Valikko
Kulttuuri

Aki Kaurismäki palkittiin Berliinissä parhaana ohjaajana – ei tullut lavalle hakemaan palkintoaan

Aki Kaurismäen elokuva Toivon tuolla puolen kilpaili Berliinin elokuvajuhlien kilpasarjassa. Kilpasarjan parhaana elokuvana palkittiin unkarilainen On Body and Soul.

Berliinin elokuvajuhlien palkinnot jaettiin myöhään lauantaina. Aki Kaurismäelle myönnettiin parhaan ohjaajan palkinto. Kaurismäki nousi ilmoituksen jälkeen seisomaan, mutta ei kävellyt hakemaan palkintoa.

Uutistoimisto AFP:n mukaan Kaurismäki sanoi yleisölle vain muutaman sanan. ”Naiset ja herrat, paljon kiitoksia”, Kaurismäki sanoi. Tilaisuuden juontajat toivat lopulta palkinnon suoraan Kaurismäelle katsomoon.

Kaurismäen elokuva Toivon tuolla puolen tuli Suomessa teattereihin jo kuun alussa. Tragikomedia kertoo kauppamatkustaja Wikströmin elämänmuutoksesta sekä syyrialaisesta Khaledista, joka hakee turvaa Suomesta. Kaksikko kohtaa Wikströmin avaamassa ruokaravintolassa.

Kilpasarjan parhaana elokuvana palkittiin unkarilainen On Body and Soul. Pääpalkinto on nimeltään Kultainen karhu.

Palkinnoista Berliinissä päätti elokuvaohjaaja Paul Verhoevenin vetämä jury. Kaurismäen kirjoittama, ohjaama ja tuottama Toivon tuolla puolen kilpaili festivaalin pääsarjassa 17 muun työn kanssa.

Ennen palkintojuhlan alkua Kaurismäki, 59, poseerasi punaisella matolla Potsdamer Platzilla elokuvan näyttelijöiden Sherwan Hajin ja Simon Al-Bazoonin kanssa. Menestystä odotettiin, sillä suomalaiselokuva oli herättänyt festivaalilla myönteistä huomiota.

Unkarilaisen Ildikó Enyedin elokuva On Body and Soul sijoittuu unkarilaiseen teurastamoon, jossa kaksi elämässä haavoittunutta kohtaa. Mies on liikuntarajoitteinen, nainen neuroottinen. Elokuvassa yhdistyvät raaka realismi ja fantasia. Mies ja nainen kohtaavat toisiaan unissaan eläiminä luonnossa. Teurastamosta näytetään yksityiskohtaista kuvaa, miten lehmä tapetaan, teurastetaan ja paloitellaan.

Suomalaisittain on kiinnostavaa ja myös suloisen karvasta, että joissakin lehtiarvioissa elokuvan näyttelijöiden työtapaa on verrattu Aki Kaurismäen elokuvien näyttelemistyyliin.

Parhaana naisnäyttelijänä palkittiin eteläkorealainen Kim Min-hee elokuvasta On the Beach at Night Alone. Miesnäyttelijöiden puolella palkittiin Geoff Friedrich elokuvasta Bright Nights.

Hopeisia karhuja jury jakoi Agnieszka Hollandin elokuvalle sekä Alain Gomisin elokuvalle Félicité.

Parhaana käsikirjoituksena palkittiin chileläiselokuva Una mujer fantastica. Leikkauspalkinnon sai romanialais-saksalainen Ana, mon amour.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuvat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pyörällä mereen ajanut Aleksander Lauraéus, 43, oli kuolla Hietalahden satama-altaaseen – nyt hän vaatii lisää tikapuita rantamuureille

    2. 2

      ”Tuntui kuin koko talo räjähtäisi” – Pitseriaan tehtiin omistajan mukaan polttopulloisku Espoossa, poliisi ottanut useita kiinni

    3. 3

      Kaupunkiympäristön tuhoaminen pyöräilyn varjolla on lopetettava – Jos ei voi ajaa nykyisiä pyöräteitä pitkin, niin ei ole pakko ajaa ollenkaan

    4. 4

      Oletko grillannut aina väärin? Kemisti kertoo, miten paistat täydellisen pihvin

    5. 5

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    6. 6

      Suomessa käytetyt lasipurkit matkaavat pitkän matkan puhdistettaviksi ja päätyvät usein takaisin – Miksi jätelasia ei käsitellä Suomessa?

    7. 7

      Perussuomalaisten jakautuminen puhuttaa myös Venäjällä – ja Halla-ahon puoli on suositumpi

    8. 8

      Ramadanin päättymistä juhlittiin shoppailun merkeissä Itä-Helsingissä – Mellunmäessä moskeijasta puhdistettiin rasistisia töhryjä

    9. 9

      Humaltujia on neljää tyyppiä – Jos olet ”Mr. Hyde”, syy voi olla perimässä

    10. 10

      Stand-up-koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    2. 2

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    3. 3

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    4. 4

      Punttisalilla aloittelijat ja hyvän perimän omaavat ovat vahvoilla – HS listasi seitsemän vinkkiä lihasten kasvattamiseen

    5. 5

      Stand-up-koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    6. 6

      Kyypartiomies Mikko Turunen puolustaa pahamaineisia käärmeitä – video näyttää, kuinka haastattelutilanne muuttuikin kyyn yllätys­hyökkäykseksi

    7. 7

      Pariskunta muutti kaupungista maalle, hankki eläinlauman ja ryhtyi tuottamaan ruokaansa itse – ”Ensimmäisessä teurastuksessa seisoin nurkan takana sormet korvissa”

    8. 8

      Humaltujia on neljää tyyppiä – Jos olet ”Mr. Hyde”, syy voi olla perimässä

    9. 9

      Putken rikkoutuminen puski tulikuumaa höyryä Helsingin ydinkeskustassa – julkisen liikenteen erikoisjärjestelyt jatkuvat vielä maanantaina

    10. 10

      ”Tuntui kuin koko talo räjähtäisi” – Pitseriaan tehtiin omistajan mukaan polttopulloisku Espoossa, poliisi ottanut useita kiinni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    11. Näytä lisää