Valikko
Kulttuuri

Suomalaisen muodin kompastuskivi on kaupallisuus – italialaissuunnittelija antaa suomalaisille 3 neuvoa, miten suomimuoti menestyisi maailmalla

MSGM-muotimerkin perustanut ja siitä 45 miljoonan euron bisneksen kasvattanut Massimo Giorgetti sanoo, ettei muotisuunnittelija saa hetkeksikään unohtaa hintaa, kohderyhmää ja markkinointia.

Suomalaiset nuoret suunnittelijat menestyvät vuosittain muotisuunnittelukilpailuissa ympäri maailmaa, mutta uusia, menestyviä muotimerkkejä ei synny samaa tahtia. Nuoret suunnittelijat lähtevät ulkomaille töihin isoihin muotitaloihin. Harva uskaltaa perustaa oman merkin.

Muotilehdissä näkyvistä suomalaismerkeistä Marimerkko on ylivoimaisesti suurin vajaan 100 miljoonan euron liikevaihdolla. Pitkällä kaukana tulevat esimerkiksi Samuji (2,2 miljoonaa), R/H (0,7 miljoonaa), Arela (0,3 miljoonaa) ja Onar (0,1 miljoonaa).

”Ehkä tämä näyttää ulospäin helpolta, mutta tämä on ollut todella todella vaikeaa, joka päivä täytyy taistella”, sanoo MSGM-muotimerkin perustaja Massimo Giorgetti voimakkaalla italialaisella korostuksella.

Giorgettin vuonna 2009 perustamaa MSGM-merkkiä myydään Helsingissä My o My -liikkeessä ja Stockmannilla. Psykedeelisiin printteihin ja italialaisen räväköihin vaatteisiin satsaava merkki on saanut runsaasti näkyvyyttä kansainvälisissä muotilehdissä, ja siitä on kasvanut kahdeksassa vuodessa 45 miljoonan euron bisnes.

Suomalaisen muodin kansainvälistä kaupallistamista edistävä Helsinki New järjesti tiistaina Helsingin kaupungintalolla seminaarin, johon Giorgetti ja kourallinen muita kansainvälisen muodin ammattilaisia oli kutsuttu kertomaan, miten muotialalla onnistutaan.

Miten hän sitten neuvoisi suomalaisia muodintekijöitä?

Suoraan hän ei suomalaisia muotimerkkejä kommentoi, sillä hänet on lennätetty seminaaria varten Helsinkiin edellisenä iltana. Hän tiivistää oman taipaleensa varrelta kuitenkin kolme neuvoa, jotka hän antaa myös suomalaisten käyttöön.

1. Osaa muotibisnes.

Giorgetti rakasti muotia jo teininä, ja alalla hän aloitti 20-vuotiaana – mutta ei muotitalon assistenttina vaan myyjänä putiikissa.

”Se oli minun todellinen kouluni”, hän sanoo.

Nick & Sons -putiikissa hän oppi muotibisneksen säännöt.

”Tiukasti istuvat vaatteet ja raskaat kankaat eivät myy, kevyet kankaat myyvät, kukkaprintit myyvät, oudot graafiset printit eivät”, hän luettelee.

Konsultointihommien kautta Giorgetti liukui kohti omia projektejaan, ja vuonna 2009 oli aika perustaa MSGM. Ensin hän esitteli miestenmalliston, jonka sivussa oli pieni naistenmallisto. Miesten mallisto innosti vain muutamaa sisäänostajaa, mutta ensimmäistä naistenmallistoa tilattiin 150 liikkeeseen.

”Ajattelin että wow, ehkä pitää keskittyä tähän.”

Vaikka Giorgetti on merkkinsä pää­suunnittelija, vaatteita hän ehtii suunnit­telemaan tunnin siellä täällä, usein lauantai- ja sunnuntai-iltapäivinä, hän sanoo.

”Olen kuin orkesterinjohtaja”, hän sanoo.

Pitää pohtia markkinoita, jälleenmyyjiä, stylistejä, pressiä, raha-asioita, verkkokauppaa. (Ihmiset ostavat Giorgetin mukaan erilaisia vaatteita verkossa kuin kivijalkakaupoissa. Verkossa kauppansa tekevät yksinkertaiset vaatteet, kun kivijalkakaupoissa hypistellään ja sovitetaan erikoisempia luomuksia.)

2. Pidä kiinni linjastasi.

Toki kaiken ytimessä on luovuus, ja siinä suomalaiset ovat hyviä.

”Täytyy ymmärtää paitsi itseään myös sitä, missä on hyvä, ja sitä mitä haluaa viestiä. Jos tykkäät mustasta, viesti mustaa”, Giorgetti selittää.

Pitää myös jaksaa pitää pintansa.

”Ja usein joku sisäänostaja haluaa sinun tekevän jotain muuta, mutta sinun täytyy pitää kiinni visiostasi. Luulen, että se on tämän homman salaisuus.”

Kun Giorgetti starttasi MSGM:n, Milanon muotiväki ei pitänyt hänen t-paitojaan ja collegeitaan erityisen kiinnostavina. Nyt rento muoti ja logo-colleget ovat joka paikassa.

”Se oli silloin vaikeaa, mutta nyt olen tyytyväinen. Pidin kiinni linjastani.”

3. Mutta ennen kaikkea: tee vaatteita, jotka menevät kaupaksi.

”Muistan todella hyvin miten ensimmäiset sisäänostajat tulivat käymään ja olivat että wow wow wow”, Giorgetti selittää innostuneena.

Mutta wow-efektistä ei ole apua, jos vaatteet eivät mene kaupaksi.

Sisäänostaja ei osta liikkeeseensä lisää MSGM:n vaatteita, jos edelliset eivät ole kiinnostaneet asiakkaita, Giorgetti sanoo. ”Vaikka sisäänostaja rakastaa kokoelmaa, jos se ei mene kaupaksi, se on bye bye.”

Giorgetti miettii siksi tarkkaan, mikä menee kaupaksi ja mihin hintaan.

”Mietin hintoja ja kohderyhmiä joka hetki”, Giorgetti sanoo. ”Tietysti haluaisin käyttää upeita kankaita ja kirjailuja. Toki voisin käyttää niitä, mutta en halua, sillä haluan vaatteiden olevan järkevän hintaisia.”

Mutta hintapaineista huolimatta Giorgettille on tärkeää, että hänen merkkinsä tuotanto pysyy Italiassa. Se tekee merkistä erityisen ja uskottavan.

Suomesta muotiteollisuus on pitkälti kadonnut, joten kotimaisten muotimerkkien on vaikeaa liputtaa yhtä voimakkaasti kotimaansa puolesta. Vaikka Marimekko painaa kankaansa Helsingissä, merkin vaatteita ommellaan esimerkiksi Portugalissa, Liettuassa, Kiinassa ja Vietnamissa.

Pienemmät suomalaiset merkit, kuten R/H ja Onar, ovat Giorgettin kanssa samoilla linjoilla: ainakin osa tuotannosta on pidetty Suomessa. Ne esittelevät tällä viikolla tuotteitaan kansainvälisille kutsuvieraille osana Helsingin epävirallisen muotiviikon ohjelmaa.

Tietoa Helsingin muotiviikon tapahtumista 13.–20.5.: fashioninhelsinki.com

Kuka?

Massimo Giorgetti


 Syntynyt Riminillä 1977. Opiskellut kirjanpitoa.

 Perusti muotimerkki MSGM:n yhdessä Paoloni Groupin kanssa vuonna 2009. Työskentelee merkin pääsuunnittelijana.

 Voitti vuonna 2010 Voguen uusien kykyjen palkinnon.

 MSGM-merkkiä myydään nyt noin 600 putiikissa ympäri maailmaa.

 Palkattiin keväällä 2015 myös perinteikkään italialaismerkki Puccin taiteelliseksi johtajaksi. Ilmoitti erostaan huhtikuussa keskittyäkseen MSGM:ään.

 Pitää suurimpana vaikutteenaan musiikkia.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Muoti
  • Vaateteollisuus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    5. 5

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    6. 6

      Poliisi keskeytti uuden Suomi ensin -mielenosoituksen Rautatientorilla – neljä ihmistä otettiin kiinni

    7. 7

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    8. 8

      Euroopan maihin kohdistunut laaja kyberhyökkäysten sarja levisi nyt myös Yhdysvaltoihin – Häiriötilanteita jo kolmella mantereella noin kymmenessä maassa

    9. 9

      Venäläismiehen yhdeksänmetrinen matkailuvene upposi Kotkassa laituriin, sitten omistaja katosi

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    5. 5

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    6. 6

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    7. 7

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää