Kulttuuri

Tyondai Braxton tuli tunnetuksi taiderokkarina, mutta säveltää nyt sinfoniaorkestereille ja syntikoille – esiintyy tänään Helsingissä

Braxton oli tekemässä Battles-yhtyeen kiitettyä esikoislevyä, mutta menetti mielenkiintonsa sen valmistuttua.

Sähkökitarat, samplerit, modulaarisyntetisaattorit, sinfoniaorkesterit. Niitä kaikkia säveltäjä Tyondai Braxton on käyttänyt varsin menestyksekkäästi, ja niiden monimuotoisuus myös kuvastaa hänen musiikkinsa monipuolisuutta.

Yhdysvaltalainen Braxton, 38, on juuri nyt Helsingissä Musica nova -festivaalin säveltäjävieraana. Hän esittää tänään perjantaina musiikkiaan G Livelabissa, mutta alun perin myös hänen uutta Telekinesis-orkesteriteostaan kaavailtiin festivaalin toissapäiväiseen avajaiskonserttiin. Teos ei kuitenkaan valmistunut ajoissa, joten se kuullaan vasta seuraavalla festivaalilla kahden vuoden kuluttua.

”Se vain on niin massiivinen teos, että se vaatii lisää aikaa”, Braxton sanoo.

Sitä odottaessa Braxton esittää tänään soolokonsertissaan tuoreiden Hive1- ja Oranged Out -levyjensä musiikkia. ”Soitan myös jonkin verran uutta materiaalia. Tässä musiikissa on melko paljon vapautta ja se saattaa kuulostaa improvisoinnilta, vaikka taustalla on myös vankkoja rakenteita.”

Näillä levyillä äänimaisemaa hallitsevat modulaariset syntetisaattorit, joiden tuottamia perinteisiä analogisoundeja Braxton muokkaa mittavasti nykyteknologian suomin mahdollisuuksin.

Braxtonin tuorein musiikki edustaakin suorastaan antiteesiä hänen uransa alkuaikojen rock-sävyille, sillä hän tuli tunnetuksi newyorkilaisesta Battles-taiderockyhtyeestä. Hän oli perustamassa yhtyettä vuonna 2002, mutta jätti sen vuonna 2010. Yhtyeen ensimmäinen levy Mirrored (2007) sai loistavan vastaanoton.

”Se ensimmäinen levy kiteytti Battlesin olemuksen, ja samalla minä aloin menettää mielenkiintoani siihen. Sen myötä Battles hahmottui rockyhtyeeksi, kun se sitä ennen oli ollut vaikeammin määriteltävissä ja samalla monimuotoisempi.”

Braxton on koulutukseltaan säveltäjä, ja Battlesin Mirrored-levyn aikaan hän kirjoitti myös Central Market -teoksen, jonka kokoonpanossa on paljon perinteisiä akustisia soittimia. Myöhemmin hän laati levyn kappaleista myös orkesterisovitukset Los Angelesin filharmonikoille. Central Marketin musiikki oli osaltaan ohjaamassa häntä ulos Battlesista.

”Kun säveltää orkesteriteosta, saa tehdä päätökset yksin, kun taas neljän soittajan rockbändissä omaa tahtoaan saa harvoin läpi”, Braxton sanoo.

Braxton saapui Helsinkiin torstai-iltapäivänä. Vaikka hän on esiintynyt paljon Euroopassa, tämäniltainen konsertti on hänen ensimmäinen esiintymisensä Suomessa.

”Mutta tein ensimmäisen ulkomaanmatkani juuri Suomeen, kun isäni toi koko perheen mukaan kiertueelle. Olin silloin ehkä 9–10-vuotias. En tosin muista siitä paljonkaan.”

Braxtonin isä, saksofonisti Anthony Braxton (s. 1945) tosiaankin kiersi Suomessa marraskuussa 1988, ja tuon reissun Järvenpään-konsertista julkaistiin myöhemmin myös levy 2 Compositions (Järvenpää) 1988, jolla Braxton soittaa suomalaisten muusikoiden kanssa.

Anthony Braxton on useimmiten luokiteltu jazzmuusikoksi, vaikka hän itse ei ole määrittelylle lämmennyt. Helppoa ei ole myöskään hänen poikansa Tyondai Braxtonin musiikin määrittely.

”Isän lähtökohta oli jazz, josta hän on edennyt niin kompleksiin suuntaan, että sitä on vaikea enää luokitella jazziksi”, Tyondai Braxton sanoo.

”Minä taas olen aina rakastanut klassista, jazzia ja taiderockia, ja mietin jatkuvasti, miten voisin parhaiten tuoda niiden elementtejä omaan musiikkiini.”

Tyondai Braxton esiintyy tänään perjantaina 3. helmikuuta G Livelabissa kello 21.30. Konsertti on Musica nova Helsingin ohjelmaa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    2. 2

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    3. 3

      Yhdellä Turun pidätetyistä on rikostaustaa Suomessa – 18-vuotias mies on tuomittu pakottamisesta seksuaaliseen tekoon

    4. 4

      Turun puukotusten pääepäilty Abderrahman Mechkah oli valittanut turvapaikkapäätöksestään – Poliisi pysäytti hänet Saksassa vuonna 2015, poistui sieltä alkuvuodesta 2016 hakematta turvapaikkaa

    5. 5

      Sdp:lle lankesi ratkaisijan rooli uusien tiedustelulakien voimaantulossa – Olisiko uusilla laeilla voitu estää Turun puukotukset?

    6. 6

      Tanskan poliisi löysi naisen ruumiin merestä Kööpenhaminan edustalta – Poliisi: Liian varhaista sanoa, onko kyseessä sukellusveneestä kadonnut ruotsalaistoimittaja

    7. 7

      Mysli on monesta vaihtoehdosta paras aamiainen – Tarkista nämä asiat, kun valitset mysliä, asiantuntija muistuttaa

    8. 8

      Tutkijat kertovat, miten lähes kenestä vain voi tulla viattomia tappava terroristi

    9. 9

      Omituinen pyörävaras puuhastelee Espoossa: Jari Sivénin pihasta hävisi polkupyörä – tilalle ilmestyi parempi ja uudempi

    10. 10

      Puukotuksista epäilty Mechkah kävi rukoilemassa juuri ennen veritekoja, kertovat moskeijan kävijät HS:lle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotusten pääepäilty Abderrahman Mechkah oli valittanut turvapaikkapäätöksestään – Poliisi pysäytti hänet Saksassa vuonna 2015, poistui sieltä alkuvuodesta 2016 hakematta turvapaikkaa

    2. 2

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    3. 3

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    4. 4

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    5. 5

      Miksi tästä piti tehdä niin vaikeaa? Näin hahmotat paremmin uuden 327-ratikan reitin

    6. 6

      Arlandan miljoonaryöstö vanheni – Nyt Suomessa palkkamurhasta tuomittu ruotsalaisrikollinen sanoo suunnitelleensa kaiken

    7. 7

      Yhdellä Turun pidätetyistä on rikostaustaa Suomessa – 18-vuotias mies on tuomittu pakottamisesta seksuaaliseen tekoon

    8. 8

      Mysli on monesta vaihtoehdosta paras aamiainen – Tarkista nämä asiat, kun valitset mysliä, asiantuntija muistuttaa

    9. 9

      Turkulainen rakennusliike järjestää työnseisauksen Turun terrori-iskun vuoksi ja kritisoi hallitusta: ”Hallitus ei ole onnistunut, jos Suomessa joutuu pelkäämään”

    10. 10

      Tanskan poliisi löysi naisen ruumiin merestä Kööpenhaminan edustalta – Poliisi: Liian varhaista sanoa, onko kyseessä sukellusveneestä kadonnut ruotsalaistoimittaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    8. 8

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää