. 6

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    7. 7

      Selvitys: Lähes kolmannes pohjoiskorealaisista käyttää huumeita – metamfetamiini on monille jo arkipäiväistä

    8. 8

      Ravitsemusterapeutti kärsi vuosia kipeästä vatsasta ja ilmavaivoista – Sitten ystävä kertoi ruokavaliosta, joka toi helpotuksen

    9. 9

      Onko tässä Helsingin pienin ja kallein vuokrayksiö? 10 neliömetriä, 1 941 euroa kuukaudessa

    10. 10

      Nyt on hyvä aika päivittää televisio – alle kuukauden päästä kanavasi voivat pimentyä

    11. Näytä lisää