Valikko
Kulttuuri

Lehdistönvapaus­vertailun tulokset karkasivat maailmalle –”Sipilä-gate” vei Suomelta ykköstilan kuuden perättäisen vuoden jälkeen

Myös suomalainen Julkisen sanan neuvosto havaitsi Ylen Sipilä-uutisoinnissa paljon epätavallisia piirteitä.

Suomi on menettänyt kärkituloksensa maailman lehdistönvapausvertailussa.

Suomi on ollut ykkösenä Toimittajat ilman rajoja -järjestön maavertailussa kuusi kertaa peräkkäin vuodesta 2010 lähtien. Nyt ykkössijan otti Norja.

Syy ykkössijan menetykseen on järjestön nettisivuilla julkaistun uutisen mukaan Ylen ”Sipilä-gate”, jossa Yle rajoitti uutisointiaan pääministeri Juha Sipilän (kesk) painostuksen takia.

Pariisissa päämajaansa pitävän Reporters Sans Frontières (RSF) -järjestön uutinen levisi maailmalle jo ennakkoon, sillä maavertailun tulokset oli tarkoitus julkistaa vasta ensi viikolla.

Suomen osaston puheenjohtajana Ilkka Nousiainen ei halunnut kommentoida asiaa ennen virallista julkistusta.

Sananvapausinstituutioista myös suomalainen Julkisen sanan neuvosto havaitsi Ylen Sipilä-uutisoinnissa paljon epätavallisia piirteitä sen jälkeen, kun pääministeri lähetti toimitukseen viestejä.

JSN:n langettavasta tuomiosta voit lukea tästä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sananvapaus
  • Lehdistö
  • Juha Sipilä
  • Yle
Kulttuurin uutiskirje

Kerran viikossa saapuva HS:n kulttuuriuutiskirje kokoaa yhteen sähköpostiin parhaat kulttuurijutut viikon varrelta sekä viikonlopun kiinnostavimmat kulttuuritärpit.

Uutiskirje on ilmainen.

Katso esimerkki uutiskirjeestä tästä.


Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miksi kankkunen tuntuu vuosi vuodelta pahemmalta? Tutkija kertoo, mistä krapula oikeastaan johtuu

    2. 2

      Hurmaavasti harmaantunut britti paljastui ghanalaiseksi huijariksi, jolle Anja menetti 170 000 euroa – HS esittelee tyypillisimmät verkkohuijaukset ja kertoo, miten niitä voi välttää

    3. 3

      Pilapiirtäjät moukaroivat Trumpia – HS valitsi 62 parasta piirrosta

    4. 4

      Poliisi tyhjensi Kaivopuiston nuorten rähinöinnin vuoksi Helsingissä – Alkuillasta 35 000 seurasi Mantan lakitusta sateisessa säässä

    5. 5

      Vieraannuttaminen vahingoittaa lasta vakavasti

    6. 6

      Poliisi on alkanut sakottaa luvatta maassa olevia, kun säilöönottokeskuksiin ei mahdu eikä palautus kotimaahan onnistu

    7. 7

      Maineikas vuorikiipeilijä Ueli Steck putosi ja kuoli Mount Everestillä – ”Hän liukastui”

    8. 8

      Ehdokas paiskoo hommia, ja sitten tulee joku Aaltonen ja menee valtuustoon – aakkosilla on väliä vaalikamppailussa

    9. 9

      Vanha rouva näytti herttaiselta, mutta yhtäkkiä olinkin rasististen herjausten kohteena

    10. 10

      Vihjeitä, väkivaltaa ja himoa hirmuliskosta – seksi kirjallisuudessa kiihottaa älyä ja ruumista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jari Lindström yritti johtaa kahta ministeriötä mutta sairastui vakavasti – Nyt hän puhuu HS:lle aiheesta, josta poliitikot ovat vaienneet

    2. 2

      Vanha rouva näytti herttaiselta, mutta yhtäkkiä olinkin rasististen herjausten kohteena

    3. 3

      Kon-Tikin matkan synkkä totuus: Thor Heyerdahl halusi todistaa oikeaksi rasistisen teorian ihmiskunnan historiasta

    4. 4

      Pilapiirtäjät moukaroivat Trumpia – HS valitsi 62 parasta piirrosta

    5. 5

      Maineikas vuorikiipeilijä Ueli Steck putosi ja kuoli Mount Everestillä – ”Hän liukastui”

    6. 6

      Miksi kankkunen tuntuu vuosi vuodelta pahemmalta? Tutkija kertoo, mistä krapula oikeastaan johtuu

    7. 7

      ”Minulla on mielenterveysongelmia, petyin niin pahasti” – Mohammad Tamim palasi Jyväskylästä Afganistaniin, mutta onko hän nyt turvassa?

    8. 8

      Poliisi tyhjensi Kaivopuiston nuorten rähinöinnin vuoksi Helsingissä – Alkuillasta 35 000 seurasi Mantan lakitusta sateisessa säässä

    9. 9

      Loskaa oli niin, että huviteatterin katto repesi – Katso kuvakooste Helsingin historiallisista lumivapuista

    10. 10

      Politiikassa on yksi tabu, joka on kuin insestin, ihmissyönnin ja pedofilian vastine – ja ilman sitä olisimme kuolleita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kon-Tikin matkan synkkä totuus: Thor Heyerdahl halusi todistaa oikeaksi rasistisen teorian ihmiskunnan historiasta

    2. 2

      Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

    3. 3

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    4. 4

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    5. 5

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    6. 6

      Jari Lindström yritti johtaa kahta ministeriötä mutta sairastui vakavasti – Nyt hän puhuu HS:lle aiheesta, josta poliitikot ovat vaienneet

    7. 7

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    8. 8

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    9. 9

      ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

    10. 10

      Erittäin tappava tunnistamaton tauti levinnyt Liberiassa – alustavien tietojen mukaan kyse ei ole ebolasta

    11. Näytä lisää