Kulttuuri

Pakistanilainen Oscar-ohjaaja on näyttänyt, että dokumentilla voidaan vaikuttaa: kunniamurhasyytteen kumoaminen vaikeutuu

Sharmeen Obaid-Chinoy on Pakistanin harvoja naisohjaajia ja ainoa Oscar-voittaja – sekä ainoa kuuluisa naisihmisoikeusaktivisti, joka on saanut elää kohtuullisen rauhassa Pakistanissa, ainakin toistaiseksi.

Nobel-voittaja Malala Yousafsai muutti perheineen ulkomaille, koska oli hengenvaarassa Pakistanissa. Joukkoraiskauksesta selvinnyt Muhktar Mai menetti oikeutensa matkustaa Pakistanista ulkomaille, kun hän vaati raiskaajiensa oikeudenkäyntiä.

Myös 38-vuotias Sharmeen Obaid-Chinoy pelkää turvallisuutensa puolesta. Hän on voittanut kaksi Oscaria dokumenttielokuvistaan, jotka kertovat pakistanilaisten naisten kohtaamasta väkivallasta.

Saving Face (2012) kertoo naisista, jotka ovat joutuneet happohyökkäyksen kohteeksi. Dokumentissa puhuu muun muassa Rukshana, jonka päälle aviomies heitti happoa, käly bensiiniä ja anoppi tulitikun. A Girl in the River kertoo Sabasta, joka karkasi kotoaan naimisiin hänen omaa perhettään köyhemmän miehen kanssa. Saban isä ja eno ampuivat häntä ja heittivät säkissä jokeen, sillä hän oli loukannut perheen kunniaa. Saba selvisi kuin ihmeen kaupalla.

”Kotikaupungissani on viimeisen neljän vuoden aikana tapettu kolme naista, jotka ovat julkisesti puhuneet naisten oikeuksien puolesta. Minulla on tiettyjä turvallisuusjärjestelyjä, mutta en halua puhua niistä. Se olisi vain vaikeuksien kärttämistä.”
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Obaid-Chinoy pitääkin rohkeutena sitä, että puhuu ja toimii julkisesti epäkohtia vastaan, vaikka tietää, että siitä voi aiheutua vaikeuksia itselle sekä lähipiirille. Siksi hän haluaa antaa dokumenteissaan äänen niille kansanosille, joiden ääni ei muuten kanna.

”He, jotka puhuvat dokumenteissani, ovat todella rohkeita ihmisiä. Kun dokumentti tulee julkisuuteen, heidän pitää silti elää omissa kylissään ja yhteisöissään, vaikka he ovat vuodattaneet salaisuutensa kaikkien nähtäväksi.”

Ei ollut itsestään selvää, että Obaid-Chinoysta tulisi dokumenttiohjaaja.

”Isoäitini nuoruuden aikana elokuvissa käynti ja elokuvaklubit olivat tavanomaisia harrastuksia. Mutta minun nuoruudessani elokuvateatterit olivat suljettuja ja valtiossa oli sallittu vain yksi tv-kanava.”

Hänen kiinnostuksensa elokuvien tekemiseen alkoi opiskeluaikana Yhdysvalloissa Stanfordin yliopistossa. Ennen Yhdysvaltoihin lähtöään hän oli nähnyt kolme elokuvaa: kaksi ensimmäistä Jurassic Park -elokuvaa sekä Titanicin.

Ulkomaille yliopistoon hän pääsi perhetaustansa ansiosta.

Obaid-Chinoyn perhe kuuluu Pakistanin rikkaaseen eliittiin. Heillä oli sekä varaa että tahtoa lähettää tytär yksityiskoulun jälkeen opiskelemaan ulkomaille.

”Pelkällä perhetaustalla ei kyllä pitkälle pötki. Monet koulukavereistani pitävät minua hulluna, kun painan duunia, vaikka voisin istua mukavasti sohvalla päivät pitkät niin kuin he. Se on valinta, jonka halusin tehdä ja jonka läheisimmät ystäväni ovat tehneet.”

Ehkä jopa työuran valitsemista yllättävämpää on Obaid-Chinoyn kiinnostus ihmisoikeuksiin.

”Kyllä se alkoi oikeastaan jo yläkouluaikaan. Se, mikä erotti minut muista ikätovereistani oli se, että minä tunsin muutakin elämää kuin rikkaiden kuplan”, hän pohtii.

Hänen sukunsa on aina ollut liikemiehiä. Isovanhemmat kuitenkin menettivät kaiken vuonna 1971 kolmannessa Intian-Pakistanin sodassa, jolloin Bangladesh itsenäistyi. Obaid-Chinoyn isä rakensi perheen valtavan omaisuuden lähes tyhjästä hänen ollessaan lapsi.

”Emme koskaan menneet nälkäisinä nukkumaan, harvat Pakistanissa menevät, köyhätkään”, hän toteaa.

”Mutta ennen kuin rikastuimme ollessani teini-ikäinen, olin ehtinyt tutustua monenlaisiin ihmisiin. Tapasin muunlaisia ihmisiä, kun pelasin tennistä ja kirjoitin sanomalehteen. Se johti siihen, että halusin tehdä jotain muuta kuin vain olla.”

Perheen asema on ollut Obaid-Chinoylle ponnahduslauta, mutta myös kritiikille altistava tekijä. Hänen äitinsä Saba Obaidin nimi löytyi Panaman papereista yhtenä Mossack Fonsecan asiakkaista. Mossack Fonseca on ollut yksi maailman suurimmista veroparatiisipalveluiden tarjoajista.

Ohjaajan mukaan kyseessä on jokin hänen edesmenneen isänsä liiketoimiin liittyvä asia, josta hän ei itse tiedä mitään. 258 muunkin pakistanilaisen nimi löytyi samasta kohuvuodosta, mutta äidin nimen löytyminen kyseenalaisesta yhteydestä toi tahran etiikkaa ja moraalia dokumenteissaan pohtivan ohjaajan henkilökuvaan Pakistanissa, jossa perheen kunnia on tärkeä asia.

Tahrautuminen sopii hyvin häntä julkisesti kritisoiville ja uhkaileville miehille. Hänen töitään arvostellaan sekä siitä, että ne eivät kerro riittävästi Pakistanin ongelmista, että siitä, että ne tahraavat Pakistanin maineen ulkomailla.

”Harvat kritisoijat ovat edes nähneet dokumenttejani”, Obaid-Chinoy naurahtaa. ”He tietävät, että olen nainen ja että saan viestini julkisuuteen. Se riittää. Kuka tahansa julkisuudessa puhuva nainen on maalitaulu.”

Obaid-Chinoy ei tiedä kuka tai ketkä häntä uhkaavat. Sekin on Pakistanissa tavanomaista. Uhkaukset ovat kuitenkin todellisia – ja ne saattavat toteutua murhayrityksinä koska tahansa.

”Siihen täytyy vain yrittää suhtautua niin, että teen jotain todella oikein. Muuten minuun ei kiinnitettäisi huomiota, eikä minua täytyisi yrittää vaientaa.”

Joihinkin aiheisiin hän ei silti aio tarttua. Niistä yksi on jumalanpilkka. Sen ottaminen dokumentin aiheeksi olisi riskipeliä, kun hallitusta johtaa Muslimiliiton Nawaz Sharif.

”Tiedän kyllä muita dokumentaristeja, jotka tekevät töitä tämän aiheen parissa. En sano, etten koskaan tee dokumenttia tästä aiheesta, mutta ainakaan juuri nyt en aio siihen tarttua.”

Taustansa ansiosta Obaid-Chinoyn ei tarvitse olla yhtä huolissaan kuin heidän, jotka hänen dokumenteissaan esiintyvät. Hänellä on Kanadan kaksoiskansalaisuus, kuten on Pakistanin eliittipiireissä tapana siltä varalta, että Pakistanissa alkaisi jälleen poliittinen sekasorto.

Obaid-Chinoy ei kuitenkaan myönnä, että hän pitäisi Kanadaan muuttoa takaporttina siltä varalta, että olo Pakistanissa alkaisi käydä liian tukalaksi.

”Arvostan kovasti Kanadankin kansalaisuuttani, mutta Pakistan on kotimaani ja olen ottanut elämäntehtäväkseni muuttaa ihmisten elämää parempaan suuntaan siellä tavalla tai toisella.”

Omassa maassaan Obaid-Chinoy on tunnettu paitsi dokumenteistaan myös ihmis- ja naisten oikeuksien eteen tekemästään työstä. Hän pitää suurimpana saavutuksenaan sitä, että hänen Oscar-palkitut dokumenttinsa ovat olleet vaikuttamassa lainsäädäntötyön edistymiseen. Kunniamurhasta tai sen yrityksestä tuomittu ei voi enää saada tuomiotaan kumotuksi sillä, että kunniamurhayrityksestä hengissä selvinnyt antaa julkisesti murhaa yrittäneelle anteeksi, kuten Saban tapauksessa kävi.

Hän on myös ensimmäinen naisten turvakotien erityislähettiläs Pakistanissa. 200 miljoonan asukkaan maan ensimmäinen turvakoti aukesi maaliskuun lopussa.

Obaid-Chinoy aikoo tulevaisuudessa suuntautua yhä enemmän yhteiskunnalliseen työhön.

”En voi ryhtyä politiikkaan, koska minulla on kaksoiskansalaisuus. Mutta jatkan neuvojen antamista hallitukselle naisasioissa ja epäkohdista puhumista. Lisäksi olen toiminut aiemmin opettajana ja jatkan erilaisia pedagogisia projekteja, muun muassa sellaisissa kouluissa, joissa on koululaisia, jotka ovat sukujensa ensimmäisiä koulunkävijöitä.”

Hänen näkemyksensä Pakistanin tasa-arvotyöstä ja sen edistymisestä on synkkä, mutta toiveikas.

”Ei tule tapahtumaan minun elinaikanani, että maastani tulisi tasa-arvoinen ja väkivalta naisia vastaan loppuisi. Ei se ole loppunut tyystin mistään muualtakaan. Mutta kehityksen siemenet on laitettava multiin ja itämistä on jo tapahtunut.”

Itämistä saa aikaan sekin, että dokumentaristi käy työryhmineen kuvaamassa pikkukylien naisia.

”Kun kuvasimme Sabaa, hän kysyi usein, että ihanko me naiset saamme tällä tavalla matkustella minne sattuu ilman aviomiestä tai aviomiehen lupaa. Kun tämä ajatus tuli käsitettäväksi, se sytytti monta muuta ajatusta miesten ja naisten suhteista, säännöistä ja siitä, ettei kylän tapa ole ainoa mahdollisuus.”

Ennen kuin muutosta tapahtuu, Saban on elettävä nykyisten sääntöjen mukaan. Obaid-Chinoy toivoo, että Saban Obaid-Chinoyn dokumentin kautta saama julkisuus suojaisi häntä toiselta murhayritykseltä – ja monia muita siltä ensimmäiseltä. Ajatuksen siemen on ainakin kylvetty.

Obaid-Chinoy oli vierailemassa Suomessa osana Suomen Kirkon Ulkomaanavun 70-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa, jonka teemana on rohkeus.

Kuka?

Sharmeen Obaid-Chinoy


 Syntynyt 12. marraskuuta 1978 Pakistanissa.

 Toimittaja, elokuvantekijä ja aktivisti, joka tunnetaan etenkin naisten asemaa kuvaavista elokuvistaan.

 Voittanut lukuisia palkintoja, muun muassa kaksi Oscaria.

 Perhe Pakistanin rikasta eliittiä. Äidin nimi löytyi Panaman papereista, mikä on altistanut koko perheen kritiikille.

 Kanadan kunniakansalainen vuodesta 2010.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuva
  • Dokumenttielokuvat
  • Pakistan

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    2. 2

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    3. 3

      Sisustajat hullaantuivat viherkasveihin ja hittikasvit ovat paikoin loppuneet kukkakaupoista – ammattilainen kertoo, miten ”vihersisustat” tyylikkäästi

    4. 4

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    5. 5

      Ateisti on moraaliton ihminen – paitsi Suomessa

    6. 6

      Näyttää aivan tavalliselta rahtikontilta, onkin raskas kranaatinheitin – suomalaiset kehittivät uuden asejärjestelmän Arabiemiraattien pyynnöstä

    7. 7

      ”Olen yrittänyt ymmärtää äitiäni” – vielä moni kolmikymppisistä on elänyt lapsuuden, johon heijastuivat sotasukupolven traumat

    8. 8

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    9. 9

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    10. 10

      Ensimmäinen kiinalainen lentoyhtiö avaa reitin Helsinki-Vantaalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    3. 3

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    4. 4

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    5. 5

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    6. 6

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    7. 7

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    8. 8

      Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

    9. 9

      Ateisti on moraaliton ihminen – paitsi Suomessa

    10. 10

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää