Kulttuuri    |   HS-haastattelu

Disney-veteraanit passitettiin Tyynenmeren saarille tekemään tarkkaa kulttuurista taustatyötä Vaiana-elokuvaan – haukut tuli silti

Disneyn veteraanikaksikko John Musker ja Ron Clements tunnetaan elokuvista Aladdin ja Pieni Merenneito. Ohjaajien uusin, kahden Oscarin ehdokas Vaiana on kertomus voimakkaasta teinitytöstä ja suuresta tehtävästä.

Disneyn animaatioilla on historiansa paitsi suuren yleisön rakastamina, myös ristiriitaisina ja arvosteltuina.

Milloin kritiikkiä on tullut rasistisuudesta, kuten kävi muun muassa Tuhannen ja yhden yön satuihin perustuvan Aladdinin kohdalla. Milloin taas pyyhkeitä on annettu historian vääristelemisestä, kuten kävi intiaanitytön ja brittisiirtolaisen kohtaamisesta kertovan Pocahontasin kanssa.

Vaaran paikat olivat siksi ilmeiset myös yhtiön uusimman piirretyn, kaukaiseen kulttuuriin ja historiaan pohjaavan Vaianan kohdalla.

Elokuvateattereihin tänään perjantaina Suomessa rantautuva animaatio on kertomus Polynesian pienellä Motunuin saarella elävästä kyläpäällikön tyttärestä Vaianasta. Tämä lähtee isäänsä uhmaten vaaralliselle merimatkalle pelastaakseen yhteisönsä ja luonnon saarella.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tarina sijoittuu menneisyyteen ja sen innoittajana on toiminut paikallinen mytologia, muun muassa alueella laajasti tunnetun puolijumalan Mauin tarina.

Lopputuloksena on niin kaislahameita, kookospähkinöitä kuin hula-tanssia – siis oivallista eksotisoinnin materiaalia.

Tällä kertaa Disney näki kuitenkin poikkeuksellisen paljon vaivaa ottaakseen paikalliset mukaan työhön ja välttääkseen kulttuurisia tai historiaan liittyviä sudenkuoppia.

”Tämä on syvin sukellus, jonka olemme koskaan tehneet toiseen kulttuuriin”, sanoo toinen elokuvan ohjaajista John Musker HS:n haastattelussa Tukholmassa.

Musker ja ohjaajakollega Ron Clements ovat animaatioelokuvien veteraaneja ja pitkäaikainen työpari. 63-vuotiaan kaksikon ohjauksiin kuuluvat muun muassa tunnetut Pieni merenneito (1989), Aladdin (1992), ja Prinsessa ja sammakko (2009).

Vaianan tarina sai alkunsa viitisen vuotta sitten, kun Musker ja Clements esittelivät alkuperäisen elokuvaideansa studiolle. Yhtiön luova johtaja John Lasseter passitti heidät saman tien Tyynenmeren saarille tutkimaan taustoja.

”Hän on fanaattinen tutkimuksen suhteen ja hän sanoi, että teidän todella täytyy tutkia kulttuuria paljon syvemmin. Tämä on vain pinnan raaputtamista”, Musker muistelee.

Esimerkiksi Aladdinin kohdalla taustatutkimusta tehtiin paljon rajallisemmin kuin Vaianaa varten, hän kertoo.

”Lähi-idässä oli sota, emmekä koskaan päässeet sinne saakka. Kävimme Los Angelesin konferenssikeskuksessa olevassa suuressa näyttelyssä, jossa oli jonkin verran esineistöä Saudi-Arabiasta. Sen pidemmälle emme päässeet.”

Tyynenmeren kierros vei Muskerin ja Clementsin kolmeksi viikoksi muun muassa Samoan, Fidzin ja Tahitin saarille puhumaan niin paikallisten tutkijoiden, kalastajien kuin taiteilijoidenkin kanssa.

Disney loi lisäksi erityisen sidosryhmän, Oceanic Story Trustin. Se koostui monen alan asiantuntijoista, jotka konsultoivat kaikkea hahmojen ulkonäöstä siihen, miten tanssiliikkeet olisivat oikeanlaisia ja miten majat tulisi sijoittaa suhteessa veteen elokuvan rannalla.

Matkan aikana koko elokuvan juoni muuttui. Aluksi se käsitteli pitkälti puolijumala Mauin legendaa. Vaiana tuli kehiin matkan seurauksena. Yhteistyön seurauksena myös monet muut asiat, kuten Mauin hahmo, muuttuivat.

”Porukkaa Tahitilta tuli käymään ja he näkivät piirrokset. He sanoivat, että mitä tahansa teettekin, pitää Mauilla olla paljon hiuksia. Se on osa hänen ’manaansa’, voimaansa. Niin Maui sai hiukset”, Musker sanoo.

Kaikesta työstä ja hyvästä tahdosta huolimatta arvostelu iski myös Vaianaan, kun se saapui teattereihin.

Sanomista tuli muun muassa oheistuotteena myydystä tummaihoisesta ja tatuoidusta Maui-asusta. Disney joutui vetämään sen myynnistä, kun sosiaalisessa mediassa levisi laajaa paheksuntaa asun rasistisuudesta.

Esiin nousivat myös Mauin liiallisina pidetyt kilot. Jotkut arvostelijat katsoivat niiden vahvistavan stereotyyppistä kuvaa polynesialaisista ylipainoisina. Merkille pantiin myös, ettei Mauin rinnalla mytologioissa esiintyvää jumalatarta Hinaa nähdä elokuvassa.

”Tiesimme, että oli huolia. Kun vierailimme saarilla ihmiset olivat herkkiä. He kokivat, etteivät aiemmat elokuvat ole kuvanneet heidän maailmaansa oikein. Onneksi nyt kun elokuva on teattereissa ja saarilla on nähty se, on suuri osa palautteesta on ollut hyvin myönteistä. Se on ollut hyvin palkitsevaa”, Musker sanoo.

Esimerkiksi Mauin hahmosta on monia tulkintoja, hän toteaa. Ohjaajat katsoivat, että puolijumalan on oltava iso. Kertovathan tarut, että tämä synnytti saaria nostamalla niitä merestä.

Pääosin Vaianan vastaanotto ja arviot ovat silti olleet varsin myönteisiä.

Tammikuussa tehdyn haastattelun jälkeen kävi ilmi, että elokuva on myös ehdolla kahden Oscar-palkinnon saajaksi, sekä parhaan animaatioelokuvan kategoriassa että parhaan alkuperäismusiikin sarjassa.

Näyttelijä Auli'i Cravalhon alkuperäisversiossa esittämä How Far I’ll Go tuo mieleen hittikappaleeksi yltäneen Frozen-elokuvan Let It Gon.

Voimakas Vaiana on seikkailujensa keskellä ylipäätään silkkaa Frozen-henkistä girl poweria.

Maui ja Vaianan aisapari, pöhkö Heihei-kana, ovat puolestaan aseista riisuvia hahmoja.

Clements toivoo, että elokuvan katsomisesta jäisi mieleen yhtäältä sen luonnon kunnioitusta sivuava tarina.

Toisaalta tärkeä viesti kuuluu juuri tunnuskappaleessa How Far I’ll Gossa (suomeksi: Miten pitkälle pääsen).

”Katso, miten pitkälle pääset. Älä anna muiden ihmisen asettaa itsellesi rajoja äläkä aseta niitä liioin itse”, Clements kehottaa.

Fakta

Nimi muuttui Euroopassa


 Elokuva kertoo Poly­nesian pienellä Motunuin saarella elävästä kyläpäällikön tyttärestä Vaianasta, joka lähtee vaaralliselle merimatkalle puolijumala Mauin kanssa pelastaakseen yhteisönsä.

 Yhdysvalloissa elokuva kulkee nimellä Moana. Nimi vaihdettiin Euroopassa yhtiön mukaan muun muassa nimeen liittyvien tavaramerkkikysymysten vuoksi.

 Italiassa elokuvan nimi on Oceania. Mediassa on ar­vioitu, että Moana-nimen pelättiin sekoittuvan tunnettuun pornotähteen Moana Pozziin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuva
  • Animaatio
  • Elina Kervinen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    2. 2

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    3. 3

      THL möhli: 6 000 suomalaisen henkilötietoja ja laboratoriotuloksia vuoti verkkoon

    4. 4

      Autoilijoiden törttöily käy yhä villimmäksi Töölössä – video näyttää, miten auto toisensa perään koukkaa kiveyksen yli pyöräilijöiden sekaan pyörätielle

    5. 5

      Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

    6. 6

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    7. 7

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    8. 8

      Viisi asiantuntijaa pitää minua työkyvyttömänä – miksi eläkevakuutusyhtiön lääkärit saavat päättää toisin edes näkemättä minua?

    9. 9

      Näin sinkkuja sorretaan yhteiskunnassa – yksinasuvia syrjitään niin verotuksessa kuin ruokaostoksillakin

    10. 10

      Maria Silvast asuu Suomen vaarallisimmassa korttelissa – koko maan riskialtteimmista risteyksistä kolme ympäröi pientä aluetta Taka-Töölössä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    3. 3

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    4. 4

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    5. 5

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    6. 6

      Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

    7. 7

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    8. 8

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    9. 9

      Pohjois-Korea uhkasi ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Valkoinen talo pitää puheita Trumpin julistamasta sodasta ”absurdeina”

    10. 10

      Lestadiolaisten joukossa elää niitäkin, jotka eivät suostu ehkäisy­kieltoon – ”Naisen ruumiin taakka kaatuu myös miehille”, sanoo tutkija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    3. 3

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää