Kulttuuri    |   Keikka-arvostelu

Yhä energinen Pirkka-Pekka Petelius sai yleisön viihtymään sketsishow’ssaan – hahmoja nähtiin silti luvattoman vähän

Vetreän Pirkka-Pekka Peteliuksen klassiset hahmot olivat entisellään, mutta iltaa isännöinyt Sami Hedberg sai vaihtojen aikana suhteettoman suuren roolin.

Mikä saa pitkän ja monipuolisen uran tehneen kuusikymppisen näyttelijän palaamaan pöhköissä peruukeissa ja irtoviiksissä kekkuloimaan yleisön eteen? Entä kannattaako tähän tarkoitukseen varata jättimäinen urheiluhalli?

Nämä kysymykset eivät selvästikään tuntuneet tähdellisiltä niille ihmisille, jotka saapuivat perjantaina sankoin joukoin Helsingin Hartwall-areenaan katsomaan Pirkka-Pekka Peteliuksen sketsihahmoshow’ta. Järjestäjien mukaan paikalle oli tullut jopa noin 5 000 ihmistä.

Vaikka tapahtuma ei ollut loppuunmyyty, permanto ja katsomot olivat täynnä yleisöä.

Petelius nousi 1980-luvun alussa räjähdysmäisesti koko kansan suosikiksi sketsisarja Velipuolikuussa, jonka merkitys suomalaisen komedian historiassa on kiistaton.

Tästä eteenpäin hänet nähtiin televisiossa lähes katkeamattomassa sketsisarjojen sumassa aina 1990-luvun loppupuolelle asti. Tuotantojen taso vaihteli kuitenkin rankasti.

Velipuolikuun lailla kansan syvämuistiin jäänyt Pulttibois oli 1990-luvun taitteen lama-aikana nappikauppabudjetilla ja kireällä aikataululla tehtyä kohellusta, joka jakaa edelleen mielipiteet: toiset pitävät sarjaa umpisurkeana, toiset eräänlaisena avantgardistisena klassikkona.

Pulttiboisia seuranneista sarjoista moni oli jos mahdollista vielä halvemmalla purkitettuja, eivätkä ne luultavasti synnytä muistikuvia muissa kuin vannoutuneimmissa faneissa. Vähitellen Petelius alkoikin vetäytyä sketsiviihteestä, vaikka hän on sittemminkin näyttäytynyt ohimennen muiden sarjoissa ja teki vielä vuonna 2008 Jope Ruonansuun kanssa 6pack-sketsisarjan.

Sketsihahmoilla on toki mennyt lujaa ilman Peteliustakin. Tälle huumorin lajille on antanut vuodesta 2010 asti nostetta Putous, jonka suorassa lähetyksessä näyttelijät ovat omituisine sketsihahmoineen aidossa kilpailutilanteessa.

Pari vuotta sitten vanha paiskasi kättä uuden kanssa, kun Petelius kaivoi Putouksen vieraana James Potkukelkan naftaliinista yli 20 vuoden tauon jälkeen. Samoihin aikoihin hän pistäytyi myös Yleisradion Nenäpäivä-lähetyksissä toisena klassikkohahmona, kehnosti menestyvänä naistenmiehenä Herra 47:nä.

Ei siis tuntunut mahdottomalta, että Petelius saattaisi vielä tehdä jotain näkyvämpää sketsirintamalla. Ajatus Hartwall-areenasta esityspaikkana tuntui silti hieman suuruudenhullulta. Moni lieneekin miettinyt mielessään, tulisiko illasta menestys vai floppi.

Suuri osa huolista osoittautui turhiksi. Petelius on vielä 63-vuotiaanakin täynnä virtaa: hän otti tilan haltuunsa sinkoilemalla paitsi lavalla myös yleisön seassa ja huudattamalla tuttuja hokemiaan. Veteraanitaiteilijalta ei loppunut happi edes lukuisissa energisissä musiikkiesityksissä.

Hahmot, kuten Herra 47 ja apuva-huudostaan tunnettu James Potkukelkka, näyttivät ja kuulostivat juuri siltä kuin pitääkin. Pikkutuhmat alapääjutut eivät ole koskaan olleet Peteliuksen ja kumppanien sarjoille vieraita, joten niitäkin kuultiin odotetusti: esimerkiksi ö-luokan taikurin Señor Granadan hehkuttamassa elimensiirtotempussa ”elin” siirtyi lahkeesta toiseen.

Monia jo aikoinaan loukanneet saamelais- ja romanihahmot oli kuitenkin ymmärrettävästi jätetty pois esityksestä.

Tuotantoon oli panostettu ison areenan arvoisesti. Ohjelmanumeroita säesti seitsenhenkinen taustayhtye, jonka johtaja Sami Pitkämö on musiikin monilahjakkuus. Lisäksi illan aikana nähtiin useita kertoja naisten showtanssiryhmä.

Eräitä ratkaisuja saattaa kutsua jopa rehvakkaiksi: Herra 47 saapui paikalle traktorilla, Trio Erectus -yhtyeen laulaja Rampe taas auton katolla, ja joidenkin ohjelmanumerojen aikana lavan reunalta nousivat tulipatsaat kuin stadionkonsertissa ikään.

Illan näkyvimmät puutteet liittyivät odotuksiin, joita Peteliuksen laaja ura väistämättä nostatti.

Vaikka hänen satojen sketsihahmojensa joukkoon mahtuu myös vaisuja esityksiä, ikimuistoisia hahmoja on helposti kymmeniä. Siksi tuntuu lähes käsittämättömältä, että illan aikana nähtiin elävinä ainoastaan kuusi hahmoa: Herra 47:n, James Potkukelkan, Rampen ja Señor Granadan lisäksi tiepalvelumies Jarno Ahma ja ongelmanuori Jarna Kuiva.

On toki ymmärrettävää, että hahmojen vaihtuessa kuluu aikaa maskeeraukseen ja puvustukseen. Ongelmaa kierrettiin sinänsä oivaltavasti muun muassa näyttämällä tallenteita klassikkosketseistä ja muista kohtauksista Peteliuksen uran varrelta.

Hauska oli myös koko illan pienoisjuoni, jossa aito Petelius oli mukamas myöhässä show’staan. Illan isäntä, koomikko Sami Hedberg, soitteli useaan kertaan ”videopuheluja”, joissa Petelius oli ensin humalassa baarissa, sitten sänkypuuhissa naisen kanssa ja lopulta putkassa. Aivan lopuksi Petelius saapuikin lavalle omana itsenään ja esitti muun muassa tunnetuksi tekemänsä kappaleen Muistan sua Elaine Pedro Hietasen säestämänä.

Kaikki luovuus ei poistanut sitä tosiasiaa, että hahmoja olisi pitänyt olla ainakin lähemmäs kymmenen. Lisäksi Hedberg sai pitkien vaihtojen aikana suhteettoman suuren roolin, vaikka hän naurattikin yleisöä yhtä onnistuneesti kuin stand up -keikoillaan. Illan piti olla Peteliuksen, ei Hedbergin.

Yleisö oli lähes koko ajan hyvin mukana ja selvästi nautti illasta. Kuten komediakeikoilla yleensä, myös huutelijoita riitti. Hedberg ja Petelius hoitelivat heidät ammattimaisesti ja humoristisesti.

Yksi oli kuitenkin joukosta poissa. Tapahtumaa oli mainostettu ”yllätysvieraalla”, ja heitä olikin useita – Pedro Hietasen lisäksi Marco Bjurström, Aira Samulin ja Janne Kataja, jotka esittivät Herra 47:n kykykilpailun tuomareita.

Yleisöstä toistuvasti kuuluneet huudot muistuttivat silti Peteliuksen merkittävimmästä sketsiparista: missä oli Aake Kalliala?

Fakta

Nämä sketsihahmot nähtiin livenä


 tiepalvelumies Jarno Ahma (Akkaa päälle, Team Ahma)

 Trio Erectus -yhtyeen laulaja Rampe (Pulttibois)

 taikuri Señor Granada (Pulttibois)

 naistenmies Herra 47 (Yömyöhä, Pulttibois, Viihdeohjelma Tukholma, Herra 47)

 ongelmanuori Jarna Kuiva (Yömyöhä, Hei hulinaa, Hui Helinää)

 apuva-mies James Potkukelkka (Pulttibois, Manitbois)

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sketsiviihde
  • Teatteriarvostelut

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Turun puukotusten pääepäilty on Abderrahman Mechkah – poliisi oli saanut vihjeen miehen radikalisoitumisesta, ei ollut Supon kohdehenkilö

    2. 2

      Sukellusvenemies sanoo kadonneen ruotsalaistoimittajan kuolleen onnettomuudessa ja ”haudanneensa hänet mereen”, kertoo Tanskan poliisi

    3. 3

      Turkulainen rakennusliike järjestää työnseisauksen Turun terrori-iskun vuoksi ja kritisoi hallitusta: ”Hallitus ei ole onnistunut, jos Suomessa joutuu pelkäämään”

    4. 4

      Mysli on monesta vaihtoehdosta paras aamiainen – Tarkista nämä asiat, kun valitset mysliä, asiantuntija muistuttaa

    5. 5

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    6. 6

      Miksi tästä piti tehdä niin vaikeaa? Näin hahmotat paremmin uuden 327-ratikan reitin

    7. 7

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    8. 8

      Jätevedet ovat väestön pissanäytteitä – niistä löytyy huumeita, lääkkeitä, alkoholia ja jopa Viagraa

    9. 9

      Mikko Koivusipilä valitsee Suomen radiohitit, ja siinä hommassa raha ratkaisee – ”Minun työtäni ei ole sivistää”

    10. 10

      Onko luonnonkosmetiikka terveellisempää kuin tavallinen? Professori epäilee: ”Molemmissa on sama ongelma”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    2. 2

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    3. 3

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    4. 4

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    5. 5

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Hasan juoksi Turun puukottajan perään ja sai itse puukosta kaulaan – ”Hänen silmissään näkyi vain tyhjyyttä”

    8. 8

      Miksi tästä piti tehdä niin vaikeaa? Näin hahmotat paremmin uuden 327-ratikan reitin

    9. 9

      Krp: Turun puukotuksien pääepäiltyä päästiin kuulemaan – esitetään vangittavaksi huomenna

    10. 10

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää