Valikko
Kulttuuri

Suomelle jo kolmatta kertaa peräjälkeen huono esiintymispaikka Euroviisuissa

Norma John esiintyy Kiovassa koko show’n alkupuoliskolla kuten myös aikoinaan Pertti Kurikan Nimipäivät ja Sandhja.

Suomen euroviisuedustaja on saanut jälleen kerran esiintymispaikan ensimmäisen semifinaalin alkupuoliskolla Euroviisuissa.

Suomen vasta valittu viisuedustaja Norma John esiintyy Euroviisujen ensimmäisessä semifinaalissa 9. toukokuuta.

Esiintymispaikat julistettiin tiistaina Ukrainan Kiovassa, jossa Euroviisut toukokuussa järjestetään.

Kyseessä on jo kolmas kerta peräjälkeen, kun Suomi esiintyy samassa paikassa: alkupuoliskolla ensimmäisessä semifinaalissa.

Perinteisesti paikka on ollut varsin huono jatkomahdollisuuksien kannalta, mutta tietenkään se ei ratkaise kaikkea menestymistä viisuissa.

Aiemmin Suomen edustajista vastaava paikka on ollut Pertti Kurikan Nimipäivillä vuonna 2015 sekä Sandhjalla viime vuonna. Kumpikaan esiintyjä ei päässyt tuolloin finaaliin.

Softengine ja Krista Siegfrids saivat esiintyä jälkimmäisessä semifinaalissa ja pääsivät molemmat myös finaaliin.

Muista Pohjoismaista Suomen kanssa samassa semifinaalissa esiintyvät tänä vuonna Islanti ja Ruotsi.

Muut maat ensimmäisessä semifinaalissa ovat Georgia, Portugali, Belgia, Albania, Azerbaidžan, Australia, Kypros, Slovenia, Armenia, Moldova, Tšekki, Latvia, Kreikka ja Puola.

Euroviisuissa on mukana tänä vuonna 43 maata, mikä sivuaa aiempaa osallistujaennätystä. Kisan finaali järjestetään Kiovassa 13. toukokuuta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Euroviisut 2017
  • Euroviisut
  • Musiikki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    2. 2

      Humaltujia on neljää tyyppiä – Jos olet ”Mr. Hyde”, syy voi olla perimässä

    3. 3

      Suomen poliittinen järjestelmä on rakennettu suosimaan miehiä, väittää politiikan sukupuolittumista tutkinut Salla Turunen

    4. 4

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    5. 5

      Stand-up-koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    6. 6

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    7. 7

      Ramadanin päättymistä juhlittiin shoppailun merkeissä Itä-Helsingissä – Mellunmäessä moskeijasta puhdistettiin rasistisia töhryjä

    8. 8

      Punttisalilla aloittelijat ja hyvän perimän omaavat ovat vahvoilla – HS listasi seitsemän vinkkiä lihasten kasvattamiseen

    9. 9

      Tuore haastattelu paljastaa: prinssi Harry halusi jättää kuningasperheen

    10. 10

      Pariskunta muutti kaupungista maalle, hankki eläinlauman ja ryhtyi tuottamaan ruokaansa itse – ”Ensimmäisessä teurastuksessa seisoin nurkan takana sormet korvissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    2. 2

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    3. 3

      Punttisalilla aloittelijat ja hyvän perimän omaavat ovat vahvoilla – HS listasi seitsemän vinkkiä lihasten kasvattamiseen

    4. 4

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    5. 5

      Kyypartiomies Mikko Turunen puolustaa pahamaineisia käärmeitä – video näyttää, kuinka haastattelutilanne muuttuikin kyyn yllätys­hyökkäykseksi

    6. 6

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    7. 7

      Stand-up-koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    8. 8

      Pariskunta muutti kaupungista maalle, hankki eläinlauman ja ryhtyi tuottamaan ruokaansa itse – ”Ensimmäisessä teurastuksessa seisoin nurkan takana sormet korvissa”

    9. 9

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    10. 10

      Putken rikkoutuminen puski tulikuumaa höyryä Helsingin ydinkeskustassa – julkisen liikenteen erikoisjärjestelyt jatkuvat vielä maanantaina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    5. 5

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    8. 8

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    11. Näytä lisää