Valikko
Kulttuuri

Toimittaja Susanne Päivärinta irtisanoutui Yleisradiosta – syyttää päätoimittaja Atte Jääskeläistä sensuurista ja painostuksesta

Toimittaja kertoi irtisanoutumisestaan kollegoilleen lähettämässä sähköpostiviestissä.

Yleisradion toimittaja Susanne Päivärinta on irtisanoutunut.

”Koin, etten pysty tekemään vaativaa, yleisölleni tarkoitettua journalistin työtä niiden standardien mukaan, joihin itse uskon”, hän kertoo HS:lle puhelimitse.

Syitä tähän ovat Päivärinnan mukaan vastaavan päätoimittajan Atte Jääskeläisen johtamistyyli, hänen johdollaan rakennettu kallis ja tehoton uutis- ja ajankohtaisohjelmien organisaatio sekä työn resursointi.

Myös torstaina toimittajakollegoilleen lähettämässä sähköpostiviestissä Päivärinta syytti Jääskeläistä ”sensuurista ja kovasta johtamistyylistä”.

”Jääskeläisellä ei ole tv-taustaa, eikä hän siksi ymmärrä, miten hyvää television ajankohtaisohjelmaa tehdään”, Päivärinta sanoo nyt.

Jääskeläinen ei vastannut HS:n yhteydenottoihin torstaina. Myöskään Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen ei ollut tavoitettavissa.

Päivärinta arvostelee Jääskeläistä myös ohjelmiin kohdistuvasta painostuksesta.

”Vaikutusyrityksiä on ollut usein. Kun Arto Satosen parlamentaarinen työryhmä aloitti Ylen rahoituksen ja tehtävien käsittelyn, lähetyksiini toivottiin vahvasti erästä kansanedustajaa, joka oli julkisuudessa puolustanut Ylen rahoituspohjaa, vaikka ohjelmassa ei edes käsitelty tätä aihetta.”

”Atte Jääskeläisen mielestä Ylen tehtävä on rakentaa parempaa Suomea”, Päivärinta sanoo.

Hänen journalistisiin arvoihinsa tällainen visiointi ei istu.

”Kuka määrittelee, millainen se parempi Suomi on? Minusta median pitää kuvata Suomea sellaisena kuin se on. Siksi olen itse kutsunut haastateltavia yhteiskunnan laidasta toiseen.”

Esimerkkinä raskaasta ja tehottomasta organisaatiosta Päivärinta kertoo omasta työpäivästään A-studiossa.

”Ohjelman sisällöstä liian ison osan pitää olla ns. päivän aiheita, vaikka minusta ne kuuluvat uutislähetyksiin. Kun olen tullut lähetyspäivän aamuna töihin, illan 53-minuuttisen ohjelman sisältö on ollut aivan liiaksi auki. Sitä on tehty kovassa kiireessä, vailla mahdollisuuksia tehdä syventävää journalismia”, hän sanoo.

”Ennen lähetystä olen joutunut istumaan yksitoista tuntia tietokoneen ääressä. Vasta sinä aikana on alettu perehtyä aiheisiin, tehdä taustatyötä, kutsua vieraita ja laatia käsikirjoitusta. Jääskeläisen linjauksella tv-lähetykset on ajettu alas ja huipputason tv-reportterit kirjoittavat verkkojuttuja, joilla on muutama tuhat lukijaa.”

Päivärinta sanoo, ettei hänellä ole mitään selkeitä suunnitelmia tulevaisuuden suhteen.

”Aion vetää vähän happea.”

Susanne Päivärinta on tullut tunnetuksi Ylen ajankohtaisohjelmien, etenkin A-studion, juontajana ja toimittajana. Hän aloitti tv-uransa 1990-luvun puolivälissä.

Marraskuun 2016 lopussa hän tenttasi päätoimittaja Atte Jääskeläistä suorassa lähetyksessä, joka koski pääministeri Juha Sipilän ja Yleisradion suhteita.

Sipilä oli suuttunut Ylen uutisesta, jossa kerrottiin hänen sukulaistensa omistamasta konepaja Katerasta ja sen Terrafamen kanssa tekemistä noin puolen miljoonan euron kaupoista.

Tästä suivaantuneena Sipilä lähetti lähes 20 viestiä Yleisradion toimittajalle Salla Vuorikoskelle.

Pääministerin piti alun perin olla myös Päivärinnan juontaman marraskuisen A-studion vieraana, mutta hän perui tulonsa.

”Minua ohjeistettiin olemaan kertomatta pääministerin perumisesta Ylen sisällä, ulkopuolella tai sosiaalisessa mediassa”, Päivärinta sanoi silloin lähetyksessä. Perusteluna oli se, ettei Yleisradiota yhtiönä vahingoitettaisi.

”En tietenkään voinut suostua tähän.”

Toimittaja Salla Vuorikoski ja hänen esimiehensä Jussi Eronen irtisanoutuivat Yleisradiosta tammikuussa 2017.

Ensimmäisenä Päivärinnan irtisanoutumisesta kertoi Suomen Kuvalehti.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yle
  • Juha Sipilä
  • Journalismi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    2. 2

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Sitä Timo Soinia, jonka olemme tunteneet, ei enää ole

    4. 4

      Viranomaiset estivät terrori-iskun maailman suurimpaan moskeijaan Mekassa – 11 ihmistä loukkaantui, kun piiritetty itsemurhapommittaja räjäytti itsensä

    5. 5

      Viranomaiset selvittävät Suomessa trendilelu fidget spinnerin turvallisuutta – sormihyrriä markkinoidaan aikuisille mutta myydään lapsille

    6. 6

      Viisi kuoli sähköiskuun uima-altaassa vesipuistossa Turkissa – kolme kuolleista lapsia

    7. 7

      HSTV:n suora lähetys Enontekiön yöttömästä yöstä käynnissä: ”Kyllähän siellä luontoa näkyy. Ei juurikaan trafiikkia”

    8. 8

      Miksi amerikkalaiset pelkäävät alastomuutta, mutta suomalaiset eivät? ”Tässä suhteessa emme ole kauhean kaukana muslimimaista”

    9. 9

      Presidentinvaalit hävinnyt Mannerheim pakeni kahvilayrittäjäksi Hankoon – Tällainen pikkutarkan omistajan kahvila oli ja on

    10. 10

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Miksi amerikkalaiset pelkäävät alastomuutta, mutta suomalaiset eivät? ”Tässä suhteessa emme ole kauhean kaukana muslimimaista”

    3. 3

      Lauri Markkasen suuri ilta kääntyi draamaksi – Minnesota Timberwolves varasi, kaupattiin kuitenkin heti Chicago Bullsiin

    4. 4

      Sitä Timo Soinia, jonka olemme tunteneet, ei enää ole

    5. 5

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    6. 6

      Suomi on alkoholipolitiikaltaan jo nyt ”varoittava esimerkki” Pohjoismaissa – ruotsalaisasiantuntijan on mahdoton ymmärtää hallituksen lakiuudistus­kaavailua

    7. 7

      Presidentinvaalit hävinnyt Mannerheim pakeni kahvilayrittäjäksi Hankoon – Tällainen pikkutarkan omistajan kahvila oli ja on

    8. 8

      Vietätkö juhannusta Helsingissä? Tässä kattava lista menovinkkejä

    9. 9

      Teemu Selänne korotettiin Suomessa sankariksi, jota ei voi kritisoida ja joka voi sanoa olevansa ”hauskalla tavalla sovinisti”

    10. 10

      Oikeus kielsi naisia syrjineen käytännön israelilaisen lentoyhtiön lennoilla – naisia ei saa enää pyytää vaihtamaan paikkaa ääriuskovaisten miesten vaatimuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kullervo Hynysen keksintö saattaa mullistaa syövän, Alzheimerin ja Parkinsonin taudin hoidon – fyysikon löytöjä on verrattu penisilliinin ja röntgenkuvauksen keksimiseen

    2. 2

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Masennus ei ole vain sitä, että maataan sängyssä – me masentuneet koemme syyllisyyttä

    5. 5

      Joonas Tolvanen opiskeli Shaolin-soturimunkkien koulussa – nyt hän on lääkäri Kuopiossa, eikä suosittele Kiinan kung-fu-opintoja kenellekään

    6. 6

      Näin kasvatat hyväkäytöksisen lapsen – Ranskassa jokainen lapsi osaa tervehtiä kohteliaasti

    7. 7

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    8. 8

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Viranomaiset estivät terrori-iskun maailman suurimpaan moskeijaan Mekassa – 11 ihmistä loukkaantui, kun piiritetty itsemurhapommittaja räjäytti itsensä
    3. Viisi tornitaloa evakuoidaan Lontoossa paloturvallisuustöiden vuoksi – ainakin yhden talon päällyste samankaltaista kuin karrelle palaneen Grenfell Towerin
    4. Tunti sitten
    5. HSTV:n suora lähetys Enontekiön yöttömästä yöstä käynnissä: ”Kyllähän siellä luontoa näkyy. Ei juurikaan trafiikkia”
    6. Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”
    7. 2 tuntia sitten
    8. Viisi kuoli sähköiskuun uima-altaassa vesipuistossa Turkissa – kolme kuolleista lapsia
    9. Kymmeniä kuoli ja yli sata haavoittui pommi-iskuissa ja ammuskeluissa Pakistanissa perjantaina
    10. Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan
    11. Tänä yönä järjestettävästä NHL:n varaustilaisuudesta voi tulla suomalaisille kaikkien aikojen paras – HS esittelee vahvimmin tyrkyllä olevat pelaajat
    12. EKP aikoo tehdä Britannian finanssialaan ison loven – haluaa vahvistaa keinoja valvoa euroissa käytävää johdannaiskauppaa
    13. Viranomaiset selvittävät Suomessa trendilelu fidget spinnerin turvallisuutta – sormihyrriä markkinoidaan aikuisille mutta myydään lapsille
    14. Näytä lisää