Valikko
Kulttuuri    |   Kolumni

Oliko Aki Kaurismäki juovuksissa haastatteluita antaessaan?

Alkoholia ei ollut tarjolla, mutta Kaurismäki vaikutti silti heikkokuntoiselta ja väsyneeltä, kirjoittaa ohjaajaa torstaina haastatellut elokuvatoimittaja Veli-Pekka Lehtonen.

Mitä toimittajien ja Aki Kaurismäen välillä tapahtui torstaina? Oliko ohjaaja vahvasti juovuksissa esiintyessään Berliinissä median edessä? Tällainen kuva syntyi monille Ylen ja MTV3:n tv-uutisia katsoneille.

Mik­si asial­la on väliä? Jos haas­tateltava on toimi­ttajan edes­sä vah­vasti se­kaisin, pitää kysyä ainakin kahta asiaa: Onko hän tilassa, jossa voi puhua asioita, joilla vahingoittaa tahtomattaan itseään tai muita? Entä voiko hänen puheisiinsa luottaa? Jälkimmäinen kysymys on yleisön kannalta tietysti se keskeinen.

Kaurismäen alkoholinkäyttö tuskin yllättää, ei ainakaan hänen elokuviaan katsoneita. Niissä baareilla, ravintoloilla ja juomilla on aina ollut keskeinen rooli. Usein niissä myös mainostetaan Laitilan virvoitusjuomatehtaan tuotemerkkejä, olutta ja limonadeja.

Myös elokuvafestivaaleilta raportoivat kansainväliset toimittajat tietävät Kaurismäen tyylin ja tavat.

Kaurismäki on suomalaisen kulttuurin supertähti, ollut sitä viimeistään vuodesta 2002, jolloin hänet palkittiin Cannesissa. Nyt hän on saanut valtavaa huomiota Berliinin elokuvajuhlilla.

Osin taustalla on myös mietittyä pr-strategiaa: kun Kaurismäki esimerkiksi jakoi punaisella matolla auliisti nimikirjoituksia, hän teki sen pr-tiiminsä ohjeesta.

Olen tavannut Aki Kaurismäen työn merkeissä joitakin kertoja ja haastatellut häntä usein. Tapaamiset ovat olleet usein Suomen rajojen ulkopuolella ja usein niihin on liittynyt ravintola tai ravintolan kaltainen tila. Näistä tapaamisista olen aina kirjoittanut jutun HS:lle. Niissä on myös kerrottu, jos alkoholia on ollut esillä.

Aina taiteilijatapaamisesta ei synny lehtiartikkelia.

Viitisentoista vuotta sitten ryhdyin tekemään HS:lle isoa juttua Kaurismäen elokuvissa esiintyneestä näyttelijästä. Matkustin tapaamaan näyttelijää, ja löysinkin hänet sovitusta paikasta: ravintolasta vahvasti juopuneena. Huonossa kunnossa ollut näyttelijä piilotteli povitaskussa isoa pulloa Fernet Brancaa.

Se näyttelijähaastattelu jäi tekemättä, henkilökuva kirjoittamatta.

Kun haastattelin Kaurismäkeä edellisen kerran kasvotusten, oli vuosi 2011. Kaurismäki tilasi ravintolapöytään olutta ja viiniä. Paikkana oli hotelli Le Majesticin terassi Cannesissa. Tuolloin hän kertoi suunnittelevansa seuraavaksi elokuvaa nuoresta rakkaudesta.

Vuonna 2007 Cannesissa sama homma: olut maistui ja tupakkaakin sai vielä polttaa sisällä. Paikkana oli silloin ravintola Grand-hotellissa. Siinä haastattelussa Kaurismäki kertoi menettäneensä kunnianhimonsa jo 1980-luvulla. Tunnelma oli yhtä lakonisen humoristinen ja apea kuin torstaina, jolloin Kaurismäki väitti jättävänsä elokuvanteon kokonaan sikseen.

Kun Kaurismäki nyt torstaina tapasi Berliinissä suomalaisia toimittajia, alkoholia ei ollut tarjolla. Kaurismäki vaikutti silti heikkokuntoiselta ja väsyneeltä.

Oli keskipäivä, kello 12. Savoy on hotelli, jossa Kaurismäki tapaa asua Berliinissä, ja sitä vastapäätä on Kaurismäen uran kannalta olennainen elokuvateatteri Delphi. Sen valkokankailla Kaurismäen uran kansainvälinen pohja luotiin vuosikymmeniä sitten.

Tapaaminen Kaurismäen ja suomalaistoimittajien kanssa alkoi tunnin myöhässä, koska Kaurismäki oli myöhässä. Hän oli muun muassa antamassa tv-haastattelua Ylelle.

Minullakin oli aikaa kävellä edestakaisin Savoyn kattohuoneistossa. Kävin kääntymässä myös salissa, joka oli katettu tapaamistamme varten. Salin ikkunalaudalla oli kylmässä pullo valkoviiniä. Kun Kaurismäki tuntia myöhemmin otti toimittajia vastaan samassa salissa, oli pullo poissa. Välissä Kaurismäki oli pitänyt avustajansa kanssa salissa pienen tuumaustauon suljettujen ovien takana.

Aiemmin aamupäivällä Kaurismäki tuli vastaan kadulla hotellin viereisissä liikennevaloissa. Hän suunnisti hotellin vastapäiseen kahvilaravintolaan. Sieltä hän palasi hetken kuluttua hotellille ja siirtyi aulan viereiseen ravintolaan. Sieltä hän saapui sitten kuudenteen kerrokseen toimittajia tapaamaan. Kättelimme. Kerroin olevani Veli-Pekka ja tulevani Helsingin Sanomista.

Kaurismäki kertoi olevansa Aki. ”En tiedä mistä.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuva
  • Alkoholi
  • Media

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    2. 2

      Suomalaiset parit muuttavat yhteen yllättävän nopeasti – Yhteen muuttaminen on aina kriisi suhteelle, mutta näin siitä selviää

    3. 3

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    4. 4

      Näin treenaat kuin Iso-Arska: ”Suomen lihaksikkain nainen” näyttää, miten teet oikeaoppisesti tehokkaat liikkeet rinnan, selän ja haban kasvattamiseen

    5. 5

      Helsingin poliisin 400 000 pillerin takavarikko nousi Euroopan suurimmaksi – ”Salakuljetusliigan selkä on katkaistu”

    6. 6

      200 miljoonan euron tieteisseikkailu on kaunis katastrofi – kakkivia kärsäotuksia, Google Translaten läpi ajettua dialogia ja juoni, josta ei tajua mitään

    7. 7

      Niinistö ja Putin ovat lähes kaikesta eri mieltä – Nyt Yhdysvaltain ärtyisä senaatti puskee Niinistöä ja Putinia yhteen

    8. 8

      Helsinkiläinen Xavier Hildén polkee kaupunkifillarilla 1 300 kilometriä Nuorgamiin, koska ärsyyntyi Munkkiniemenrannan roskista

    9. 9

      Vanhempiensa Malesiaan hylkäämästä Evon Söderlundista kasvoi Suomessa menestyvä yrittäjä – ”Suomessa ei ole korruptiota vaan kilpailu on reilua”

    10. 10

      Suomen EU-politiikkaa vetää arvostettu, karu ja pelättykin mies – Hän on palvellut viittä pääministeriä, mutta silti hänestä ei löydy edes Wikipedia-artikkelia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    2. 2

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    3. 3

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    4. 4

      Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

    5. 5

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    6. 6

      Suomen EU-politiikkaa vetää arvostettu, karu ja pelättykin mies – Hän on palvellut viittä pääministeriä, mutta silti hänestä ei löydy edes Wikipedia-artikkelia

    7. 7

      Käpylän lonkerovarkauksille saattoi löytyä selitys: greippi vahvistaa huumaavien lääkkeiden vaikutusta – kolesterolilääkkeiden kanssa voi syntyä jopa hengenvaara

    8. 8

      Alman hitti nostettiin jo Britannian suurimman radiokanavan A-listalle – merkitsee suurta näkyvyyttä

    9. 9

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    10. 10

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    3. 3

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    4. 4

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Ylitorniolla poikkeuksellinen omaisuusrikos: Rautatieasemalta varastettu kaksi varastorakennusta
    3. ”Miten homeinen pitää olla, että puhuu vielä naisartisteista”, sanoo Paula Vesala – Pekka Kuusiston johtaman festivaalin ohjelmisto on alusta loppuun naisia, ja tämän takia siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä
    4. Ruotsi yhä lähempänä hallituskriisiä – kolmen ministerin ero olisi kova isku Löfvenin hallitukselle
    5. Poliisin USA:ssa ampuman naisen kuolemasta uutta tietoa – Ampuminen saattoi johtua poliisiauton läpsäisystä
    6. Saamelaiselokuva ylsi EU:n elokuvapalkinnon finaaliin – ylistetty Saamelaisveri-elokuva esitetään ilmaiseksi Helsingissä, Turussa ja Oulussa
    7. Ainakin 17 kuoli kerrostalon romahdettua Intian Mumbaissa – remontoidun kiinteistön omistaja on pidätetty epäiltynä henkirikoksista
    8. Suomalaiset parit muuttavat yhteen yllättävän nopeasti – Yhteen muuttaminen on aina kriisi suhteelle, mutta näin siitä selviää
    9. Vanhempiensa Malesiaan hylkäämästä Evon Söderlundista kasvoi Suomessa menestyvä yrittäjä – ”Suomessa ei ole korruptiota vaan kilpailu on reilua”
    10. Helsinkiläinen Xavier Hildén polkee kaupunkifillarilla 1 300 kilometriä Nuorgamiin, koska ärsyyntyi Munkkiniemenrannan roskista
    11. Helsingin poliisin 400 000 pillerin takavarikko nousi Euroopan suurimmaksi – ”Salakuljetusliigan selkä on katkaistu”
    12. Näytä lisää