Valikko
Kulttuuri

Maailman suurin tv-sarja ilmestyy samalla minuutilla yli 170 maassa, kymmenet miljoonat katsovat – Tämän takia Game of Thrones on niin suosittu

Game of Thrones alkaa maanantain vastaisena yönä samaan aikaan yli 170 maassa. HS seuraa poikkeuksellisen suositun sarjan käänteitä tiiviisti seuraavat seitsemän viikkoa.

Kohta se tulee.

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Suomen aikaa yli 170 maassa ympäri maailmaa ilmestyy samalla minuutilla sama televisio-ohjelma.

Game of Thrones, maailman suosituin tv-sarja on taas täällä.

Vuonna 2011 käynnistynyt fantasiasarja on edennyt jo seitsemänteen kauteensa. Tällä jutulla pääset kartalle siitä, mistä sarja ja päähenkilöt uudella kaudella jatkavat.

HBO:n tuottaman sarjan suosio on kasvanut vuosi vuodelta. Viime vuoden jaksoja katsoi pelkästään Yhdysvalloissa keskimäärin 23 miljoonaa ihmistä. Kukaan ei tiedä koko maailman lukuja.

Eikä kyse ole vain katsojamääristä. Sarja on kerännyt ennätysmäärän palkintoja ja saanut kriitikoiden kehuja.

Miksi Game of Thrones sitten on niin suosittu? Eivät siitä kaikki pidä. Se on fantasiatarina Westerosin keskiaikaisen tapaisesta maailmasta, jossa on lohikäärmeitä, ritareita, maagisia jääzombeja ja noituutta.

Suurin syy on, että se on hyvin kirjoitettua ja näyteltyä, aikuisille suunnattua fantasiaa, joka on tehty taidolla ja isolla budjetilla. Tämä yhdistelmä vetoaa ihmisiin ympäri maailmaa.

Koska sarja tapahtuu fantasiamaailmassa, se ei ole sidottu mihinkään tiettyyn kulttuuriin. Fantasia tuntuisi olevan yksi vaihtoehto koko maailman yhtenäiskulttuuriksi.

Toiseksi, vaikka sarja on fantasiaa, ytimeltään se on valtataistelu ja kertomus ihmisistä.

Game of Thronesissa käydään nimensä mukaisesti kamppailua valtaistuimesta, mikä muistuttaa Euroopan 1400-luvun aatelishuoneiden juonittelua. Juonittelu on jännittävää, oli kyse Ruusujen sodasta, Valkoisesta talosta tai Westerosista.

Kolmas syy on sarjan ainut­laatuinen yllätyksellisyys. Yleensä tv-sarjojen katsojat voivat luottaa siihen, että ainakin sarjan päähenkilöt pysyvät elossa. Tässä sarjassa sitä turvallisuudentunnetta ei ole. Game of Thrones tunnetaan siitä, että kuka tahansa päähenkilöistä voi kuolla milloin tahansa.

Yllätyksellisyydestä on seurannut valtava määrä arvuuttelua ja spekulaatiota. Nyt alkavan kauden seitsemän jaksoa ilmestyvät viikon välein. Seitsemän viikon aikana internetissä ja muussa maailman mediassa julkaistaan poikkeuksellinen määrä kirjoituksia ja videoita, joissa tarkkaan analysoidaan edellisen jakson tapahtumia ja veikkaillaan tulevia käänteitä. Ennen kaikkea niistä keskustellaan muiden fanien kanssa.

Tämä on tavallaan paluu vanhanaikaiseen television katseluun.

Viime vuosina inter­netin suoratoistopalvelut ovat mullistaneet juuri tv-sarjojen katselun. Suurimman suoratoistopalvelun, vuonna 2012 Suomeen saapuneen Netflixin merkittävimpänä uudistuksena on pidetty sitä, että tv-sarjojen kausien kaikki jaksot ilmestyvät samaan aikaan. Katsojat saavat katsoa kerralla niin monta jaksoa kuin haluavat. Ei tarvitse enää odottaa viikkoa.

Samalla kun sarjojen katsomisrytmi on vapautunut, tv-sarjojen katsomisesta on tullut yksityinen kokemus. Game of Thrones on paluu aikaan, jolloin koko kansakunta kokoontui television ääreen katsomaan samaa ohjelmaa. Aikaan, jolloin siitä puhuttiin aina aamulla työpaikkojen kahvihuoneissa. Kansakunta kattaa nyt vain yli 170 maata ja kahvihuone on internet.

HS osallistuu keskusteluun nyt.fi-verkkosivuilla Westerosin kirjeenvaihtaja -blogissa seitsemän viikon ajan. Jokaisesta jaksosta julkaistaan perusteellinen analyysi. Nyt.fissä julkaistaan tulevina viikkoina myös sarjan näyttelijöiden haastatteluja.

Game of Thrones HBO Nordic ja C More -palveluissa.

Fakta

Game of Thrones


 Yhdysvaltalaisen HBO:n tuottama sarja alkoi 2011.

 Tänään alkoi seitsemäs kausi, seuraava kahdeksas on viimeinen.

 Perustuu George R. R. Martinin kirjasarjaan Tulen ja jään laulu (Kirjava).

 Voittanut 38 Emmy-palkintoa, mikä on enemmän kuin yksikään parhaan katseluajan draamasarja.

 Päätekijät ovat käsikirjoittajat David Benioff ja D.B. Weiss.

 Viiden päänäyttelijän palkkio oli viime kaudella puoli miljoonaa dollaria jaksolta. Tänä vuonna sen on kerrottu olevan paljon enemmän.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tv-sarjat
  • Game of Thrones
  • Viihde
  • Fantasia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    2. 2

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    3. 3

      Tanska siivoaa kerjäläisensä vankilaan – kahden viikon ehdottomia tuomioita jaetaan nyt ilman varoitusta

    4. 4

      Äänestäjät saivat tahtonsa läpi: Tukholman ja Göteborgin väliä kulkeva juna nimettiin Trainy McTrainfaceksi

    5. 5

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    6. 6

      Teinielokuvaklassikko The Breakfast Clubin paras hahmo oli ”friikki”, joka ei vielä 1980-luvulla kelvannut pojille

    7. 7

      Hoitajien uupumus pitää ottaa vakavasti

    8. 8

      Mistä Helsingistä saa hyvännäköistä miestenmuotia? Tässä 16 erilaista kivaa kauppaa

    9. 9

      Kartta näyttää, mille alueille maahanmuutto keskittyy Suomessa – professorin mielestä hajasijoittaminen on ”periaatteessa kiva”, mutta ongelmallinen ajatus

    10. 10

      Audi kutsuu korjattavaksi liki miljoona dieselautoa, joita on myyty myös Euroopan markkinoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    2. 2

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    3. 3

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    4. 4

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    5. 5

      16-vuotias Linda kiinnostui Isisistä ja karkasi kotoaan Saksasta, nyt hänet on ehkä löydetty Mosulin tunneleista – mallioppilaasta tuli radikaali muutamassa kuukaudessa

    6. 6

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    7. 7

      Kartta näyttää, mille alueille maahanmuutto keskittyy Suomessa – professorin mielestä hajasijoittaminen on ”periaatteessa kiva”, mutta ongelmallinen ajatus

    8. 8

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    9. 9

      Linkin Parkin laulaja Chester Bennington on kuollut

    10. 10

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      11-vuotiaan Taijatuuli Louhivuoren isä joutui taposta vankilaan, ja vapauduttuaan isä tappoi uudestaan – ”Tuo mies on hulluin murhaaja, josta olen kuullut, ja mä rakastan sitä”

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    9. 9

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    10. 10

      Game of Thrones alkaa – Tällä jutulla pääset kartalle, mistä sarja ja päähenkilöt uudella kaudella jatkavat

    11. Näytä lisää