Valikko
Kulttuuri

Laulaja kuin romanttinen komedia: Näin Ed Sheeran kasvoi Spotifyn kuninkaaksi

Ed Sheeran on naapurinpoika, joka bailaa kuninkaallisten kanssa – ja yksi niitä harvoja artisteja, jotka ovat osanneet tehdä musiikistaan kaupallisen menestyksen suoratoistopalveluiden aikakaudella.

Jos musiikin suoratoistopalveluiden aikakaudelta pitäisi valita yksi voittaja, se olisi melko suurella varmuudella englantilainen lauluntekijä Ed Sheeran, 26. Ainakin sellaisina vuosina kun hän julkaisee levyjä.

Niin kuin nyt vaikka tänä vuonna. Hänen tänään perjantaina ilmestyvän ÷-levynsä (lausutaan Divide) kaksi singleä ampaisivat alkuvuodesta Spotifyn striimauslistojen kärkeen.

Shape of You -kappaletta oli tiistaihin mennessä kuunneltu lähes seitsemän miljoonaa kertaa, reilut 2,5 miljoonaa kertaa enemmän kuin kakkosena olevan edm-duo The Chainsmokersin hittiä Something Just Like This. Sheeranin Castle on the Hill, joka tuntuu meilläkin soivan radiossa tunnin välein, oli pudonnut sijalle 11 vaatimattomalla 2,5 miljoonalla kuuntelullaan.

Sheeranin edellistä levyä, vuonna 2014 julkaistua X-albumia, striimattiin Spotifysta 3,4 miljardia kertaa. Pökerryttävän luvun hahmottamista auttaa, jos ajattelee, että levyn olisivat kuunnelleet kerran läpi paitsi kaikki eurooppalaiset, myös kaikki kiinalaiset ja intialaiset.

Tähän päälle voisi halutessaan kerätä dataa siitä, kuinka paljon ovat myyneet kappaleet, joita Sheeran on tehnyt muille artisteille: Taylor Swiftille, Justin Bieberille, One Directionille, Jessie Warelle...

Tämä lukujen listaaminen sopii Sheeranin matemaattisesti nimettyjen levyjen sarjaan (debyytti +, kakkoslevy X ja tuore ÷), jonka hän kertoo jatkuvan vielä kahdella albumilla. Se sopii myös siihen, kuinka johdonmukaisesti hän on tehnyt musiikistaan ennen kaikkea hyvin myyvän tuotteen.

Huolimatta kiinnostuksestaan myyntilukuihin ja kaupallisuuteen, hän on avoin, maanläheinen ja mukava. Hänen olemuksensa on vähän nukkavieru tavalla, joka tuntuu sekä luonnolliselta mukavuudenhalulta että harkitulta pyrkimykseltä sympaattiseen naapurinpoika-lookkiin.

Hiukan räjähtänyttä tavisimagoa jossain määrin rasittaa hänen oikeassa poskessaan näkyvä arpi. Se ei ole nimittäin mikään futisvamma. Se syntyi, kun prinsessa Beatrice, Yorkin herttuan prinssi Andrewn ja Sarah Fergusonin tytär, tölväisi häntä miekalla marraskuussa kuninkaallisten ja popparien kosteissa juhlissa Windsorissa. Laajasti mediassa raportoidun seikkailun yksityiskohdista hän ei tosin saa puhua. Ehkä hänet mestattaisiin Towerissa, jos hän paljastaisi tarkempia yksityiskohtia juhlista, joissa hänen lisäkseen bailasi muun muassa James Blunt, toinen sensitiivisen hittipopin erikoismies.

Nyt Sheeran on Oslossa, yhdessä kaupungin kalleimmista hotelleista, pukeutuneena tyylilleen uskollisesti virttyneeseen huppariin, farkkuihin ja tennareihin.

Hän analysoi hiukan hajamielisen oloisesti ÷-albuminsa pitkää syntyprosessia. Hän alkoi valmistella sitä heti edellisen levyn ilmestyttyä vuonna 2014.

”Uskon, että mitä kauemmin albumin tekemiseen käyttää, sitä kauemmin se säilyy ihmisillä kuuntelussa. Taylor Swift tekee levyjänsä pitkään, samoin Adele”, hän pohtii.

Taylor Swift ja Adele ovat artisteja, jotka kuuluvat Sheeranin vertaisryhmään, kaupallisen popin huipulle. Swiftin hän tuntee vuosien takaa. Hän tapasi Swiftin alun perin yhteisten musiikkialan tuttujen kautta ja he tekivät yhdessä kiertueen 2013. Swift oli myös ensimmäisiä, joille hän soitti levyn kun sen ensimmäinen versio oli valmis.

”Hän kuuli sen kesällä, kun sain sen ensimmäisen kerran valmiiksi, ja hän piti siitä. Mutta sitten jouduin tekemään levyn uudestaan. Ja uudestaan”, Sheeran sanoo.

Sheeran on perfektionisti, jolle levy ei ole valmis tuosta vain. Hän hioo, tekee uudelleen, tekee paremmin.

Mutta miksi levyillä on niin hankalat nimet?

”Keksin nimien teeman vuonna 2010, jolloin päätin tehdä viisi levyä samalla teemalla. Sanoisin, että X (Multiply) oli isompi, runsaammin soiva versio + (Plus) -levystä, ja ÷ (Divide) on soundiltaan eklektisempi, jakautuneempi levy. Siinä on kuusi balladia ja kuusi ei-balladia”, Sheeran kertoo.

Sheeranin menestystä voi analysoida monesta suunnasta, mutta yksi sen tekijä on hänen taitonsa yhdistää yksinkertaisia ja helposti samaistuttavia henkilökohtaisia kokemuksia mietityn kaupalliseen tuotantoon. Teini-ikää tai perhettä käsittelevät sentimentaaliset ja nostalgiset sanoitukset tuntuvat uppoavan sekä teineihin että pari-kolmekymppisiin naisiin.

”Kaikki minun levyni ovat henkilökohtaisia. En ymmärrä mitä järkeä on olla artisti, jos ei avaudu tunteistaan. Jos laulaa vain muiden ihmisten tunteista voi saman tien mennä toimistoon töihin”, hän sanoo.

Aah, kuuluisa toimistoanalogia. Yhdeksästä viiteen. Ehkä joku voisi kertoa Sheeranille, että maailman toimistot ovat pullollaan ihmisiä, jotka ostavat hänen levyjään.

Mutta tietysti hän tietää sen ihan hyvin. Hän ei osaisi tehdä niin laskelmoidun tunteisiin vetoavaa musiikkia ellei hän tuntisi yleisöään.

Hän kertoo tarinaa siitä kuinka hän oli luvannut tehdä romanttisten komedioiden mestarille Richard Curtisille kappaleen tämän uuden elokuvan soundtrackille. Tuloksena oli Van Morrison –pastissi, jonka Sheeran päätyi nappaamaan uudelle levylleen.

”Joten joudun nyt tekemään Curtisille uuden kappaleen”, hän sanoo.

Notting Hill
- ja Love Actually -elokuvien lisäksi Curtis tunnetaan siitä, että hän käsikirjoitti kaksi ensimmäistä Bridget Jones -elokuvaa. Kolmannessa, Bridget Jones’s Babyssä (2016) Ed Sheeran tekee cameo-roolin. Lyhyen kohtauksen idea on siinä, ettei Bridget Jones tunnista Sheerania poptähdeksi, kun tämä on niin tavallisen oloinen.

Sheeran kertoo anekdootin siitä kuinka hän päätyi elokuvaan, mutta tulee paljastaneeksi jotain myös siitä, kuinka hän näkee oman roolinsa artistina.

”Se oli nerokas idea elokuvan ohjaajalta Sharon Maguirelta. Hänen lapsensa ovat samassa koulussa minun levy-yhtiöni pomon lapsien kanssa, ja he törmäsivät hakiessaan lapsiaan koulusta. Levy-yhtiöni pomo ehdotti, että Maguiren pitäisi sijoittaa minut elokuvaan, koska minulla ja Bridget Jonesilla on samanlainen fanipohja”, Sheeran kertoo.

”Se oli hauskaa. Ja olen jotenkin oudosti ystävystynyt Colin Firthin kanssa, joka asuu lähellä minua. Hänellä on ihana perhe”, hän lisää, aivan kuin osoittaakseen, ettei hänkään ole täysin immuuni Hollywood-tähteyden vetovoimalle.

Ehkä Sheeran todella on musiikin vastine romcomeille, hauska kaveri, joka avautuu todella harkitusti ja kirjoittaa hittejä, joiden koko tehtävä on aiheuttaa kolmen minuutin mittaisia tunnekuohuja ja puhdasta sokerihumalaan verrattavaa nautintoa.

”Minä en erikoista kyllä ole erityisen hyvä puhumaan tunteistani, vaikka ne tulevat esille teksteissäni”, hän väittää.

”Julkisuuskuvastani huolimatta olen hyvin ujo ihminen yksityiselämässäni, joten sitten avaudun kirjoittamalla lauluja aiheesta. Ehkä miehet eivät koskaan ole kovin hyviä puhumaan tunteista. Tosin en ole ihan varma ovatko naisetkaan kovin hyviä siinä! Luulen, että olemme kaikki aika epäluontevia puhumaan tunteista, kunnes löydämme sen oikean ja sitten opimme puhumaan näistä asioista kun meitä ei hävetä”, hän analysoi ja siteeraa tunnettua ystävänpäiväajatelmaa, jonka uskotaan olevan lastenkirjailija Dr. Seussin käsialaa:

”Elämä on outoa, ja me olemme kaikki vähän outoja, ja kun me löydämme jonkun joka on yhtä outo, me löydämme yhteisen outouden ja kutsumme sitä rakkaudeksi!”

Ed Sheeranin ÷ (Asylum/Atlantic) julkaistaan 3.3.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pop- ja rockmusiikki
  • Suoratoistopalvelu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      7 vuotta sitten Alex kuuli olevansa oikeasti Alexander, venäläisten vakoilijoiden poika – oikeus päätti nyt antaa hänelle Kanadan kansalaisuuden takaisin

    2. 2

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    3. 3

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    4. 4

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    5. 5

      Islamilaisen yhdyskunnan moskeijan seinät töhrittiin Helsingissä – pesutalkoot yhdistävät eri uskontoryhmät sunnuntaina

    6. 6

      Suomen lippu herättää suuria tunteita – ja siksi kaikki huoltomiehet eivät uskalla kertoa omalla nimellään miten lippua käsittelevät

    7. 7

      Punavangit odottivat teloituksia Suomenlinnan kuolemanselleissä kesällä 1918, mutta moni kuoli jo ennen tuomiota – ”Pala Suomen synkintä historiaa”

    8. 8

      Washington Post: Obama sai viisi kuukautta aikaa taistella Venäjän vaalihakkerointia vastaan – aika loppui kesken, Trump valittiin, totuuden selvittely jatkuu yhä

    9. 9

      Jännitteet Itämerellä kasvavat: Venäläishävittäjä lensi melkein kiinni USA:n koneeseen – Venäjä saattaa jopa ylittää maiden rajoja provokaationa, varoittaa Yhdysvaltain armeijan kenraali

    10. 10

      Kaljaa läikkyy ja hyttyset syövät, mutta kun Ukkometso jyrähtää soimaan, ei märkiä housuja muista enää kukaan – Tältä näyttää juhannushurmos Himoksella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    2. 2

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    3. 3

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    4. 4

      Perus­suomalaisten Laura Huhtasaari kertoo nyt, miltä tuntuu kun puolue hajoaa – ”Haava kyllä arpeutuu”

    5. 5

      Sitä Timo Soinia, jonka olemme tunteneet, ei enää ole

    6. 6

      Punavangit odottivat teloituksia Suomenlinnan kuolemanselleissä kesällä 1918, mutta moni kuoli jo ennen tuomiota – ”Pala Suomen synkintä historiaa”

    7. 7

      Kaljaa läikkyy ja hyttyset syövät, mutta kun Ukkometso jyrähtää soimaan, ei märkiä housuja muista enää kukaan – Tältä näyttää juhannushurmos Himoksella

    8. 8

      Viisi kuoli sähköiskuun uima-altaassa vesipuistossa Turkissa – kolme kuolleista lapsia

    9. 9

      Suomen lippu herättää suuria tunteita – ja siksi kaikki huoltomiehet eivät uskalla kertoa omalla nimellään miten lippua käsittelevät

    10. 10

      Presidentinvaalit hävinnyt Mannerheim pakeni kahvilayrittäjäksi Hankoon – Tällainen pikkutarkan omistajan kahvila oli ja on

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    4. 4

      Kullervo Hynysen keksintö saattaa mullistaa syövän, Alzheimerin ja Parkinsonin taudin hoidon – fyysikon löytöjä on verrattu penisilliinin ja röntgenkuvauksen keksimiseen

    5. 5

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    6. 6

      Joonas Tolvanen opiskeli Shaolin-soturimunkkien koulussa – nyt hän on lääkäri Kuopiossa, eikä suosittele Kiinan kung-fu-opintoja kenellekään

    7. 7

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    8. 8

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää