Kulttuuri    |   Tänään televisiossa

Tuore dokumentti kertaa uransa huipulla lopettaneen Kent-yhtyeen vaiheita ja suosion syitä

Ruotsin rock-ylpeyden vuoden takaista lopettamispäätöstä ei erityisemmin ruodita.

Vuosi sitten jysähti. Ruotsin ja oikeastaan koko Pohjoismaiden suurin ja kaunein rockyhtye Kent tiedotti uudesta albumista ja kiertueesta. Ilmoitus tehtiin Kentille tyypilliseen tapaan dramaattisesti. Internetiin ilmestyi arvoituksellinen video, jonka lopussa odotti todellinen pommi: sekä levy että rundi jäisivät yhtyeen viimeisiksi.

Ja niin todella tapahtui. Kent päätti menestyksekkään uransa Tukholmassa 40 000 liikuttuneen ihmisen edessä joulukuussa 2016.

Per Sinding-Larsenin ohjaama kaksiosainen Kent: Vi är inte längre där (Ruotsi 2016) on viimeinen luku Kentin pitkissä jäähyväisissä. Suomen ensi-iltansa saava dokumentti summaa yhtyeen historiaa, viimeistä vuotta ja kaiken merkitystä.

Laulaja Joakim Bergin, basisti Martin Sköldin sekä ruotsinsuomalaisten kitaristi Sami Sirviön ja rumpali Markus Mustosen lisäksi mukana on ihmisiä uran varrelta ja ruotsalaista popkermaa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Vuonna 1990 Eskilstunassa perustettu Kent oli pari vuosikymmentä huipulla paitsi kotimaassaan myös muissa Pohjoismaissa, käytännössä kakkosalbumistaan Verkligenistä (1996) lähtien. Se on aika temppu omalla äidinkielellään laulavalta yhtyeeltä. Tilanne olisi vähän sama, jos vaikkapa Apulanta vetäisi areenat täyteen Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

Suomalaisten tajuntaan Kent iski vuonna 1997 ilmestyneellä albumillaan Isola. Sen melankolinen kitararock kuulosti yhtä aikaa kansainväliseltä ja kotoisalta – brittiläiseltä, ruotsalaiselta ja suomalaiselta.

Vaikka soundi uudistui vuosien kuluessa, säilyi bändin ydin samana. Kent teki pienistä asioista suurta. Se oli ja on ulkopuolisten musiikkia toisille ulkopuolisille. Siitä ovat vakuuttuneita myös dokumentissa esiintyvät fanit.

Dokumentin jälkimmäisessä osassa keskitytään Kentin viimeiseen vuoteen, levyn äänityksiin ja kiertueen valmisteluun. Ilmassa on haikeutta, mutta aika hillitysti.

Pieniä rosoja sentään paljastuu. Hieman yllättäen esiin vedetään vuosina 1996–2006 viidentenä kentinä soittaneen Harri Männyn erottaminen, joka paljastuukin liiasta törpöttelystä johtuneiksi potkuiksi. Tapahtumat ovat jääneet kaivelemaan varsinkin Sköldiä.

Muuten yhtyeen jäsenet välttelevät liikaa intiimiyttä. Lopettamisen herättämiä tunteita ja ajatuksia toki eritellään kameran edessä, mutta esimerkiksi sitä varsinaista syytä ei kukaan osaa nimetä. Berg mutisee jotain kyllästymisestä julkisuuteen, ja eniten hänen päätökseltään lopettaminen viime kädessä tuntuukin.

Ehkä suurieleisten jäähyväisten takana on lopulta kentmäisen inhimillinen selitys: aikansa kutakin.

Kent: Vi är inte längre där Yle Teema & Femillä klo 21.30.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Televisio
  • Dokumentti
  • Musiikkiohjelma

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    2. 2

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    3. 3

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    4. 4

      Jopa miljardi kiloa viljaa uhkaa jäädä korjaamatta – Kallistuuko ruoka? Pitääkö viljaa tuoda ulkomailta? Mikä pelastaisi sadon?

    5. 5

      Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

    6. 6

      Yhdysvallat näytti voimaa Pohjois-Korealle: Lensi pommikoneilla ja hävittäjillä rannikon tuntumassa

    7. 7

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    8. 8

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    9. 9

      Panettelu on taitolaji, mutta sanasotaan ajautuneet Trump ja Kim ovat siinä korkeintaan keskinkertaisia – Nämä valtiomiehet ovat olleet paljon viiltävämpiä

    10. 10

      Espanja määräsi Katalonian poliisivoimat alaisuuteensa – alueen viranomaiset kieltäytyvät tottelemasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    3. 3

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    4. 4

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    5. 5

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    8. 8

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    9. 9

      Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

    10. 10

      Helsinki aikoo vaikeuttaa Tuusulanväylän ruuhkasumpussa autoilua entisestään – ”Kauhealta se kuulostaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää