Kulttuuri    |   Elokuva-arvostelu

Alien: Covenant ei olekaan Alien-elokuva, vaan ennen kaikkea Prometheus 2

Uusin Alien-maailmaan sijoittuva elokuva jatkaa edeltäjänsä Prometheuksen linjoilla.

Scifi

Alien: Covenant, ohjaus Ridley Scott, pääosissa Michael Fassbender, Katherine Waterston, Danny McBride, 122 min, K16. ★★★

”Täällä on niin paljon asioita, joissa ei ole järkeä.”

Näin toteaa Daniels (Katherine Waterston), yksi Alien: Covenantin päähenkilöistä, eräässä kohden elokuvaa.

Osuva repliikki. Ridley Scottin uusin Alien-esiosa on sekava, hatarajuoninen ja monin paikoin erittäin pöljä. Aivan kuin sen edeltäjä Prometheuskin.

Alien: Covenantin trailereita voi pitää hieman harhaanjohtavina. Niistä sai kuvan, että Scott olisi nyt – kenties Prometheuksen saaman ristiriitaisen vastaanoton vuoksi – päätynyt tekemään ensimmäisen Alienin (1979) tyylisen klaustrofobisen kauhutrillerin.

Luulot olivat vääriä. Alien: Covenant ei ole niinkään Alien-elokuva, vaan ennen kaikkea Prometheus 2. (Ennen ensi-iltaa Youtubessa julkaistiin tosin myös prologi, jossa kahden elokuvan välisiä tapahtumia kuvattiin lyhyesti. Yhteyttä ei siis ole yritetty liikaa peitelläkään.)

Prometheus sijoittui aikaan ennen ensimmäisen Alienin elokuvan tapahtumia. Siinä Scott sekä käsikirjoittajat Jon Spaihts ja Damon ”Lost” Lindelof yrittivät kertoa, mitkä asiat johtivat ikonisen hirviön syntyyn ja sen löytymiseen.

No, ne asiat... Mistähän sitä edes aloittaisi?

Prometheuksessa seurattiin avaruusretkikuntaa, jonka jättiyhtiö Weyland-Yutani lähetti etsimään mystisiä ”Insinöörejä”, ihmisiä edeltänyttä muinaista rotua. Autiolta kuulta löytyi Insinöörien jäännöksiä sekä näiden kehittämä musta lieju, eräänlainen bioase, joka aiheutti ihmisissä ja muissa eliölajeissa kuolettavia mutaatioita.

Yksi Insinööreistä heräsi myös henkiin ja osoittautui vihamieliseksi. Eloon jäivät vain tohtori Shaw (Noomi Rapace) ja androidi David (Michael Fassbender). Elokuvan lopussa he lähtivät etsimään Insinöörien kotiplaneettaa.

Alien: Covenantissa Prometheus-retkikunnan katoamisesta on kulunut kymmenen vuotta. Covenant-alus on matkalla perustamaan siirtokuntaa kaukaiselle planeetalle. Androidi Walter (jälleen Fassbender) huolehtii aluksen ylläpidosta miehistön ja matkustajien ollessa syväjäädytettyjä.

Suunniteltu matka keskeytyy äkillisen aurinkomyrskyn vuoksi. Samalla lähistöltä löytyy toinen maankaltainen planeetta, jota ei aiemmin oltu huomattu tähtikartoissa.

Autiolta vaikuttavalta planeetalta paljastuu pian eräs tutun oloineen, tappava eliölaji. Sekä robinsoncrusoemainen asukas: edellisestä osasta tuttu (ja kokoon kursittu) David, joka tuntuu edelleen hautovan suurta hämäräperäistä suunnitelmaa.

Ensimmäinen Alien on kuolematon mestariteos, ja Ridley Scottin paluuta sen maailmaan odotettiin muutama vuosi sitten valtavalla innolla. Lopputulos eli Prometheus oli melkoinen sekasotku – jota ei kuitenkaan voi täysin tyrmätä.

Scottille ja kumppaneille voi antaa kehuja siitä, että he uskalsivat yrittää jotain täysin erilaista, mitä Alien-esiosalta olisi odottanut: kunnianhimoista maailmanselitys-scifiä. Kokonaisuus valahti tahattoman koomiseksi, mutta sisälsi kiehtoviakin ideoita. Alien: Covenant jatkaa käytännössä samalla linjalla.

Visuaalisesti, ohjaukseltaan ja kuvaukseltaan Alien: Covenant on äärimmäisen hieno. Plussaa Scottille myös perinteisten tehosteiden käytöstä pelkän digihötön sijaan. Näyttelijöistä Michael Fassbender on jälleen maagisen hyvä. Ilmeisesti tiedostettiin, että Fassbenderin androidirooli oli Prometheuksen parhaita asioita, koska nyt hänet on laitettu esittämään kahta eri robottia.

Vielä kun kaikki tuo olisi saatu oikeasti jännittävän ja tiukan tieteiskauhuelokuvan puitteiksi. Mutta ilmeisesti lavea kaiken teoria -tarina on se, mitä Scott haluaa nyt kertoa. Jatko-osia on Alien: Covenantille jo suunnitteilla. Olkoon, kunhan ne edes viihdyttävät tämän verran.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Alien-elokuvat
  • Elokuva-arvostelut

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    2. 2

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    3. 3

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    4. 4

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    5. 5

      Kynttilämeri valaisi pimenevää Turkua, kun kaupunkilaiset kokoontuivat muistamaan puukotusiskun uhreja – ”Tunnelma on epätodellinen”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      Lisätäänkö turvapaikanhakijoiden valvontaa, entä miten estetään heihin kohdistuva kansalaisraivo? Kahdeksan kysymystä sisäministeri Risikolle Turun puukotuksista

    8. 8

      Terrorismi kurottaa Marokosta eurooppalaisiin kaupunkeihin jihadistijärjestöjen mukana – suurin osa Isisin vierastaistelijoista oli viime vuonna marokkolaisia

    9. 9

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    10. 10

      Naisena en ole koskaan kokenut vähättelyä – koen, että saan Suomessa erinomaista kohtelua nimenomaan sukupuoleni vuoksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    5. 5

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    6. 6

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    7. 7

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    8. 8

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    9. 9

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää