Valikko
Kulttuuri

Irlanti keskeyttää Stephen Fryn jumalapilkka­tutkinnan

Tutkinnan keskeytyksen syynä on kantelijoiden puute.

Irlannin poliisi on keskeyttänyt näyttelijänä ja kirjailijana tunnetun Stephen Fryn jumalanpilkkatutkinnan, kertoo brittilehti The Guardian.

Tutkinnan keskeytyksen syynä on kantelijoiden puute, sillä toistaiseksi vain yksi katsoja on tehnyt virallisen kantelun Fryta vastaan tämän lausunnoista vuodelta 2015.

Guardianin mukaan irlantilaisessa oikeuskäytännössä yksittäinen kantelu ei riitä syytteiden nostamiseen asiassa.

Tutkinnasta uutisoitiin sunnuntaina.

Kantelun mukaan jumalanpilkka olisi tapahtunut kaksi vuotta sitten Irlannin valtiollisen televisioyhtiön RTÉ:n ohjelmassa The Meaning of Life. Ohjelmassa Frylta kysyttiin, mitä hän sanoisi Jumalalle, jos saisi mahdollisuuden.

”Miten julkeat luoda maailman, jossa on on tällaista kurjuutta?” Fry vastasi.

”Miksi kunnioittaisin kauhistuttavaa, ilkeää, tyhmää jumalaa, joka luo maailman – – niin täynnä epäreiluutta ja tuskaa?”

Haastatteluklippi on katsottu YouTubesta yli seitsemän miljoonaa kertaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Irlanti
  • Rikostutkinta

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Vain 11 prosenttia synnyttää ilman kipulääkkeitä – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Lauri Markkasen suuri ilta kääntyi draamaksi – Minnesota Timberwolves varasi, kaupattiin kuitenkin heti Chicago Bullsiin

    3. 3

      Miksi amerikkalaiset pelkäävät alastomuutta, mutta suomalaiset eivät? ”Tässä suhteessa emme ole kauhean kaukana muslimimaista”

    4. 4

      Suomi on alkoholipolitiikaltaan jo nyt ”varoittava esimerkki” Pohjoismaissa – ruotsalaisasiantuntijan on mahdoton ymmärtää hallituksen lakiuudistus­kaavailua

    5. 5

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    6. 6

      Oikeus kielsi naisia syrjineen käytännön israelilaisen lentoyhtiön lennoilla – naisia ei saa enää pyytää vaihtamaan paikkaa ääriuskovaisten miesten vaatimuksesta

    7. 7

      Espoolaisnuoret varastivat 14-vuotiaan repusta avaimet ja tunkeutuivat tyhjään kotiin – asunnossa riehuttiin ja tietokone murskattiin kirveellä

    8. 8

      Presidentti Martti Ahtisaari paljastaa HS:n syntymäpäivä­haastattelussa kolme henkilöä, jotka ovat vaikuttaneet häneen eniten – yksi heistä on suomalainen

    9. 9

      HS ilmestyy tänään digitaalisena: Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? – HS Aamussa tämä ja yli 30 muuta juttua

    10. 10

      Ison laitahyökkääjän pelipaikalla Chicagolla on Markkasen kokoinen aukko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    2. 2

      Teemu Selänne korotettiin Suomessa sankariksi, jota ei voi kritisoida ja joka voi sanoa olevansa ”hauskalla tavalla sovinisti”

    3. 3

      13-vuotias tyttö raiskattiin parkkihallissa Keravalla, tekijällä myös muita teiniuhreja – oikeus antoi kolme ja puoli vuotta vankeutta

    4. 4

      Tunteet voittivat järjen ja 51 vuoden ikäeron, kun Erika ja Danny löysivät toisensa – ”Aina tämä elämä ei mene niin kuin olisi itse käsikirjoittanut”

    5. 5

      Espoolaisnuoret varastivat 14-vuotiaan repusta avaimet ja tunkeutuivat tyhjään kotiin – asunnossa riehuttiin ja tietokone murskattiin kirveellä

    6. 6

      Vain 11 prosenttia synnyttää ilman kipulääkkeitä – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    7. 7

      Ritva Elomaan paluu perussuomalaisiin nakertaa hallituksen enemmistöä – Nyt käydään sotaa edustajien sieluista

    8. 8

      Mies tappoi vanhuksen Puotilassa, jäi hovioikeudessakin ilman rangaistusta – tekijä esiintyi samana kesänä musiikkivideolla

    9. 9

      Lauri Markkasen suuri ilta kääntyi draamaksi – Minnesota Timberwolves varasi, kaupattiin kuitenkin heti Chicago Bullsiin

    10. 10

      Miksi amerikkalaiset pelkäävät alastomuutta, mutta suomalaiset eivät? ”Tässä suhteessa emme ole kauhean kaukana muslimimaista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kullervo Hynysen keksintö saattaa mullistaa syövän, Alzheimerin ja Parkinsonin taudin hoidon – fyysikon löytöjä on verrattu penisilliinin ja röntgenkuvauksen keksimiseen

    2. 2

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Masennus ei ole vain sitä, että maataan sängyssä – me masentuneet koemme syyllisyyttä

    5. 5

      Näin kasvatat hyväkäytöksisen lapsen – Ranskassa jokainen lapsi osaa tervehtiä kohteliaasti

    6. 6

      Joonas Tolvanen opiskeli Shaolin-soturimunkkien koulussa – nyt hän on lääkäri Kuopiossa, eikä suosittele Kiinan kung-fu-opintoja kenellekään

    7. 7

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    8. 8

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää