Kulttuuri

Homoviha ja pääsylippujen puute pitävät monet viisufanit poissa Kiovasta

Suomesta lähtee Ukrainaan vain kourallinen euroviisuturisteja.

Euroviisujen finaaliin matkustaa tänä vuonna Suomesta tavallista vähemmän viisufaneja.

Lippuja finaaleihin ja harjoituksiin on ollut hankala saada, ja viisufanien joukossa olevia lukuisia seksuaalivähemmistöjen edustajia ei innosta lähteä juhlimaan maahan, jossa heihin suhtaudutaan vihamielisesti.

Suomen Euroviisuklubin puheenjohtaja Jouni Pihkakorpi sanoo, että faniyhteisössä ei kysytä sukupuolista suuntautumista. Hän kuitenkin uskoo, että Ukrainan olosuhteet ovat saaneet monet seksuaalivähemmistöihin kuuluvat viisufanit jättämään tämän vuoden viisumatkan väliin.

Pihkakorpi arvelee, että joillakin on muistissa huonot kokemukset vuodelta 2005, jolloin viisufinaali järjestettiin edellisen kerran Ukrainassa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Tänä vuonna tuli ensi kertaa fanilippujen peruutuksia”, Pihkakorpi sanoo.

Pääsylippuja ei tosin olisi tänä vuonna ollutkaan paljon tarjolla.

Aikaisempina vuosina viisu­faneille on varattu 2 500 lipun kiintiö, joka on jakautunut eri maiden fanien kesken.

Kiovan finaalin järjestäjät ilmoittivat alkuvuodesta yllättäen, että fanikiintiötä ei ole tänä vuonna lainkaan. Lopulta fanilippuja annettiin myyntiin 900 kappaletta.

”Suomalaisille faneille tuli 30 lippua”, Pihkakorpi sanoo.

Faniyhteisöille myönnettävät lippukiintiöt ovat palvelleet myös televisiointia, sillä fani­lippujen turvin katsomot on saatu täyteen ja tunnelma korkealle myös vähemmän kiinnostavissa semifinaaleissa.

Fanilippupakettiin kuuluu pääsy finaaliin, semifinaaleihin ja kenraaliharjoituksiin. Lippupaketti maksaa paikan sijainnista riippuen 210–380 euroa.

Fanikiintiöstä lippunsa hankkineiden lisäksi Kiovaan matkustaa myös joitakin vapailta markkinoilta lippunsa hankkineita viisuturisteja.

Jouni Pihkakorpi arvioi, että yhteensä Suomesta Kiovaan lähtee enintään 50 euroviisumatkailijaa.

”Tänä vuonna finaalin järjestelyissä on ollut monenlaisia vaikeuksia”, Pihkakorpi sanoo.

Fanikato koskee kaikkia viisu­kisaan osallistuvia maita, ja seksuaalivähemmistöihin kohdistuvat turvariskit ovat olleet esillä euroviisufanien kansainvälisissä keskusteluissa.

Seksuaalivähemmistöjen oikeuksia Ukrainassa ajavan Gay Alliance Ukrainen Anna Leonova kommentoi Euroviisufanien kansainvälisellä ESC United -sivustolla, että seksuaalivähemmistöjen asema Ukrainassa on vähitellen paranemassa, mutta heidän elämäänsä ei voi vieläkään luonnehtia turvatuksi.

”Kahden viime vuoden aikana lgbt+-ihmisiä vastaan on toistuvasti hyökätty, heitä kohtaan on suunnattu fyysistä ja henkistä väkivaltaa ja heitä on syrjitty työelämässä”, Leonova kertoo.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Euroviisut 2017
  • Seksuaalivähemmistöt
  • Ukraina

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Krista heräsi siihen, että häntä raiskattiin – Helsingin poliisin tilastoissa toistuu klassinen tarina

    2. 2

      Nobinan lakko alkoi pääkaupunki­seudun bussiliikenteessä – näihin linjoihin lakko vaikuttaa

    3. 3

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    4. 4

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    5. 5

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    6. 6

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    7. 7

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    8. 8

      Vapaa-ajan tissuttelu aiheuttaa töissä virheitä enemmän kuin moni ajattelee – Viinin lipittelijät pitäisi lähettää lenkille

    9. 9

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    2. 2

      Nobinan lakko alkoi pääkaupunki­seudun bussiliikenteessä – näihin linjoihin lakko vaikuttaa

    3. 3

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    4. 4

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    5. 5

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    6. 6

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    7. 7

      ”Ehtivät he sen sanoa, että olen mätäpaise” – Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi ja nousi liikkeen vanhimmistoon, mutta sitten runokilpailu paljasti hänen salaisuutensa

    8. 8

      ”Älä nyt pelästy, isäsi tulee kuolemaan”, outo ääni varoitti – Tutkija päätyi sattumalta tekemään väitöskirjan suomalaisten yliluonnollisista kokemuksista

    9. 9

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    10. 10

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    5. 5

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    6. 6

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Hirmumyrsky Maria pimensi Puerto Ricon – osa saaren asukkaista ei ollut saanut sähköjä takaisin hurrikaani Irman jäljiltä
    3. Krista heräsi siihen, että häntä raiskattiin – Helsingin poliisin tilastoissa toistuu klassinen tarina
    4. Venäjän tullin pääjohtaja Vladimir Bulavin: Puukaupan kulta-aika on ohi, mutta Silkkitie Kiinaan voi avata uusia mahdollisuuksia suomalaiselle elinkeinoelämälle
    5. Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle
    6. Valhe pakolaisille maksettavista bordellikäynneistä levisi nopeasti – Tällaista on arki Saksan valeuutisia torjuvassa Correctiv-keskuksessa
    7. Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja
    8. Nobinan lakko alkoi pääkaupunki­seudun bussiliikenteessä – näihin linjoihin lakko vaikuttaa
    9. Syntyykö Berliinin maratonilla maailmanennätys? Kohutossut saattavat vielä nousta ratkaisevaan rooliin – juoksukone näyttää, miten pärjäisit Cooper-testissä ME-maratoonarin kanssa
    10. Rahahanojen ylivartijat vaihtuvat Atlantin molemmilla puolilla
    11. ”Oletko ajatellut, miten voisit säästää uuteen skeittilautaan?” Talouden lukutaitoa pitää opetella kuin autolla ajamista
    12. Näytä lisää