Valikko
Kulttuuri

Forbesin Suomen-toimitus irtisanoutui ennen lehden ensimmäisen numeron ilmestymistä

Ensimmäinen numero ilmestyy kuukauden suunniteltua myöhemmin ja osin kansainvälisen organisaation tekemänä.

Aikakauslehti Forbesin Suomen-toimitus on irtisanoutunut ennen kuin lehden ensimmäinen numero ehti ilmestyä. Asiasta kertoi Maaseudun Tulevaisuus.

Talousjulkaisun Suomen-version päätoimittaja Nina Broström kertoi Maaseudun Tulevaisuudelle syyksi luottamuspulan.

"Toimitus aloitti innostuneesti työt Forbesin Suomen-lehden toteuttamiseksi. Kuitenkin nopeasti kävi ilmi, että edellytykset työskentelylle puuttuivat ja lopulta toimitukselle laadittiin työtehtäviä, jotka eivät olleet journalistisesti perusteltuja. Silloin luottamus kustantajan toimintaan katosi”, Brorströn kertoi HS:lle.

Kustantajan edustaja, kaupallinen johtaja Fredrik Nars kertoo Helsingin Sanomille, että ”kyseiset kolme henkilöä eivät pystyneet tuottamaan paikallisia sisältöideoita Forbesin ohjeiden mukaisesti. He perustelivat lähtöään sisältömarkkinointiin viitaten”.

Forbesin Suomen-version ensimmäinen numero ilmestyy kuukautta suunniteltua myöhemmin, 28. maaliskuuta.

Narsin mukaan lehden sisältöä tekee nyt seitsemän ihmistä. Käytössä on Forbesin kansainvälinen organisaatio.

”Osa heistä on kääntäjiä, osa istuu ulkomailla”, Nars sanoo.

Korjaus 30.1. 17.21: Korjattu ingressiä, jossa luki, että ensimmäinen numero tehdään kansainvälisin voimin. Se tehdään osin kansainvälisin voimin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Media

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    3. 3

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    4. 4

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    5. 5

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    6. 6

      Useisiin Euroopan maihin kohdistunut laaja kyberhyökkäysten sarja – häiriötilanteita ainakin Ukrainassa, Venäjällä, Tanskassa, Hollannissa ja Espanjassa

    7. 7

      Suomi ensin -mielenosoitus jatkuu rauhallisissa tunnelmissa Rautatientorilla – puretun leirin paikalla hautakynttilä

    8. 8

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    9. 9

      Posti aikoo vaihtaa 2 300 työntekijän sopimukset ehdoiltaan edullisempiin – Pau uhkaa työtaistelulla ja syyttää Postia sopimusshoppailusta

    10. 10

      Poliisi epäilee: Nuoret pahoinpitelivät iäkkään miehen työkalulla kauppakeskuksen hississä Espoossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    4. 4

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    5. 5

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    6. 6

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    7. 7

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    8. 8

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    9. 9

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    10. 10

      Halla-ahon mielestä Lindströmin erityisavustaja toimi oikein yrittäessään leikata somalijärjestöjen tuet – ”Kotoutumiselle pitäisi asettaa selkeät mittarit”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää