Kulttuuri

Britannian vaaleihin palkataan virallinen ”vaalitaiteilija” – kesän brexit-vaaleissa tehtävää hoitaa Cornelia Parker, joka on erikoistunut asioiden tuhoamiseen

Installaatiotaiteilijan kuuluisimmassa työssä Cold Dark Matter puutarhavaja räjäytetään ja kootaan uudelleen.

Kuvanveistäjä ja installaatiotaiteilija Cornelia Parker (s. 1956) on valittu Britannian kesäkuun 8. päivänä järjestettävien parlamenttivaalien viralliseksi taiteilijaksi.

Parker on kuninkaallisen taideakatemian jäsen, ja hän on ollut ehdolla Tate Galleryn myöntämän Turner-palkinnon saajaksi. Monet hänet työnsä ovat yhteiskunnallisesti kantaaottavia.

Taiteilija on otettu nimityksestään. ”Elämme pelottavia, mutta innostavia aitoja. Koko maailmanjärjestys tuntuu olevan muutoksessa”, kertoi Parker BBC:lle.

”Vaalit on haasteellinen ja monimutkainen tapahtuma, johon otan innokkaasti osaa.”

Britannian parlamenttivaalien vahvin teema on brexit eli Britannian ero EU:sta. Maa hyväksyi eron kansanäänestyksessä, ja nyt konservatiivipuolueen pääministeri Theresa May hakee parlamenttivaaleista itselleen mahdollisimman vahvaa mandaattia eroneuvotteluihin EU:n kanssa. May ja konservatiivit ovat mielipidetiedustelujen mukaan vaalien selvä voittajasuosikki.

Parker on erikoistunut taidetempauksiin, joita usein yhdistää asioiden näyttävä tuhoaminen.

Mahdollisesti kuuluisimmassa teoksessaan Cold Dark Matter: An Exploded View (1991) hän räjäytti brittiarmeijan avustuksella pienen puutarhavajan, jonka hän kokosi installaatioksi niistä osista, jotka oli löydettävissä ja tunnistettavissa.

Breathless-teosta (2001) varten Parker litistytti 54 toimimatonta vaskipuhallinta, jotka ripustettiin gallerian kattoon.

Vuonna 2016 Parker sai valmiiksi teoksen Magna Carta, joka oli 13-metrinen kirjontatyö, joka perustui Wikipedia-artikkeliin. Sillä juhlistettiin Britannian julkista valtaa rajoittavan säädöskokoelman 800-vuotista olemassaoloa.

Työhön olivat osallistuneet muun muassa muusikko Jarvis Cocker, tietovuotaja Edward Snowden ja tuottaja Brian Eno.

Parkerin töitä on ollut esillä muun muassa Tate Modernissa, British Libraryssa ja The Metropolitan Museum of Artissa New Yorkissa.

Parker on ensimmäinen nainen, joka on valittu viralliseksi vaalitaiteilijaksi. Tehtävä on ollut olemassa vuodesta 2001 lähtien.

Vaalitaiteilijan tehtäviin kuuluu vaalien ikuistaminen haluamallaan tavalla. Lopullinen teos talletetaan Yhdistyneiden kuningaskuntien parlamentin taidekokoelmiin. Työ valmistuu syyskuun alussa 2017.

BBC:n Radio 4:n haastattelussa Parker avasi suunnitelmiaan. ”Olen kiinnostunut ihmisistä, en niinkään poliitikoista.”

Hän aikoo vierailla vähintään yhdessä vaalitilaisuudessa per puolue – myös pienillä paikkakunnilla. Huumori ei ole teoksessa poissuljettu.

Parkerille maksetaan teoksesta 17 000 punnan (noin 20 000 euron) palkkio sekä matkakulut. Hän raportoi luomisprosessista Instagram-tilillä electionartist2017.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Nykytaide
  • Installaatio
  • Taide
  • Iso-Britannia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    2. 2

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    3. 3

      Britannian prinssi William lopettaa työnsä ambulanssilentäjänä – keskittyy nyt kokonaan kuninkaallisiin tehtäviin

    4. 4

      Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken

    5. 5

      Näin suomalaiset yrittävät petkuttaa Kelaa – viime vuonna kiinni jäi lähes pari tuhatta huijaria, keskimääräinen vedätys 4 200 euroa

    6. 6

      Putin arvosteli USA:ta Punkaharjulla: ”On mahdotonta sietää loputtomiin häikäilemättömyyttä maatamme kohtaan” – Niinistö sanoi vastaan venäläistoimittajalle

    7. 7

      Presidentti Niinistö esitti onnistuneesti jäyhää länsisuomalaista äijää – samalla hän viestitti Putinille, että Suomi kuuluu länteen

    8. 8

      Niinistö ja Putin kävivät oopperassa Putinin Suomen-vierailun päätteeksi – faniseurue kiljahteli ja heilutti Venäjän lippua, kun he näkivät vilauksen Putinista katsomossa

    9. 9

      ADN: Alaskalaissenaattori asettui Trumpin ja republikaanien tahtoa vastaan ja nyt siitä voi kärsiä koko osavaltio – sisäministeriöstä soitettu ”huolestuttavia puheluita”

    10. 10

      Huumeita myydään avoimesti Helsingin Torkkelinmäellä – HS vieraili puistossa, jossa huumekauppa asukkaiden mukaan rehottaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    2. 2

      Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken

    3. 3

      Huumeita myydään avoimesti Helsingin Torkkelinmäellä – HS vieraili puistossa, jossa huumekauppa asukkaiden mukaan rehottaa

    4. 4

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    5. 5

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    6. 6

      Näin suomalaiset yrittävät petkuttaa Kelaa – viime vuonna kiinni jäi lähes pari tuhatta huijaria, keskimääräinen vedätys 4 200 euroa

    7. 7

      Olen nähnyt miehiä tyydyttämässä itseään metron penkillä ja uimahalleissa – ei ole Sompasaunan vika, jos lauteilla irstaillaan

    8. 8

      Finland, dit borde man åka – ruotsalaisten tietämättömyys Suomesta onnistuu yhä välillä hätkäyttämään

    9. 9

      Niinistö ja Putin kävivät oopperassa Putinin Suomen-vierailun päätteeksi – faniseurue kiljahteli ja heilutti Venäjän lippua, kun he näkivät vilauksen Putinista katsomossa

    10. 10

      Poliisilta erikoinen kirje savonlinnalaisille – Miksi kaupunkilaisten pitäisi välttää parvekkeilla oloa Putinin vierailun aikana?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    7. 7

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    8. 8

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    11. Näytä lisää