Valikko
Kulttuuri

”Mustien tehtävä on ollut viihdyttää tai houkutella valkoisia”, sanoo Helsinkiin saapunut nykytaiteen supertähti

Helsingissä Ihme-nykytaidefestivaalin kutsutaiteilija – taidetähti, Obaman kaveri – Theaster Gates kokee olevansa vapaa. Hänen The Black Charismatic -teoksensa on nähtävissä Pelastusarmeijan temppelissä huhtikuun ajan.

Kotonaan Chicagossa Theaster Gates (s. 1973) on kuvanveiston professori ja julkkistaiteilija, joka luo köyhiin naapurustoihin kulttuurikeskuksia ja tuntee Barack Obaman. Kun hän matkustaa pitämässä näyttelyitä – viime aikoina esimerkiksi Hongkongissa, Milanossa ja Venetsiassa – lentokentillä häntä luullaan aina muusikoksi, ei taiteilijaksi saati professoriksi.

Tällä viikolla hän esittää Helsingissä neliosaisen teoskokonaisuuden The Black Charismatic osana Ihme-nykytaidefestivaalin ohjelmaa.

Gatesin eri roolit ovat läsnä myös The Black Charismatic -kokonaisuudessa.

”Kun olin nuorempi, sanalla karisma oli negatiivinen kaiku”, Gates sanoo. ”Se viittasi johonkuhun, joka oli jotenkin holtiton tai fanaattinen.”

Ja musta. Katontekijän ja opettajan lahjakas poika kasvoi mustassa naapurustossa, mutta hänet lähetettiin kouluun kaupungin keskiluokkaisemmalle puolelle. Sitä seurasivat keramiikan ja kaupunkisuunnittelun yliopisto-opinnot – valkoisempi maailma.

”Jos menestyin, minulle sanottiin että se johtuu siitä, että käytin karismaani. Sitä pidettiin eräänlaisena villinä korttina, systeemin huijaamisena, johon epäkarismaattisilla, länsimaisilla, valkoisilla – ja yleensä he olivat valkoisia – ihmisillä ei ollut mahdollisuutta.”

Vuosia hän yritti käyttäytyä niin, että häntä arvioitaisiin samoilla mittareilla kuten ketä tahansa muutakin.

”Ajan myötä ymmärsin, että karismahan on lahja”, hän sanoo.

Suomen kielessä sanalla karisma ei välttämättä ajatella olevan tällaista rodullista konnotaatiota.

Silti Gates on karismaattinen siinä suomalaisessakin mielessä: voimakkaasti läsnä, joviaali, fiksu, vähän vilkkusilmäinen.

Kun Gates piti lokakuussa Kuvataideakatemian opiskelijoille avoimen luennon, ihmiset kuuntelivat hiiskumatta.

Siellä hän kertoi valkoisten ihmisten aina olettavan, että mustat osaavat laulaa bluesia.

”Mustien tehtävä on ollut viihdyttää tai houkutella valkoisia, antaa valkoisten päästä kosketuksiin villin puolensa kanssa”, Gates sanoo.

Ja toki The Black Charismatic viittaa myös musiikkiin. Teos koostuu videoinstallaatiosta, dokumentista ja levynjulkaisukonsertista, joiden keskiössä on Theaster Gatesin yhdessä The Black Monks of Mississippi -kokoonpanon kanssa tekemä musiikki.

The Black Monks of Mississippi soitti ja taltioi musiikkia Ihme-festivaalin kutsumana lokakuussa Suomessa erilaisissa tiloissa, jotka Gates määrittelee jollain tavalla pyhiksi: Korkeavuorenkadun Andreas-kirkossa, Suomenlinnan Myllysalissa, Kansallismuseossa ja Otaniemen kappelissa Espoossa.

Punavuoressa Pelastusarmeijan temppelissä nähtävissä oleva videoinstallaatio yhdistää Suomessa kuvattuun materiaaliin myös hylätyssä chicagolaiskirkossa kuvattua videota.


The Black Monks of Mississippi koostuu Gatesin ystävistä, chicagolaisista taiteilijoista ja ammattimuusikoista. Moni heistä on kirkkomuusikoita, ja Gates itsekin on johtanut nuorempana gospel-kuoroa.

Gatesin ja Black Monksien musiikki perustuu improvisaatioon ja käyttää elementtejä jazzista, gospelista, soulista ja buddhalaisista mantroista, ilman että se on suoranaisesti mitään niistä. Taustalla on paljon tutkimusta ja keskustelua, mutta tärkeintä on intensiteetti ja tunne.

”Muilla ihmisillä on rationaalisuutta tai rahaa tai suhteita”, hän sanoo. ”Meillä on karismaa, tunnevoimaa.”

”Ja teoksen nimi liittyy siihen, että fanaattisella, epälineaarisella, arvaamattomalla ja improvisoidulla on arvoa”, Gates sanoo.

Joskin tätä nykyä olisi väärin sanoa, etteikö Gatesilla olisi suhteita, tai rahaa. Tähtitaiteilija pitää sapattivuotta työstään Chicagon yliopistossa, ja hänet on lennätetty Helsinkiin työskentelemään pienessä lokosessa, joka jää monen muun näyttelyn ja hankkeen väliin.

Häntä tuntuu hieman naurattavan se, että hän esittää mustaa karismaa käsittelevän teoksen juuri Helsingissä, joka on Chicagoon verrattuna todella, todella valkoinen kaupunki.

Mutta Helsinki on Gatesille myös eräänlainen hengähdystauko tai salapaikka, jossa tunnettu taiteilija voi kokeilla jotain uutta. Täällä teokseen ei kohdistu samanlaisia odotuksia kuin vaikka Chicagossa.

Se ei johdu helsinkiläisten tietämättömyydestä vaan etäisyydestä mustan kirkkomusiikin perinteeseen, Gates kiirehtii lisäämään.

”Jos tämä teos esitettäisiin mustassa kaupungissa mustalle yleisölle, paine olisi erilainen. Jos me yrittäisimme esittää musiikkiamme mustassa kirkossa, ihmiset kyseenalaistaisivat, onko tämä kirkkomusiikkia ollenkaan”, Gates sanoo.

Sitä hän pitää vapauttavana.


Ensimmäisen kerran Gates työskenteli The Black Monks of Mississippi -kokoonpanon kanssa vuonna 2007 Van Abbe -museossa Eindhovenissa. Ihme-festivaali Helsingissä on heille eräänlainen kymmenvuotisjuhla.

Vuoden 2007 jälkeen Gates on ehtinyt tehdä teokset niin Kasselin Documentaan kuin Venetsian biennaaliinkin ja siirtää kokonaisen rautakaupan Milanon Fondazione Pradaan. Torontolaisgalleriassa hän herätti henkiin vanhan houseklubin ja Kunsthaus Bregenzissä hän esitteli mustan ”negrobilian” kokoelmaansa.

Chicagossa Gates on avannut Stony Island Arts Bankin, vanhan pankkirakennuksen, joka nyt säilyttää mustaa kulttuuria edustavia kirja- ja levykokoelmia. Muita köyhien naapurustojen rakennuksia Gates on herättänyt eloon elokuvateattereiksi ja taiteilijaresidensseiksi.

Helsinkiin hän saapui Hongkongista, jossa häneltä oli esillä pronssiveistoksia ja kattotervaa käyttäviä maalauksia fiinissä White Cube -galleriassa.

Gatesin hankkeet tuntuvat kurottuvan joka suuntaan, mutta kasassa kokonaisuutta pitää taiteilija karismoineen.

”Joinain päivinä tarvitsen näitä mustia munkkeja, joskus tarvitsen kattotervaa, joskus työskentelen saven kanssa”, Gates sanoo.

Soittajien kanssa työskentely on Gatesille mahdollisuus kokeilla asioita, jotka eivät ole kuvataiteessa mahdollisia. Improvisoitu musiikki vaatii sataprosenttista läsnäoloa, eikä esityshetki toistu.

”Siinä on todellista nautintoa verrattuna taide-esineeseen, jonka museot yrittävät säilyttää ikuisesti, jonka arvon keräilijät haluavat saada nousuun ja jota galleristit yrittävät myydä”, Gates sanoo.

Poikkeuksellista on sekin, ettei Gates ole ”munkkien” kanssa esiintyessään valokeilassa yksin.

ArtReview-lehden taidemaailman vaikutusvaltaa mittaavalla Power100-listalla Gates määriteltiin viime vuonna 16. vaikutusvaltaisimmaksi henkilöksi. Hänen edelleen pääsi vain merkittäviä museonjohtajia ja galleristeja ja Ai Weiwein kaltaisia taiteen supertähtiä.

Theaster Gates on myös esiintynyt Black Monksien kanssa myös Barack Obaman syntymäpäivillä, ja taiteilija on chicagolaissyntyisen ex-presidentin kanssa muutenkin hyvissä väleissä: hän muun muassa toimii neuvonantajana Obaman nimikkokirjaston rakentamishankkeessa.

Helsingissä hänen ei tarvitse olla tähti.

”Minun roolini tällä reissulla on enemminkin koreografin kuin ensitanssijan”, hän sanoo.


Torstaina The Black Monks of Mississippin esiintyy levynjulkaisukonsertissa Temppeliaukion kirkossa klo 19. Tilaisuus on loppuunvarattu. The Black Charismatic -videoinstallaatio on nähtävissä Pelastusarmeijan Temppelissä (Uudenmaankatu 40) 29. huhtikuuta saakka ma–la 10–18. Lisäksi Ihme-festivaali järjestää puheohjelmaa Kulttuuriareena Gloriassa 7.–8. huhtikuuta. Lisätiedot: ihmefestival.fi

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Taide
  • Musiikki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    2. 2

      Suomalainen unisex-symboli ei ollutkaan uusi: Merkin suunnittelija vastaa plagiointisyytöksiin

    3. 3

      Netflix peruu sarjojaan, ja se on hyvä uutinen

    4. 4

      Käräjäoikeus määräsi Uberin maajohtajan Joel Järvisen omaisuutta takavarikkoon 250 000 euron edestä

    5. 5

      Parisuhde tuntuu puuduttavalta nykymaailman helppouden keskellä – Pitkästä liitosta on rakastuminen kaukana

    6. 6

      Tiina luuli saaneensa pojan, mutta lapsi sanoo olevansa tyttö ja pukeutuu pinkkiin – Alaikäisten transsukupuoli­suuden selvitykset lisääntyvät räjähdysmäisesti

    7. 7

      Prada myy klemmaria, hinta vain 163 euroa – Somessa nousi äläkkä ja Microsoftin vanha Clippy-animaatioassistentti sai uuden elämän

    8. 8

      Valtio myi 128-vuotiaan arvorakennuksen Punavuoresta 14 miljoonalla – taloon aiotaan rakentaa taas asuntoja

    9. 9

      IS: Annikki Tähti on kuollut

    10. 10

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Asiantuntija: Moni tekijä maailmanlaajuisessa verkkohyökkäyksessä viittaa venäläisrikollisiin – tällainen viesti saastuneen koneen näytölle ilmestyy

    3. 3

      Parisuhde tuntuu puuduttavalta nykymaailman helppouden keskellä – Pitkästä liitosta on rakastuminen kaukana

    4. 4

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    5. 5

      Tiina luuli saaneensa pojan, mutta lapsi sanoo olevansa tyttö ja pukeutuu pinkkiin – Alaikäisten transsukupuoli­suuden selvitykset lisääntyvät räjähdysmäisesti

    6. 6

      Microsoft lakkautti viimein puhelinyksikkönsä – kaikki Nokiasta siirtyneet menettivät työpaikkansa Suomessa

    7. 7

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    8. 8

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    9. 9

      Mika Kaurismäki muistelee kuollutta Michael Nyqvistiä: ”Corona-baarissa hän kävi pelaamassa biljardia Antti Reinin ja muiden kanssa”

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    7. 7

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    8. 8

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    9. 9

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    10. 10

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    11. Näytä lisää