Kulttuuri

Tiesitkö kuunnelleesi Beatlesin Sgt. Pepperistä väärää versiota? Ei se mitään, sillä nyt 50-vuotias klassikko soi upeampana kuin koskaan

Mitään näin radikaalia kokonaiselle The Beatles -albumille ei ole aiemmin tehty.

Mikään ei viittaa siihen, että tässä huoneessa, Abbey Roadin kakkosstudiossa, on tehty rockin historian kaikkein keskeisimpiä teoksia: The Beatles äänitti täällä suurimman osan tuotannostaan.

Seiniltä ei löydy edes yhtä yksittäistä muistolaattaa, vaikka syytä olisi. Äänitystila on keskimääräistä avarampi ja prameampi, mutta muuten kuin mikä tahansa studiohuone. Abbey Roadin pitkää ja kunniakasta menneisyyttä muistelevat valokuvat on piilotettu käytävän puolelle.

Historiaa on ilmassa myös tänään.

Äänittäjä Giles Martin, The Beatlesin hovituottajan George Martinin poika, on kutsunut studiosaliin yhtyeen lähipiiriä sekä studioammattilaisia ja toimittajia. Hänen tarkoituksenaan on esitellä, miltä yhtyeen kahdeksas ja kenties legendaarisin albumi Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band kuulostaa uudelleenmiksattuna.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Mitään näin radikaalia The Beatlesin albumeille ei ole aiemmin tehty. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun kokonaisen The Beatles -levyn alkuperäiset moniraitaäänitykset on kaivettu esiin ja miksattu uudelleen.

”Päällimmäinen mieltäni vaivannut ajatus oli: Mikä oikeus meillä on koskea näihin nauhoihin?” Giles Martin pohjustaa projektin alkua. ”On etuoikeus olla mukana tällaisessa hankkeessa, mutta samalla se on hermoja raastavaa. Tekemisemme joutuu tiukan syynin alle.”

”Vaati paljon vakuuttelua ennen kuin saimme kerättyä riittävästi itsevarmuutta ja uskoimme, että muutkin voivat haluta kuulla tämän.”

Kuin vakuudeksi Martin muistuttaa, ettemme olisi täällä tänään, jos elossa olevat Beatlet Paul McCartney ja Ringo Starr sekä John Lennonin leski Yoko Ono ja George Harrisonin leski Olivia eivät olisi antaneet miksaukselle hyväksyntäänsä.

Myös George Martin ehti nähdä projektin alkuvaiheet juuri ennen kuolemaansa vuosi sitten maaliskuussa.

”Tämä oli myös tunteellinen hanke minulle. Kun aloin perata sessioiden julkaisemattomia äänityksiä, kuulin ensimmäisenä isäni äänen”, Giles Martin kertoo. ”Hän sanoi aina, että tämä levy oli heidän yhteistyönsä huippu.”

The Beatlesin uudelleenmiksauksia on saatu odottaa kauan, sillä yhtyeen perintöä on vaalittu huolella ja äärimmäisen säännöstellysti.

Albumit on julkaistu lukuisia kertoja uudestaan, mutta niitä ei ole koskaan päästetty täyttämään alelaareja. Perintö on ollut niin arvokas, että se on voitu kaupata täyteen hintaan yhä uudestaan: ensin vinyylinä, sitten cd:nä ja lopulta äänentoistoltaan modernisoituina remasterointeina.

The Beatles oli myös viimeisiä suuria yhtyeitä, jotka siirtyivät suoratoistoaikaan puolitoista vuotta sitten jouluna 2015. Kekseliäisyyttäkin on käytetty. Tänä keväänä yhtyeen vinyylilevyjä on kaupattu tavallisissa englantilaisissa lehtikioskeissa keräilykansion ja lehtisen siivellä.

Nyt uudet miksaukset tuovat levyille vielä kerran uuden tilaisuuden.

Esimakua saatiin pari vuotta sitten, kun Giles Martin miksasi singlehitit uusiksi kokoelmalle 1+. Sgt. Pepperin ilmestymisestä tulee tällä viikolla kuluneeksi 50 vuotta, ja uusi versio juhlistaa tätä merkkipäivää.

Arvatenkin muut albumit seuraavat perässä, vaikka Martin ei sitä vielä vahvista. Hänestä on tullut isänsä työn jatkaja, jonka harteille työ todennäköisesti päätyy.

”Se ei ole vain minun päätettävissäni. Katsotaan nyt ensin, miten tämä menee ja millaisen vastaanoton levy saa”, hän toppuuttelee.

Giles Martinin varovaisuus on ymmärrettävää itsesuojelua, sillä monille kuulijoille Sgt. Pepperin tohtoroiminen on kuin koskisi pyhäinjäännökseen. Puolen vuosisadan aikana levyn äänimaailma on iskostunut mielenperukoille niin tarkkaan, että pienetkin muutokset voivat järkyttää.

Käänteentekevistä muutoksista Martin on pidättäytynyt, sillä soitin- ja lauluosuuksia ei ole lisätty tai jätetty pois uudessa miksauksessa. Sen sijaan tavoitteena oli tuoda yhtyeen soundi tähän päivään modernin teknologian avulla.

”Alkuperäiset nauhat kuulostivat uskomattomilta. The Beatles ei kuulosta yhtään vanhentuneelta eikä heidän levyjensä pitäisi kuulostaa vanhentuneilta”, hän kiittelee isänsä tekemää työtä tuottajana.

”Minun tehtäväni on koota levy uudestaan niin, että se kuulostaisi juuri siltä kuin yhtye kuulosti tässä huoneessa.”

Samalla Giles Martin toivoo, että uusi miksaus auttaisi jälleen uusia sukupolvia löytämään The Beatlesin musiikin.

”Lapset ja lapsenlapset ovat saaneet kuulla vanhemmiltaan, kuinka heidän pitäisi kuunnella Sgt. Pepper, koska se on mielettömän kuuloinen levy. Nyt he voivat laittaa levyn soimaan ja musiikki syöksähtää kaiuttimista juuri sillä teholla kuin tässä hullussa maailmassa ja kaiken nykymusiikin keskellä kuuluukin.”

Suurin yllätys monille saattaa olla se, että he ovat todennäköisesti kuunnelleet ”väärää” Sgt. Pepperin versiota kaikki nämä vuodet.

The Beatles oli kiinnostunut ainoastaan levyn yksikanavaisesta monoversiosta, mutta myöhempinä vuosina levystä on ollut saatavilla lähinnä stereo­versio. Sen tekemiseen yhtye ei edes osallistunut, koska heille vain monoversio oli ”oikea”.

Tämän historiallisen epäkohdan Giles Martin halusi nyt korjata, sillä hänen referenssinään olivat nimenomaan monoversiossa tehdyt valinnat.

Samaan tapaan hän halusi olla uskollinen alkuperäiselle levykokonaisuudelle. Sgt. Pepperin sessioissa äänitettiin myös singlekappaleet Strawberry Fields Forever ja Penny Lane sekä kaksi ylimääräistä kappaletta It’s Only A Northern Song ja Carnival of Light, mutta ne jäivät edelleen levyn ulkopuolelle.

”Mietimme todella niiden paikkaa levyllä, mutta päädyimme siihen, että miksi muuttaa Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Bandin rakennetta”, Martin perustelee. ”Tämä on albumikokonaisuus, jolla on selkeä alku ja joka päättyy pianoniskuun. Tätä työstäessäni tajusin, että kappaleissa on myös paljon enemmän järkeä vasta sitten, kun ne ovat yhdessä.”

Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Bandin uusi miksaus ilmestyy 26. toukokuuta.

Ketkä?

George ja Giles Martin

 Englantilainen George Martin (1926–2016) oli The Beatles -yhtyeen hovituottaja, ”viides beatle”. Tuotti 12 ensimmäistä Beatles-albumia yksin. Oli viimeisenä julkaistulla levyllä Let It Be (1970) mukana äänityksissä, tuotannon viimeisteli amerikkalainen Phil Spector.

 Giles Martin (s. 1969) seurasi isänsä jälkiä musiikkibisnekseen, vastoin isänsä toivetta. Oma yhtye Velvet Jones ei menestynyt, mutta Giles on jatkanut uraansa tuottajana, lauluntekijänä ja muusikkona.

 Giles Martin oli koostamassa The Beatles Anthology -kokoelmia 1990-luvulla ja tuotti Love-kokoelman isänsä kanssa 2006. Hän oli myös yhtenä tuottajana Paul McCartneyn tuoreimmalla albumilla New (2013).

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pop- ja rockmusiikki
  • The Beatles

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    2. 2

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    3. 3

      Sisustajat hullaantuivat viherkasveihin ja hittikasvit ovat paikoin loppuneet kukkakaupoista – ammattilainen kertoo, miten ”vihersisustat” tyylikkäästi

    4. 4

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    5. 5

      Ateisti on moraaliton ihminen – paitsi Suomessa

    6. 6

      Näyttää aivan tavalliselta rahtikontilta, onkin raskas kranaatinheitin – suomalaiset kehittivät uuden asejärjestelmän Arabiemiraattien pyynnöstä

    7. 7

      ”Olen yrittänyt ymmärtää äitiäni” – vielä moni kolmikymppisistä on elänyt lapsuuden, johon heijastuivat sotasukupolven traumat

    8. 8

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    9. 9

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    10. 10

      Ensimmäinen kiinalainen lentoyhtiö avaa reitin Helsinki-Vantaalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    3. 3

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    4. 4

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    5. 5

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    6. 6

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    7. 7

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    8. 8

      Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

    9. 9

      Ateisti on moraaliton ihminen – paitsi Suomessa

    10. 10

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää