Kulttuuri

40 vuotta soittanut Popeda tekee syksyllä ensimmäisen areenakeikkansa

Suomi-rockin legenda uskoo viettävänsä vielä 50-vuotisjuhlaakin.

Popeda-yhtye liittyy syksyllä suurten suomalaisten jäähalliartistien sarjaan. 40-vuotista uraansa tänä vuonna juhliva Suomi-rockin legenda esiintyy Hartwall-areenassa 25. marraskuuta.

Yhtyeen uran suurimmalla keikalla ei näillä näkymin kikkailla suurella vierailijajoukolla.

”Jos menisin katsomaan jotakin mulle tärkeää artistia, ja kesken keikan se sanoisikin, että ’mä menen nyt tauolle ja serkku tulee vetämään pari biisiä’, niin kyllä mua harmittaisi”, Popedan laulaja Pate Mustajärvi sanoo.

Juhlakeikan ohjelmisto hahmottuu kesän festivaalikeikkojen aikana. Todennäköisesti luvassa on kappaleita yhtyeen koko uran ajalta.

”Mun ymmärtääkseni kaksi tuntia siinä tuutataan, ja sitten ihmiset voi lähteä kotiin”, Mustajärvi tiivistää.

Vuonna 1977 perustettu tamperelaisyhtye on aktivoitunut juhlavuotenaan muutenkin. Uusi albumi Haista Popeda! on sen uran kahdeskymmenes levy.

Sitä edelsi kuuden vuoden levytystauko, joka on pisin Popedan uralla.

”Jos katsoo Springsteeniä tai Bon Jovia, niin samalla tavalla ne toimii. Kun bändi on uran alussa ja virkeä, niin kone työntää musiikkia levyllisen vuodessa, niin kuin Popedakin alkuaikoina”, Popedan kitaristi ja musiikillinen johtaja Costello Hautamäki sanoo.

Popeda on Eppu Normaalin ohella Suomen vanhimpia yhtäjaksoisesti toimineita rockbändejä. 60-vuotias Mustajärvi ja 53-vuotias Hautamäki uskovat, että kymmenen vuoden päästä vietetään yhtyeen 50-vuotisjuhlia.

”Kun on tietyt jutut ylittänyt, niin mikään ei tunnu mahdottomalta”, Mustajärvi sanoo

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pop- ja rockmusiikki
  • Popeda
  • Keikat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    2. 2

      Suurella tohinalla pystytetyt designpysäkit seisovat hylättyinä Kampissa – ohi ei mene ratikoita, eivätkä bussien ovet mahdu avautumaan

    3. 3

      22-vuotias Francesca Woodman oli ottanut itsestään tuhansia alastonkuvia – ne eivät kiinnostaneet ketään, kunnes kuolema teki taiteilijan tunnetuksi

    4. 4

      Tämä kaikki Turun puukkoiskusta epäillyistä tiedetään – grafiikka näyttää, miten perjantain tapahtumat etenivät

    5. 5

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    6. 6

      Tapamme ostaa vaatteita muuttuu, ja se ravistelee kauppaa – Seppälä haettiin konkurssiin, Lindexin tulos puolittui

    7. 7

      Natsit arvostivat luomua, eläintensuojelua ja kasvissyöntiä – nyt natsien ympäristöintoilusta saavat maksaa nykyvihreät

    8. 8

      Saksalaislehti: Kolmella Turun puukotusten marokkolaisepäillyistä rikostausta Saksassa – pääepäilty käytti useita identiteettejä

    9. 9

      Hyvin menestyvien tyttöjen haukkuminen on yleisesti hyväksytty kiusaamisen muoto – Miksi tyttöhikareita pilkataan?

    10. 10

      Helsinkiläisen Ulla Pihkalan vauva syntyi yllättäen makuuhuoneeseen – ”Olin iloinen, että ensihoitajat tulivat paikalle, mutta samalla hävetti, että täällä sitä ollaan kotona synnyttämässä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    2. 2

      Turun puukotusten pääepäilty Abderrahman Mechkah oli valittanut turvapaikkapäätöksestään – Poliisi pysäytti hänet Saksassa vuonna 2015, poistui sieltä alkuvuodesta 2016 hakematta turvapaikkaa

    3. 3

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    4. 4

      Arlandan miljoonaryöstö vanheni – Nyt Suomessa palkkamurhasta tuomittu ruotsalaisrikollinen sanoo suunnitelleensa kaiken

    5. 5

      Yhdellä Turun pidätetyistä on rikostaustaa Suomessa – 18-vuotias mies on tuomittu pakottamisesta seksuaaliseen tekoon

    6. 6

      Mysli on monesta vaihtoehdosta paras aamiainen – Tarkista nämä asiat, kun valitset mysliä, asiantuntija muistuttaa

    7. 7

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    8. 8

      Tanskan poliisi löysi naisen ruumiin merestä Kööpenhaminan edustalta – Poliisi: Liian varhaista sanoa, onko kyseessä sukellusveneestä kadonnut ruotsalaistoimittaja

    9. 9

      Turkulainen rakennusliike järjestää työnseisauksen Turun terrori-iskun vuoksi ja kritisoi hallitusta: ”Hallitus ei ole onnistunut, jos Suomessa joutuu pelkäämään”

    10. 10

      Miksi tästä piti tehdä niin vaikeaa? Näin hahmotat paremmin uuden 327-ratikan reitin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää