Kulttuuri

Silta-sarjan tanskalaisnäyttelijä palkattiin suomalaiselokuvaan isoon rooliin

Tanskalainen Kim Bodnia näyttelee keskeisessä roolissa suomalaiselokuvassa Viulisti. Muusikkotarina on Paavo Westerbergin esikoisohjaus.

Televisiosarja Sillasta laajempaan kuuluisuuteen noussut tanskalaisnäyttelijä Kim Bodnia on kiinnitetty isoon rooliin suomalaiselokuvaan nimeltä Viulisti. Elokuvaa on kuvattu viime viikot Helsingissä.

Bodnia, 51, on näytellyt useissa tv-sarjoissa ja elokuvissa muiden muassa Susanne Bierin ja Nicolas Winding Refnin ohjauksissa, mutta rooli Silta-sarjan Martin Rohdena on hänen tunnetuin työnsä. Rohde oli sarjan tanskalaispoliisi, joka työskenteli yhdessä ruotsalaisen Saga Norénin (Sofia Helin) kanssa. Silta- eli Broen-sarjan ensimmäinen kausi valmistui 2011 ja toinen 2013.

Nyt Bodnia on mukana Viulisti-nimisessä muusikkodraamassa. Se on ohjaaja Paavo Westerbergin esikoiselokuva. Käsikirjoitus on Emmi Pesosen ja Westerbergin.

Paavo Westerbergin elokuva on ihmissuhdedraama, jonka yhtenä keskushenkilönä on menestynyt muusikko, joka auto-onnettomuuden vuoksi joutuu lopettamaan uransa ja palaamaan opettajan työhön. Tätä Karin-nimistä muusikkoa esittää Matleena Kuusniemi.

Muusikko Karinin opettajana on ammoin toiminut kapellimestari, jota Bodnia esittää. Kaksikolla on ollut myös suhde. Elokuvassa näyttelevät myös muiden muassa Samuli Edelmann ja Olavi Uusivirta. Uusivirta on viulistioppilas Antti, jolla on suhde opettajaansa Kariniin. Antti pääsee saa näyttöpaikan, kun Suomessa vieraileva tanskalaiskapellimestari valitsee hänet esiintymään Kööpenhaminaan.

Westerberg on näytelmissään usein käsitellyt taiteilijaelämää. Suomen elokuvasäätiön tukipäätöksen mukaan ”Viulisti on rakkaustarina, joka kertoo kunnianhimosta, luopumisen vaikeudesta ja unelmien tavoittelusta”. Elokuvasäätiö on tukenut Mjölk Movies -yhtiön tuottamaa Viulistia 700 000 eurolla. Elokuvan ensi-ilta on alkutalvesta 2018.

Bodnia on lyhyen ajan sisään jo kolmas tanskalainen näyttelijä, joka on pestattu kohottamaan suomalaisen elokuvan profiilia.

Ensimmäisenä näistä elokuvista valmistuu Antti-Jussi Annilan Ikitie, joka tulee valkokankaalle syyskuussa. 1930-luvun Neuvosto-Karjalaan sijoittuvassa tarinassa näyttelee keskeisessä roolissa tanskalainen Sidse Babett Knudsen, joka tunnetaan parhaiten Vallan linnake -sarjan näyttelijänä. Elokuvasta voi lukea lisää tästä.

Samasta Vallan linnake -sarjasta nousi kuuluisaksi myös tanskalaisnäyttelijä Pilou Asbæk, joka taas näyttelee isossa roolissa Arto Halosen tekeillä olevassa elokuvassa The Guardian Angel. Elokuva valmistuu alkuvuodesta 2018 ja siitä voi lukea lisää tästä.

Tanskalaisnäyttelijöiden ryntäys suomalaiselokuvaan on Viulisti-elokuvaa tuottavan Mikko Tenhusen mukaan lähinnä sattumaa.

”En osaa tähän sen paremmin vastata”, Tenhunen sanoo. Tuottajan mukaan tanskalaisten tulo suomalaiselokuvaan lähtee tarinasta.

”Jo varhaisessa vaiheessa Viulistin käsikirjoitus sijoittui puoliksi Helsinkiin ja puoliksi Kööpenhaminaan. Ja The Guardian Angel sijoittuu sekin Tanskaan.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuvat
  • Näyttelijät

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poliisi: Maahanmuuttajataustaista miestä puukotettiin Vantaalla – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    2. 2

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, kunnes kuolema muutti kaiken

    3. 3

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    4. 4

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    5. 5

      Jaksoarvio: Game of Thronesin kuudes jakso oli ristiriitainen – mitä tapahtuu viimeisessä jaksossa?

    6. 6

      Suurella tohinalla pystytetyt designpysäkit seisovat hylättyinä Kampissa – ohi ei mene ratikoita, eivätkä bussien ovet mahdu avautumaan

    7. 7

      Helsinkiläisen Ulla Pihkalan vauva syntyi yllättäen makuuhuoneeseen – ”Olin iloinen, että ensihoitajat tulivat paikalle, mutta samalla hävetti, että täällä sitä ollaan kotona synnyttämässä”

    8. 8

      Turun puukotuksien pääepäillyn vangitsemis­oikeudenkäynti alkoi – Muut epäillyt astelevat saliin yksi kerrallaan

    9. 9

      Tämä kaikki Turun puukkoiskusta epäillyistä tiedetään – grafiikka näyttää, miten perjantain tapahtumat etenivät

    10. 10

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    2. 2

      Turun puukotusten pääepäilty Abderrahman Mechkah oli valittanut turvapaikkapäätöksestään – Poliisi pysäytti hänet Saksassa vuonna 2015, poistui sieltä alkuvuodesta 2016 hakematta turvapaikkaa

    3. 3

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    4. 4

      Poliisi: Maahanmuuttajataustaista miestä puukotettiin Vantaalla – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    5. 5

      Arlandan miljoonaryöstö vanheni – Nyt Suomessa palkkamurhasta tuomittu ruotsalaisrikollinen sanoo suunnitelleensa kaiken

    6. 6

      Yhdellä Turun pidätetyistä on rikostaustaa Suomessa – 18-vuotias mies on tuomittu pakottamisesta seksuaaliseen tekoon

    7. 7

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    8. 8

      Turkulainen rakennusliike järjestää työnseisauksen Turun terrori-iskun vuoksi ja kritisoi hallitusta: ”Hallitus ei ole onnistunut, jos Suomessa joutuu pelkäämään”

    9. 9

      Tapamme ostaa vaatteita muuttuu, ja se ravistelee kauppaa – Seppälä haettiin konkurssiin, Lindexin tulos puolittui

    10. 10

      Tanskan poliisi löysi naisen ruumiin merestä Kööpenhaminan edustalta – Poliisi: Liian varhaista sanoa, onko kyseessä sukellusveneestä kadonnut ruotsalaistoimittaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää