Kulttuuri

Sherlock Holmes seikkailee uudessa tv-sarjassa Suomen Lapissa

Kymmenosaisen sarjan tuottaa Snapper Films, joka on saanut oikeudet kirjailijan etuja valvovalta yhtiöltä.

Suomalainen Snapper Films on paljastanut tuottavansa televisiosarjan Sherlock Holmesista, joka seikkailee Suomen Lapissa. Tulevan sarjan nimi on Sherlock North.

Asiasta kertoo muun muassa Variety-lehti.

Snapper Films on saanut luvan sarjaan Sherlock Holmesin luoneen Sir Arthur Conan Doylen (1895–1930) teosten oikeuksia valvovalta Conan Doyle Estate Limited -yhtiöltä. Sarjan ovat käsikirjoittaneet Jenny Dahlström ja ohjaaja Juha Wuolijoki.

Snapper Filmsin verkkosivuilla kerrotaan, että sarjasta tulee kymmenosainen ja jokainen osa on tunnin mittainen. Sarja on tarkoitus kuvata talvella 2018 tai viimeistään vuonna 2019.

Uuden sarjan lähtökohtana on Conan Doylen kirjoittama Holmes-novelli Viimeinen tapaus (1893). Siinä Holmes kohtaa arkkivihollisensa tohtori Moriartyn Reichenbachin putouksilla. Syntyneessä kamppailussa molemmat putoavat virtaan.

Holmes-hahmoon kyllästyneen Conan Doylen tarkoituksena oli lopettaa tarinoiden kirjoittaminen ja tappaa sankarinsa.

Kirjailija kuitenkin perui päätöksensä. Conan Doylen ratkaisu Holmesin henkiinherättämisessä oli, että tämä oli lavastanut oman kuolemansa. Vuonna 1903 julkaistussa tarinassa Autio talo Doyle mainitsee Holmesin viettäneen aikaa Skandinaviassa.

Sherlock North -sarja sijoittuu näiden kahden tarinan väliseen aikaan Holmesin elämässä. Kuolemansa lavastanut mestarisalapoliisi pakenee vihollisiaan pohjoiseen ja asettuu Suomen Lappiin valehenkilöllisyyden turvin. Siellä yläluokkainen britti joutuu kohtaamaan maanläheiset Lapin ihmiset.

Snapper-yhtiön sivulla kerrotaan, että apurikseen Holmes saa ”naispuolisen Watsonin Suomesta”. Moriartyn hahmoa kehutaan ”kylmimmäksi, jonka olet nähnyt”.

Snapper Films on aiemmin tuottanut muun muassa elokuvat Hella W. ja Joulutarina sekä lastenelokuvat Ella ja kaverit ja Ella ja kaverit 2 – Paterock.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    2. 2

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    3. 3

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    4. 4

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    5. 5

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    6. 6

      Trumpin yritysjohtajista koostuva neuvosto lopettaa toimintansa – syynä presidentin puheet, joissa hän rinnasti väkivaltaisen äärioikeiston ja sitä vastustavat tahot

    7. 7

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    8. 8

      Ilman pääsykoetta en olisi päässyt yliopistoon – korkeakoulu­haun uudistus voi tuhota monen unelman

    9. 9

      Henkilöstön asema paranee, kun oikeusistuimet tulkitsevat lakia

    10. 10

      Obaman rasisminvastainen tviitti nousi maailman tykätyimmäksi – Ku Klux Klanin entinen johtaja puolestaan kiittelee Trumpia Twitterissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    2. 2

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    3. 3

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    4. 4

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    5. 5

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    6. 6

      Ateistia pidetään moraalittomampana kuin uskovaa, paitsi Suomessa – tutkijat selvittivät ihmisten ennakkoluulot erikoisella kyselyllä sarjamurhaajista

    7. 7

      Olen miehille joko vitsi tai huumorintajuton ”feminatsi” – Miksi sovinistisia vitsejä pitäisi sietää?

    8. 8

      Toimittaja kokeili, saako todennäköisesti sinultakin kerättävästä ”nimettömästä” selaustiedosta selville, kuka olet ja missä surffailet – saa, todella helposti

    9. 9

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    10. 10

      Obaman rasisminvastainen tviitti nousi maailman tykätyimmäksi – Ku Klux Klanin entinen johtaja puolestaan kiittelee Trumpia Twitterissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    5. 5

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    9. 9

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    10. 10

      Tekstiviesti vieraalta naiselta muutti Tonin elämän – Pettämisestä kuuleminen voi musertaa, mutta anteeksianto on usein paras selviytymiskeino

    11. Näytä lisää