Valikko
Kulttuuri

Haloo Helsinki! toi tuhannet faninsa juhlimaan Tallinnaan – katso kuvakooste ”koko Suomen bändin” paluukeikalta

Suosikkiyhtye teki räiskyvät paluukeikat naisvoittoiselle yleisölle.

Suomen suosituin rockyhtye Haloo Helsinki! palasi keikoille Tallinnassa Suomesta tuodun yleisön edessä.

Liki 18 000 suomalaista matkusti tänä viikonloppuna Tallinnaan katsomaan yhtyettä kahdelle keikalle perjantaina ja lauantaina.

Saku-suurhallin keikoista fanien suosiossa oli jälkimmäinen, eli lauantain keikka, jonka liput myytiin loppuun ensimmäisenä.

Puolentoista tunnin mittaisen keikan aikana tunnelma olikin katossa lähes taukoamatta. Uskollisin kuulijakunta lauloi kappaleita mukana läpi illan, ja keikan valo- ja tuliefektit hakivat vertaistaan kansainvälisten stadiontähtien esityksistä.

Haloo Helsinki! on kasvanut hämmentäviin mittoihinsa nopeasti ja yllättäen. Viime vuosina Suomen suosituimmat popmusiikin tekijät ovat olleet sooloartisteja, harvemmin perinteisiä bändejä, joissa on rumpali, basisti ja kaksi kitaristia.

Tallinnan fanikeikalla Haloo Helsinki! ei ollut enää Suutarilan bändikoulusta aikoinaan lähtenyt punkhenkinen teinibändi. Neljän soittajan väkevää kitarabändisointia se tarjosi enää hetkittäin, koska varsinkin uuden levyn hittien viehätysvoima on edm-henkisessä ohjelmoidussa sykkeessä.

Yhtyeen vetovoima perustuu silti vanhanaikaiseen bändi-ideaaliin, varsinkin laulajansa Elli ”Haloo” Tiilikaisen kautta.

Ellistä on tullut innoittaja varsinkin tytöille, ja valtaosa lauantain keikalle matkustaneista aikuisistakin faneista oli naispuolisia.

Espoolaiset Laura Kataja, 24, ja Camilla Lehtonen, 23, päättivät lähteä suosikkiyhtyeensä erikoiselle keikalle, koska se ei ollut kovin vaikeaa.


”Mehän asutaan lähellä, ja päästään vielä yöksi kotiinkin”, Kataja sanoo.

Haloo Helsingin Tallinnan keikkaliput olivat kalliimpia kuin yhtyeen aiempien esiintymisten liput.

Kataja ja Lehtonen kertovat käyttäneensä kumpikin Tallinnan keikkareissuun matkoineen noin 90 euroa. He pitävät hintaa vielä kohtuullisena.

Yli sadan euron keikkamatkaa olisi pitänyt jo harkita.

Katajan mielestä Haloo Helsingin suosio perustuu hyviin kappaleisiin ja puhutteleviin teksteihin.

”Se on koko Suomen bändi, siitä tykkää myös mun vanhemmat ja nuoremmat sisarukset”, Kataja sanoo.

”En fanittanut koskaan ketään, mutta nyt 24-vuotiaana tajusin, että olen Haloo Helsinki! -fani.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Keikat
  • Haloo Helsinki!
  • Tallinna
  • Viro

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    2. 2

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    3. 3

      Stand up -koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    4. 4

      Punttisalilla aloittelijat ja hyvän perimän omaavat ovat vahvoilla – HS listasi seitsemän vinkkiä lihasten kasvattamiseen

    5. 5

      Pariskunta muutti kaupungista maalle, hankki eläinlauman ja ryhtyi tuottamaan ruokaansa itse – ”Ensimmäisessä teurastuksessa seisoin nurkan takana sormet korvissa”

    6. 6

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    7. 7

      Google lopettaa kansalaisten sähköpostiviestien lukemisen – Mainontaa kohdennetaan muilla tavoin

    8. 8

      Voiko rauhanneuvotteluja edistää matematiikalla? Suomalaisyritys todistaa, että voi

    9. 9

      Kyypartiomies Mikko Turunen puolustaa pahamaineisia käärmeitä – video näyttää, kuinka haastattelutilanne muuttuikin kyyn yllätys­hyökkäykseksi

    10. 10

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    2. 2

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    3. 3

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    4. 4

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    5. 5

      Punttisalilla aloittelijat ja hyvän perimän omaavat ovat vahvoilla – HS listasi seitsemän vinkkiä lihasten kasvattamiseen

    6. 6

      Kyypartiomies Mikko Turunen puolustaa pahamaineisia käärmeitä – video näyttää, kuinka haastattelutilanne muuttuikin kyyn yllätys­hyökkäykseksi

    7. 7

      7 vuotta sitten Alex kuuli olevansa oikeasti Alexander, venäläisten vakoilijoiden poika – oikeus päätti nyt antaa hänelle Kanadan kansalaisuuden takaisin

    8. 8

      Energiayhtiö Helen: lämmönjakelu toimii nyt normaalisti koko Helsingissä – Kaukolämpöputken rikkoutuminen puski aamulla tulikuumaa höyryä Helsingin ydinkeskustassa

    9. 9

      Trump raivostui Obamalle – Syyttää edeltäjäänsä tumpeloinnista venäläis­hakkeroinnin estämisessä

    10. 10

      Pariskunta muutti kaupungista maalle, hankki eläinlauman ja ryhtyi tuottamaan ruokaansa itse – ”Ensimmäisessä teurastuksessa seisoin nurkan takana sormet korvissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    5. 5

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    8. 8

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    11. Näytä lisää