Kulttuuri    |   Elokuva-arvostelu

Käärme luikertelee valtaan hampurilaisbaarin paratiisissa

The Founder kertoo McDonald’sin kasvusta kioskista valtakunnallisesti pikaruokaketjuksi.

Draama

The Founder. Ohjaus John Lee Hancock, pääosissa Michael Keaton, Nick Offerman, John Carroll Lynch. 115 min. K7 ★★★

Nyt nähdään sekin ihme, että valkokankailla esitetään pitkä elokuva aiheesta franchising.

Ja lopputuloskin on varsin mukiinmenevä. Tässä tapauksessa suurikokoiseen kertakäyttö­mukiin, sillä The Founder kertoo McDonald’s-hampurilaisjätin syntyajoista ja perustajista.

1950-luvulle sijoittuva tarina näyttää, kuinka noina päivinä keksitty pikaruokaravintolan konsepti saatiin levitettyä paikallisesta valtakunnalliseksi.

Juoni siis alkaa siitä, että McDonald’s on jo olemassa. Mutta vain yksittäisenä toimipisteenä kalifornialaisessa pikkukaupungissa. Nakkikioskina ­aavikolla, kuten elokuvassa todetaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kioskin perustajia olivat McDonald’sin veljekset Dick ja Mac (näyttelijät Nick Offerman ja John Carroll Lynch). Heidän kuningasideansa oli hioa keit­tiön arkkitehtuuri ja henkilökunta sellaiseksi, että asiakas saa hampurilaisen käteensä hetkessä.

Luukulle kasvaakin jono. Liki sattumalta näyn todistaa sekalaisten tavaroiden kaupustelija Ray Kroc. Hänen bisnesvaistonsa hälyttää, ja niin alkaa Mäkkäri monistua.

Ray Krocia (1902–1984) esittää Michael Keaton, ja Keaton kannattelee koko juttua. Näemme Keatonin tavaramerkit: pistävän katseen, vinon hymyn ja nykivät eleet.

Keaton tuo pääosaan Batmanin kylmyyttä ja Beetlejuicen ilkikuria, mutta aivan kevyesti annosteltuna. Näin elokuvassa säilyy komediallinen väre, joka sävyttää muttei romuta teoksen tummia elementtejä.

Koska eihän Ray Kroc mikään reilunkaupan mies ollut. Sopimukset on tehty rikottaviksi, hän sanoo.

Kylmää tekee katsoa, kuinka Kroc jyrää McDonald’sin veljeksiä päästyään vauhtiin. Hyväntahtoiset velikullat päästivät käärmeen paratiisiin, tai tässä tapauksessa rotan ranskalaisiin.

Välirikko luo jännitteen, jota ilman Ray Krocin franchise-triumfia hehkutettaisiin varmaankin vain McDonald’sin yritysvideoissa. Nyt se leviää valkokankaille maailmanlaajuisesti. Onhan se myös pirullisen ovelaa mainontaa.

Sellaista sopii odottaa firmalta, joka on kuten perustajansakin: roisto ja sankari.

Amerikkalaisia moinen ei tietenkään haittaa. He antavat anteeksi, jos lopulta jokainen rikastuu.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuvat
  • Elokuva-arvostelut

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Nobinan lakko alkoi pääkaupunkiseudun bussiliikenteessä – kaikki nämä linjat uhkaavat pysähtyä

    2. 2

      Krista heräsi siihen, että häntä raiskattiin – Helsingin poliisin tilastoissa toistuu klassinen tarina

    3. 3

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    4. 4

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    5. 5

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    6. 6

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    7. 7

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    8. 8

      Ymmärrän, miksi presidentti Trumpia ketuttaa

    9. 9

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    10. 10

      Vapaa-ajan tissuttelu aiheuttaa töissä virheitä enemmän kuin moni ajattelee – Viinin lipittelijät pitäisi lähettää lenkille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    2. 2

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    3. 3

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    4. 4

      Nobinan lakko alkoi pääkaupunkiseudun bussiliikenteessä – kaikki nämä linjat uhkaavat pysähtyä

    5. 5

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    6. 6

      ”Ehtivät he sen sanoa, että olen mätäpaise” – Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi ja nousi liikkeen vanhimmistoon, mutta sitten runokilpailu paljasti hänen salaisuutensa

    7. 7

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    8. 8

      ”Älä nyt pelästy, isäsi tulee kuolemaan”, outo ääni varoitti – Tutkija päätyi sattumalta tekemään väitöskirjan suomalaisten yliluonnollisista kokemuksista

    9. 9

      Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

    10. 10

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    5. 5

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    6. 6

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    11. Näytä lisää