Valikko
Kulttuuri    |   Elokuva-arvostelu

Loistoteos? Ainakin korealainen huijarielokuva on parhaimmillaan tavattoman eroottinen

The Handmaiden on huijaritarina, jonka on ohjannut Korean Tarantinoksi tituleerattu Park Chan-wook.

Draama

The Handmaiden, ohjaus Park Chan-wook, pääosissa Kim Min-hee, Kim Tae-ri, Ha Jung-woo and Cho Jin-woong, 144min, K16, ★★★★

Tämä elokuva tulee Suomeen maailmalta mukanaan pitkä maineen häntä: The Handmaidenia on kansainvälisissä arvioissa pidetty joko loistoteoksena tai sitten se on nähty vähintään komeana huijaritarinana, jossa mestarihuijari huijaa, myös mestarillisesti katsojaa.

Itse kallistun jälkimmäiselle kannalle.

Elokuva on komea, kaunis ja intensiivisimmillään myös tavattoman eroottinen, mutta ennen kaikkea The Handmaiden on huijaritarina, erittäin hyvä sellainen.

The Handmaiden on hyvä esimerkki siitä, mihin taitava elokuvantekijä pystyy, kun resurssit ovat kohdallaan ja on halu todella hämmentää tarinaa ja myös manipuloida katsojaa. Eli jos rakastaa kertojaa, joka sanoo yhtä ja sitten toista, niin tässä meillä on sellainen.

Eletään 1930-luvun Koreassa, jota japanilaiset miehittävät. Isossa kartanossa asuu outo setä, taiteen keräilijä ja perverssiä eroottista klubia vetämä harmaahapsi, joka kouluttaa kuolleen vaimonsa nuoresta sisarentyttärestä itselleen uutta puolisoa. Tyttö on setänsä kasvattama ja myös vanki, lintunen kultaisessa häkissä. Kalpeakasvoinen nuori lady kiinnostaa – myös siksi, koska kartano on hänen nimissään.

Viaton perijätär ja tämän omaisuus herättää himon tunteita myös kartanon muurien ulkopuolella ja varsinaisesti tarina alkaa, kun muuan valekreivi lähettää perijättären palvelijaksi oman käskyläisensä, lukutaidottoman tytön, joka on myös taitava taskuvaras. Tytön salaisena tehtävänä on pehmittää nuori perijätär suostuvaiseksi avioliittoon ja puolisoksi valekreiville. Näin valekreivi pääsisi kiinni varallisuuteen ja voisi leimata perijättären hulluksi ja passittaa tämän mielisairaalaan.

Elokuva esittää käsittelevänsä myös jännitteitä Japanin ja Korean – sortajan ja sorretun – välillä, mutta tosiasiassa tämä asetelma jää aivan toissijaiseksi. Ei vähiten siksi, että koko jutun pohja on tuon väitteen kanssa ristiriidassa: The Handmaidenin taustalla on 2002 kirjoitettu porvarisromaani 1800-luvun Britanniasta, Sarah Watersin kirja Fingersmith. Kirjasta on tehty aiemmin BBC:llä kaksiosainen tv-elokuva, joka on esitetty meillä Taskuvaras-nimellä.

Nyt ohjaaja Park Chan-wook on siirtänyt tarinan kotimaisemiinsa Koreaan.

Koreassa on vahva oma elokuvateollisuus, elokuvia tehdään paljon, niitä tuetaan paljon ja niitä katsotaan paljon. Park Chan-wookia on pidetty lännessä Korean omana Tarantinona eikä ihan syyttä, sillä hänen elokuvissaan ovat usein toistuneet Tarantinolle tutut genreteemat: kosto ja väkivalta.

Maailmanmaineeseen ohjaajaksi ryhtynyt entinen elokuvakriitikko nousi Oldboy-elokuvalla vuonna 2004. Elokuva palkittiin tuolloin Cannesissa, ja yhtenä tuomariston jäsenenä istui tuolloin Peter von Bagh. Vuonna 2017 Park Chan-wook istuu itse Cannesin tuomaristossa.

The Handmaidenissa Park Chan-wook käyttää näkökulmavaihdoksia taitavasti mutta vieläkin paremmin hän onnistuu suvantokohdissa. Park Chan-wookia on joskus pidetty yksioikoisen maskuliinisena elokuvantekijänä, mutta nyt hän osoittaa viitseliäisyyttä kuvatessaan yksityiskohtia: korsettien napitusta, kiusoittelua tai vaikka hammaskivun hellää kotihoitoa.

Ohjaaja Park Chan-Wookin itsensä mielestä The Handmaiden on tarina naisen asemasta, rooleista ja alistamisesta mutta myös vastarinnan ja pelastuksen mahdollisuudesta. Käy kuten Sarah Watersin kirjoissa usein: naiset ystävystyvät, myös raamatullisessa mielessä. Miehet ovat alistajia, systeemin lakeijoita.

Julistusta ei tehdä otsa rypyssä, sillä Park Chan-wook ujuttaa tarinaan tuon tuosta katkon paikkoja, fyysisiä gägejä, silmäänpistäviä kamera-ajoja, vitsejä ja muita mauttomuuksia, jotka vievät katsojan etäämmälle tarinasta. Tarinaan upotetut vitsit ovat vihjeitä – ikään kuin mikään ei olisikaan totta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuvat
  • Arvostelu
  • Etelä-Korea
  • Elokuva-arvostelut

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      13-vuotias tyttö raiskattiin parkkihallissa Keravalla, tekijällä myös muita teiniuhreja – oikeus antoi kolme ja puoli vuotta vankeutta

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Teemu Selänne korotettiin Suomessa sankariksi, jota ei voi kritisoida ja joka voi sanoa olevansa ”hauskalla tavalla sovinisti”

    4. 4

      Sipilä, Orpo ja Terho eivät marssi Pridessa – pääministeri avaa samaan aikaan jousiammuntakisat

    5. 5

      Ranskalainen lifestyle­bloggaaja kuoli ilokaasulla toimivan kerman­vaahdottimen räjähdykseen

    6. 6

      Ritva Elomaan paluu perussuomalaisiin nakertaa hallituksen enemmistöä – Nyt käydään sotaa edustajien sieluista

    7. 7

      Tunteet voittivat järjen ja 51 vuoden ikäeron, kun Erika ja Danny löysivät toisensa – ”Aina tämä elämä ei mene niin kuin olisi itse käsikirjoittanut”

    8. 8

      Mies tappoi vanhuksen Puotilassa, jäi hovioikeudessakin ilman rangaistusta – tekijä esiintyi samana kesänä musiikkivideolla

    9. 9

      Oikeus kielsi naisia syrjineen käytännön israelilaisen lentoyhtiön lennoilla – naisia ei saa enää pyytää vaihtamaan paikkaa ääriuskovaisten miesten vaatimuksesta

    10. 10

      600 kerrostalossa Britanniassa voi olla samanlaista helposti syttyvää päällystettä kuin Lontoossa palaneessa tornissa – ”Emme voi vaatia ihmisiä asumaan turvattomissa taloissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Tunteet voittivat järjen ja 51 vuoden ikäeron, kun Erika ja Danny löysivät toisensa – ”Aina tämä elämä ei mene niin kuin olisi itse käsikirjoittanut”

    4. 4

      Teemu Selänne korotettiin Suomessa sankariksi, jota ei voi kritisoida ja joka voi sanoa olevansa ”hauskalla tavalla sovinisti”

    5. 5

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    6. 6

      Suomen profiili on vahvistunut Isisin propagandassa, ”kalifaattiin” houkutellaan aiempaa enemmän naisia – näin järjestön ulkomaalaisille suunnattu viestintä on muuttunut

    7. 7

      Törkeä lahjusrikos vei vankilaan: Vantaan entiselle kaupunginjohtajalle Jukka Peltomäelle 2,5 vuoden ehdoton tuomio

    8. 8

      Näin arabisiirtolaisia houkutellaan olemattomilla lupauksilla Suomeen – Jemeniläinen perheenisä myi koko omaisuutensa ja maksoi Suomessa asuvalle miehelle tuhansia dollareita

    9. 9

      Ritva Elomaa siirtyy takaisin perussuomalaisiin – Halla-aho kehottaa muitakin ”pohtimaan asiaa”

    10. 10

      13-vuotias tyttö raiskattiin parkkihallissa Keravalla, tekijällä myös muita teiniuhreja – oikeus antoi kolme ja puoli vuotta vankeutta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kullervo Hynysen keksintö saattaa mullistaa syövän, Alzheimerin ja Parkinsonin taudin hoidon – fyysikon löytöjä on verrattu penisilliinin ja röntgenkuvauksen keksimiseen

    2. 2

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    3. 3

      Masennus ei ole vain sitä, että maataan sängyssä – me masentuneet koemme syyllisyyttä

    4. 4

      Näin kasvatat hyväkäytöksisen lapsen – Ranskassa jokainen lapsi osaa tervehtiä kohteliaasti

    5. 5

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    6. 6

      Joonas Tolvanen opiskeli Shaolin-soturimunkkien koulussa – nyt hän on lääkäri Kuopiossa, eikä suosittele Kiinan kung-fu-opintoja kenellekään

    7. 7

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    8. 8

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    11. Näytä lisää