Valikko
Kulttuuri

Näyttelijä Naomie Harris oli kieltäytyä Oscar-roolistaan – ”Joskus sitä on idiootti”

Viisi vuotta sitten Naomie Harrisista tuli näyttelijä Bond-elokuviin, ja nyt Harris on Oscar-ehdokkaana. HS:n haastattelussa näyttelijä kertoo kammottavimmasta ensi-iltahetkestään – ja Aku Louhimiehestä.

Mikä yhdistää James Bondia ja Aku Louhimiestä?

Naomie Harris, elokuvanäyttelijä.

Vuoden 2012 Skyfallista alkaen Harris on esittänyt agentti 007:n apuria, Eve Moneypennyä, joka aiemmin tunnettiin pelkästään neiti Moneypennynä. Louhi­mieheen Harris liittyy siten, että hänen piti olla pääroolissa ohjaajan ensimmäisessä englanninkielisessä elokuvassa.

Nyt Harris on uransa yhdessä kohokohdassa, Oscar-ehdokkaana – ensimmäistä kertaa.

Harrisin uusi elokuva on yhdysvaltalaistuotanto Moonlight, jonka ensi-ilta on Suomessa tänään, 10. helmikuuta. Elokuva on amerikkalaisille yksi elokuvavuoden tapauksista: sillä on kaikkiaan kahdeksan Oscar-ehdokkuutta.

Moonlight on mustan Amerikan kasvutarina, kertomus nuorukaisen kipupisteistä ja kaapista tulosta Miamissa viime vuosikymmenien aikana. Harris näyttelee Moonlightissa päähenkilön äitiä, yksinhuoltajaa, joka sortuu crackhuumeen käyttäjäksi.

Oli tipalla, että Harrisilta olisi mennyt Oscar-ehdokkuus sivu suun. Hän nimittäin sanoi roolille Moonlightissa ensin ei.

Harris valitsee roolinsa tarkkaan, ja mustan narkomaani­äidin roolia hän piti stereotypiana. Hän tiesi, että addiktin esittäminen tarkoittaa usein vain pelkän addiktion näyttelemistä. Ei hyvä siis.

”Nyt epäröintini tuntuu ihan järjettömältä”, Harris kertoo Helsingin Sanomille. Rooli on tuonut hänelle paljon kiitosta, ja muitakin palkintoehdokkuuksia.

”Joskus sitä on idiootti. Olisi ollut surkea juttu, jos olisin tästä kieltäytynyt”, Harris sanoo.

Näyttelijän puhui ympäri ohjaaja Barry Jenkins. Kertoi, miten äidin hahmo perustui hänen ja alkuperäisnäytelmän kirjoittaneen Tarell Alvin McCraneyn elämään ja vakuutti, että äidissä olisi Harrisille näyteltävää.

Lontoolaisen, vuonna 1976 syntyneen Harrisin ura lähti nousuun Danny Boylen elokuvasta 28 päivää myöhemmin. Sitä ennen hän oli tehnyt muutaman repliikin elokuvarooleja.

”Olen Danny Boylelle aina kiitollinen”, Harris myöntää. Bio­logisia uhkia käsitellyt trilleri, jossa Harris oli pääroolissa, tuli ensi-iltaan vuonna 2002.

Lapsena Harris oli jo esiintynyt tv:ssä.

Sittemmin Harris on nähnyt läheltä miten kaikkein suurimpia elokuvia nykyään tehdään: hän on esittänyt Winnie Mandelaa ja Bondien lisäksi hän on näytellyt myös Pirates of the Caribbean -elokuvissa, joiden budjetit ovat valtavia.

Kuten elämässä, myös elokuvassa onnistuminen on osin sattumaa. Myös Harrisin kohdalla.

Läpimurtoelokuvansa 28 päivää myöhemmin kanssa samoihin aikoihin Harris teki toistakin elokuvaa. Siitä ei kuitenkaan tullut merkkipaalua. Päinvastoin.

Elokuvan nimeä Harris ei paljasta, mutta sen ensi-ilta kääntyi painajaismaiseksi.

Harris oli astellut ensi-illassa punaista mattoa, oli näyttävää asua ja perhettäkin mukana juhlimassa. Teatterissa elokuvaa katsoessaan hän kuitenkin tajusi, että hänet oli korvattu toisella näyttelijällä. Harrisin roolia ei siis oltu leikattu pois, vaan oli tapahtunut vieläkin nolompaa: hänet oli korvattu eikä tätä kerrottu hänelle ennen ensi-iltaa.

”Se oli yksi ensimmäisistä elokuvista, joita tein”, Harris muistelee. ”Ja se todella oli kammottava hetki.”

Nyt 15 vuotta myöhemmin Harris sanoo, että hän pääsi ­asian yli yllättävän helposti, läheistensä avulla.

”Tapaus oli tavallaan hieno juttu myös. On hyvä saada muistutus onnekkuudesta: tässä ammatissa ei mikään ole itsestäänselvää.”

Missä se toinen, sinut korvannut näyttelijä on nyt? Puhelinlangalle laskeutuu hetkeksi hiljaisuus.

”En ole nähnyt häntä sen jälkeen.”

Harris sen sijaan paistattelee parrasvaloissa. Helsingin Sanomien soittaessa hän vastaa puhelimeen elokuvabisneksen pääkaupungista Los Angelesista.

Yhdysvaltalaistuotanto Moonlight tehtiin viidellä miljoonalla dollarilla eli alle viidellä miljoonalla eurolla. Hollywoodin mittapuilla siis pikkurahalla.

Moonlight on elokuvistani kaiketi se, jossa on ollut kaikkein pienin tuotantobudjetti”, Harris sanoo.

Mitä se tarkoittaa: esimerkiksi sitä, että Hollywood-kuvauksista tuttuja trailerikyliä ei ole. On vain yksi maskibussi, jossa kaikki näyttelijät meikattiin ja kammattiin. Siis elokuvantekoa vähän kuin suomalaiseen tyyliin.

”Sellaisesta syntyy oman­laistaan energiaa, yhteistyötä, joka tuotti hedelmää. Ei ollut minkäänlaista hierarkian tunnetta”, Harris sanoo.

Harrisin rooli kuvattiin no­peasti, kolmessa päivässä.

”Uskon, että se on juuri se paras tapa tehdä elokuvaa. Kun porukka on mukana innostuksesta, ei rahasta.”

Ehkä siksi elokuvalla on kahdeksan Oscar-ehdokkuutta. Ehkä myös siksi, että viime vuonna Oscareita haukuttiin valkoisiksi, etnisesti syrjiviksi.

Jos asiat olisivat menneet toisin, voisimme puhua myös Naomie Harrisin ja Aku Louhimiehen yhteisestä elokuvasta. Louhimiehen elokuvaa piti kuvata samana syksynä kuin Moonlightia.

Harris ei aluksi muista Louhimiehen elokuvaprojektia.

Julkisuuteen elokuvasta kerrottiin keväällä 2015. Elokuvan työnimenä oli Clearance. Englanninkielistä toiminnallista draamaa oli tarkoitus kuvata Etelä-Afrikassa.

Harrisin piti esittää raskaana olevaa naista, joka siepataan Sudanissa keskellä miinakenttiä.

Kun mainitsen Sudanin, Harrisin kellot alkavat soida.

”Nyt muistan”, Harris sanoo.

”En suoraan sanoen tiedä, mitä elokuvalle kuuluu.”

Kerron, että Clearance on hyllyllä, se siis tehdään joskus tai ehkä ei, ja Louhimies on jo kiireisenä muualla: tekemässä Tuntematonta.

Harrisin ja Louhimiehen tiet olivat kohdanneet tyypilliseen elokuvamaailman tapaan. Harrisin agentille oli lähetetty Clearancen käsikirjoitus, ja se kiinnosti näyttelijää. Ohjaaja ja näyttelijä tapasivat.

”Jos ollaan rehellisiä, en käsikirjoitusta juuri muista, mutta ohjaajan kyllä”, Harris sanoo.

Harris kehuu Louhimiestä, jonka tapasi Lontoossa.

”Hän oli kiva kaveri, ja katsoin myös jonkun hänen elokuvistaan. En kyllä muista, mikä sen nimi oli. Elokuva oli kaunis, hän saa näyttelijöistään irti paljon.”

Yhteistyöstä Louhimiehen ja Harrisin kanssa ei tullut mitään. Ainakaan vielä. Entä se uusi Bond, koska sellainen tehdään?

Harris sanoo, ettei tiedä.

”Mahtaako sitä tietää kukaan”, hän epäilee. ”Danielkin (Craig) on ollut näyttelemässä Othelloa. Toivon todella, että hän vielä palaa Bondiksi.”

Entä tällainen idea, että esittämäsi Moneypenny saisi oman elokuvan?

Ajatus naurattaa Harrisia.

”Sitä Barry Jenkins on ehdottanut myös. Idea on kiva, jos minulta kysytään.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuva
  • Näyttelijät
  • Oscarit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Trump ryhtyi rajuun henkilökohtaiseen hyökkäykseen yksittäisiä journalisteja vastaan: ”Alhaisen äo:n hullu Mika sekä Psyko-Joe”

    2. 2

      Venäläiskenraali: Britannian uusi lentotukialus on ”mukava maalitaulu”

    3. 3

      Espoon pitserian polttopulloiskun tekijät vangittiin

    4. 4

      Vuosaaressa surmatun naisen Facebook-profiilia päivitettiin vielä puoli kahdelta surmayönä – kuvaksi vaihdettiin hääkuva

    5. 5

      Nuori perheenisä surmasi itsensä ja vaimonsa Helsingin Vuosaaressa – vuonna 2014 syntynyt lapsi oli tapahtumahetkellä asunnossa

    6. 6

      Teslan luova johtaja jätti työnsä ja päätti matkustaa Käpylään – Teknologia tekee meistä narsistisia addikteja, hän väittää

    7. 7

      Tiesitkö tätä? Lukusanat kahdeksan ja yhdeksän sisältävät kahden ja yhden ainekset eli kertovat, kuinka lähellä kymmentä ollaan – Luvut eivät siis ole vain matematiikkaa, ne ovat myös kieltä

    8. 8

      Kouvolan Sanomat: Työministeri Lindström jäämässä pois eduskunnasta vaalikauden lopussa

    9. 9

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    10. 10

      Itä-Suomen yliopisto lähetti vahingossa hyväksymisilmoituksia kymmenille hakijoille, joita ei ollut hyväksytty – ”Tuli tosi huijattu olo”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuori perheenisä surmasi itsensä ja vaimonsa Helsingin Vuosaaressa – vuonna 2014 syntynyt lapsi oli tapahtumahetkellä asunnossa

    2. 2

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    3. 3

      Tutkimusprofessori: Yksi kysymys paljastaa parisuhteen tilan – ”Jos suhteessa ei ole suutelua, harvoin siinä on onnellisuutta”

    4. 4

      Teslan luova johtaja jätti työnsä ja päätti matkustaa Käpylään – Teknologia tekee meistä narsistisia addikteja, hän väittää

    5. 5

      Vuosaaressa surmatun naisen Facebook-profiilia päivitettiin vielä puoli kahdelta surmayönä – kuvaksi vaihdettiin hääkuva

    6. 6

      Itä-Suomen yliopisto lähetti vahingossa hyväksymisilmoituksia kymmenille hakijoille, joita ei ollut hyväksytty – ”Tuli tosi huijattu olo”

    7. 7

      Lääkärit ovat kalliita osastonsihteereitä

    8. 8

      Tiina luuli saaneensa pojan, mutta lapsi sanoo olevansa tyttö ja pukeutuu pinkkiin – Alaikäisten transsukupuoli­suuden selvitykset lisääntyvät räjähdysmäisesti

    9. 9

      Some-tempauksen surullinen loppu: paksu kirja ei pysäyttänytkään luotia – naiselle syyte poikaystävänsä taposta USA:ssa

    10. 10

      Maa on litteä – Voiko se olla totta? Skepsis-yhdistyksen juhlakirja esittelee epäilijöille nykyajan huuhaata ja rajatietoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    7. 7

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    8. 8

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    9. 9

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    10. 10

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    11. Näytä lisää