Valikko
Kulttuuri    |   HS-analyysi

Aki Kaurismäki sammalsi Berliinin elokuvajuhlien haastatteluissa – päihtyneenä esiintyminen on ollut Suomessa osa taiteilijakulttia

Ohjaaja Aki Kaurismäen Berliinin elokuvajuhlilla antamat haastattelut ovat herättäneet huomiota, mutta mediassa ihmisiä on joskus suojeltava myös itseltään.

Elokuvaohjaaja Aki Kaurismäen esiintyminen Berliinin elokuvafestivaalille torstaina herätti kysymyksiä sekä sosiaalisessa että perinteisessä mediassa. Miksi hän puhui takellellen? Oliko hän juovuksissa?

Kaurismäen puheita ja eleitä voi tarkastella esimerkiksi Ylen pääuutislähetyksestä ja MTV:n uutisista.

Myös HS-toimittaja Veli-Pekka Lehtonen haastatteli Kaurismäkeä ja kuvaili häntä (Ylen tavoin) ”väsyneeksi”.

”Väsymys näkyy taiteilijan kasvoilta. Toimittajatapaaminen alkaa tunnin myöhässä. Sitä ennen ohjaaja-käsikirjoittaja on kaartanut vastapäiseen kahvilaan ja sieltä hotellin aularavintolaan”, Lehtonen kirjoitti.

Kysyttäessä Kaurismäki kertoi saaneensa silmätulehduksen, joka oli tarttunut lentokentällä hänen tartuttuaan väärään ovenkahvaan. Ohjaaja puhui ”nokkelasti, mutta myös sekavasti ja ristiriitaisesti”, Lehtonen kuvaili.

HS-haastattelun voi lukea kokonaan tästä.

Perjantaina Aki Kaurismäkeä ei tavoitettu kommentoimaan esiintymistään.

Väsymys on suomalaisessa mediassa ja laajemminkin kulttuurissa paljon käytetty synonyymi humalatilalle.

Esimerkiksi 1960–70-lukujen pitkäaikainen ministeri ja Suomen Pankin pääjohtaja Ahti Karjalainen oli alkoholisti, jonka humalatila näkyi monesti julkisuudessa. Lehdissä puhuttiin kuitenkin ”väsymyksestä” ja ”sanojen haparoinnista”.

2000-luvulla asioita on politiikassa kutsuttu jo niiden oikeilla nimillä.

Kun kansanedustaja Sampsa Kataja (kok) esiintyi humalassa eduskuntatalon istuntosalissa 2012, puhemies Eero Heinäluoma nuhteli ja puhui ”päihtymyksestä”. Samasta aiheesta on nuhdeltu sittemmin paria muutakin kansanedustajaa.

Poliitikkojen ja muiden päättäjien kohdalla alkoholin käyttöön on puututtu, kun sen on arvioitu heikentäneen asemaan liittyvää luottamusta.

Taiteilijoiden, urheilijoiden ja muiden julkisuuden henkilöiden kohdalla tilanne ei ole niin selvä. Aikuisilla ihmisillä on oikeus juoda, jos haluavat, eikä median tehtävä ole moralisoida.

Sitä paitsi taiteilijakulttuurilla on ikivanhat siteet päihteiden ja huumeiden käyttöön. Sitä on usein jopa ihannoitu, vaikka kyse on voinut olla kohtalokkaasta, tuhoavasta sairaudesta tai addiktiosta.

Siksi media on usein sivuuttanut taiteilijoiden humalatilan, tai sitten korostanut sitä myönteisenä, humoristisena tai muuten heidän rooliinsa kuuluvana asiana.

Varsinkin suomalaisten taiteilijoiden ulkomaanvierailuilla juopottelua ja sekoilua on jopa odotettu.

Esimerkiksi kirjailijakiertueella Göteborgissa 1979 Pentti Saarikoski ja Jorma Ojaharju joivat omista pulloistaan esiintymislavalla ja kävivät sitten makuulle. Veijo Meri kommentoi asiaa Ilta-Sanomissa ”vanhan 60-luvun tradition” jatkoksi.

Tilaisuuden kunniavieraana ollut pääkonsuli Martti Harjukaan ei nähnyt siinä mitään outoa. ”Luulen, että sekä kirjailijatoverit että yleisö ymmärsivät asian. Kaikkihan sujui oikeastaan elegantisti”, hän sanoi.

Samoissa merkeissä sujui myös kaksikymmentä vuotta myöhemmin järjestetty kiertueen uusinta. Juominen oli aloitettu jo laivalla, esiintyjät silmin nähden juovuksissa.

Viime syksynä Julkisen sanan neuvosto antoi kuitenkin langettavan päätöksen Radio Suomipopille, kun sen suorassa lähetyksessä haastateltiin vahvasti päihtynyttä Matti Nykästä.

Päätöksen mukaan haastattelu loukkasi Nykäsen ihmisarvoa. Nykänen puolestaan saattoi loukata lähipiiriään puheillaan. Lisäksi JSN:n mukaan loukattiin yleisöä, koska haastattelussa ei voinut erottaa tosiasioita sepitteistä.

Miten tämän päätöksen valossa pitäisi siis suhtautua Kaurismäen esiintymiseen Berliinissä – tai hänen moniin esiintymisiinsä jo sitä ennen?

JSN:n puheenjohtaja Elina Grundström ei kommentoi sitä – niin kuin ei mitään muutakaan yksittäistapausta, josta voi mahdollisesti tulla kantelu.

Hän ei liioin ryhdy neuvomaan, miten toimittajan pitäisi suhtautua haastateltaviin, jotka ovat juovuksissa tai muuten sekavia.

”JSN ei anna tämän tason ohjeita eikä ennakko-ohjeita ylipäätään. Journalistien on itse käytettävä harkintakykyään ja arvioitava tilannetta. Myös siitä näkökulmasta, että haastateltavan tilan takia hänen oma harkintakykynsä saattaa alentua niin, että yksityisyyden suoja vaarantuu.”

Journalistinen harkintakykyä pitää käyttää myös mietittäessä, onko haastateltavan yhteiskunnallinen asema sellainen, että hänen tilastaan on syytä kertoa.

JSN on jo 2004 neuvonut mediaa siitä, että julkisuuden henkilöiden harkintakyky voi alentua esimerkiksi kokemattomuuden, sairauden, rasituksen tai päihteiden takia.

”Tämä korostaa median vastuuta asioista kerrottaessa, olkoonpa siitä sovittu tai ei”, ohjeessa sanotaan.

Grundström korostaa, ettei alkoholinkäyttöä haastattelutilanteissa voi yksiselitteisesti kieltää.

”Jos tehdään haastattelua ravintolassa, saatetaan tarjota viinilasillinen. On toimittajan asia harkita, milloin haastattelua ei voi tehdä.”

Radio Suomipop kuuluu samaan Sanoma-konserniin kuin Helsingin Sanomat.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Merkelin mitta täyttyi Trumpin öykkäröinnistä

    2. 2

      ”Jääskeläinen meni jonkin rajan ylitse”, ”Raskasta aikaa”, ”Menetimme hyvän pomon” – Näin yleläiset kommentoivat Atte Jääskeläisen lähtöä

    3. 3

      Vakava kiusaamisepäily Helsingissä: korkea virkamies polkee jalkaa, karjuu, paiskoo esineitä ja nöyryyttää julkisesti

    4. 4

      Kun työtuttava kertoi kahdesta kumppanistaan, tajusin nuorten arvomaailman muuttuneen

    5. 5

      Päätoimittaja Atte Jääskeläinen lähtee Ylestä – ”Edellytyksiä tehtävän menestykselliseen hoitamiseen ei enää ollut”

    6. 6

      S-kauppoihin tulee brittiläisen Tescon tuotteita – erityisesti gluteenittomien elintarvikkeiden määrä kasvaa

    7. 7

      Menestyksen salaisuus on taidossa rentoutua – Professori listasi olennaisimmat mielen taidot, joilla voi lisätä psyykkistä vahvuuttaan

    8. 8

      Pohjois-Korean vakavin uhka ei ole ydinase – maailma ei mahda diktatuurille mitään, koska sen tykistö muuttaisi Etelä-Korean pääkaupungin tulimereksi sekunneissa

    9. 9

      ”Se oli totuuden hetki” – Ranskan Macron kertoi, miksi hän kätteli niin pitkään Trumpia

    10. 10

      Niinistö lähtee presidentinvaaleihin ylivoimaisena suosikkina – kahdeksan syytä, joiden takia häntä on vaikea voittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vakava kiusaamisepäily Helsingissä: korkea virkamies polkee jalkaa, karjuu, paiskoo esineitä ja nöyryyttää julkisesti

    2. 2

      Kun työtuttava kertoi kahdesta kumppanistaan, tajusin nuorten arvomaailman muuttuneen

    3. 3

      Trump sätti Pohjois-Koreaa ohjuksen ampumisesta: ”Osoittaa suurta epäkunnioitusta Kiinaa kohtaan”

    4. 4

      Miehet puukottivat toisensa sairaalakuntoon Helsingin Hakaniemessä – lapsiperheet kauhistelivat tapahtumia aivan vierestä

    5. 5

      Päätoimittaja Atte Jääskeläinen lähtee Ylestä – ”Edellytyksiä tehtävän menestykselliseen hoitamiseen ei enää ollut”

    6. 6

      Joukko suomalaisia perusti 46 vuotta sitten Israeliin kylän, jossa palkat menivät yhteiseen pottiin ja yhteisö tarjosi vaatteet ja asunnon – Mitä kuuluu Jad Hashmonaan nyt?

    7. 7

      Pohjois-Korean vakavin uhka ei ole ydinase – maailma ei mahda diktatuurille mitään, koska sen tykistö muuttaisi Etelä-Korean pääkaupungin tulimereksi sekunneissa

    8. 8

      ”Se oli totuuden hetki” – Ranskan Macron kertoi, miksi hän kätteli niin pitkään Trumpia

    9. 9

      Merkelin mitta täyttyi Trumpin öykkäröinnistä

    10. 10

      Jos presidentti Mauno Koivisto olisi kuollut lauantaina 13.5., olisiko seuraavana päivänä liputettu äideille vai noudatettu suru­liputusta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

    2. 2

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    3. 3

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    4. 4

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    5. 5

      Älä varaa lentoja liian aikaisin, aseta verkkoselain ”salattuun” tilaan – näin löydät halvat lentoliput verkosta

    6. 6

      Vakava kiusaamisepäily Helsingissä: korkea virkamies polkee jalkaa, karjuu, paiskoo esineitä ja nöyryyttää julkisesti

    7. 7

      Junaan jääneillä löytötavaroilla tehdään armotonta bisnestä

    8. 8

      Joukko suomalaisia perusti 46 vuotta sitten Israeliin kylän, jossa palkat menivät yhteiseen pottiin ja yhteisö tarjosi vaatteet ja asunnon – Mitä kuuluu Jad Hashmonaan nyt?

    9. 9

      Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

    10. 10

      Kun työtuttava kertoi kahdesta kumppanistaan, tajusin nuorten arvomaailman muuttuneen

    11. Näytä lisää