Kulttuuri

IL: Jari Sillanpäätä epäillään huumausaineen vaikutuksen alaisena ajamisesta – poliisi vahvistaa tapauksen, mutta ei henkilöyttä

Suomen suosituimpiin lukeutuva laulaja esiintyy parhaillaan televisiosarjassa Vain elämää ja on aloittamassa uutta kiertuetta.

Iskelmälaulaja Jari Sillanpään epäillään ajaneen autolla huumausaineen vaikutuksen alaisena, kertoo Iltalehti.

Lehden mukaan poliisipartio oli huomannut autoilijan ”törttöilevän” Helsingin Lönnrotinkadulla. Poliisit pysäyttivät kuljettajan, joka Iltalehden tietojen mukaan oli Sillanpää.

Pikatesti oli lehden mukaan reagoinut huumausaineeseen, ja poliisit olivat tehneet Sillanpään asuntoon kotietsinnän.

IL:n tietojen mukaan huume-epäily koskee amfetamiinia. Epäilty vietiin pikatestin jälkeen verikokeisiin. Tapahtumapaikalla oli ollut useita silminnäkijöitä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Rikoskomisario Jari Pynnönen Helsingin poliisista vahvistaa Helsingin Sanomille, että tällainen tapaus on tiistaina illalla tapahtunut Helsingin keskustan alueella. Hän ei kuitenkaan vahvista, kenestä on kyse.

Pynnösen mukaan kuljettajan ajovirhe oli kiinnittänyt poliisipartion huomion. Nämä olivat pysäyttäneet auton.

Pynnösen mukaan kuljettajaa epäillään huumausaineen vaikutuksen alaisena ajamisesta.

HS ei tavoittanut Sillanpään avustajia kommentoimaan asiaa.

Jari Sillanpää kuuluu Suomen suosituimpiin artisteihin. Hän nousi suursuosioon vuonna 1995 tangokuninkuuden myötä.

Sillanpään nimikkolevy Jari Sillanpää vuodelta 1995 on edelleen Suomen kaikkien aikojen myydyin levy yli 270 000 kappaleen myynnillään.

Suosio kasvoi uudelleen huippulukemiin, kun laulaja osallistui vuonna 2012 Vain elämää -sarjan ensimmäiselle kaudelle. Vuonna 2014 hän voitti Tähdet, tähdet -kisan.

Sillanpää on mukana parhaillaan Nelosella pyörivän Vain elämää -sarjan viimeisellä kaudella. Perjantaina sarjassa on vuorossa ”Jarin päivä”.

Nelosen kanavapäällikön Ville Toivosen mukaan Vain elämää -ohjelman jatkosta on käyty Nelosella tänään keskustelua. Tilanne ei kuitenkaan näyttäisi muuttuvan, Sillanpää-uutisista huolimatta. Jakso ja sarja näytetään normaalisti.

”Olemme lukeneet samat uutiset kuin muutkin eli olemme niiden samojen tietojen varassa. Tällä hetkellä niillä ei ole vaikutusta sarjaan”, hän sanoo.

Sillanpään isännöimä jakso on jo nähtävillä Nelosen Ruutu+-palvelussa.

Toivonen kertoo, että Sillanpään kanssa ei ole ollut mitään ongelmia sarjaa tehtäessä.

”Ohjelmaa tehtiin touko–kesäkuun vaihteessa, ja kaikki meni ihan hyvin. Myös pressin suhteen myöhemmin kaikki meni hyvin.”

Jari Sillanpäälle on kaavailtu kiireistä syksyä.

Syyskuun lopussa hänen on tarkoitus aloittaa Jari – valokeilassa -kiertue, joka jatkuu aina marraskuun loppuun asti.

HS ja Nelonen kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Musiikki
  • Huumeet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

    2. 2

      Pidättely sekoittaa suoliston eikä hyvältä tuntuva vatsa aina voi hyvin – Nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    3. 3

      Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi, nousi liikkeen vanhimmistoon ja salaisuuden paljastuttua joutui sen eteen – ”Olen tiennyt aina kristallinkirkkaana, että pidän miehistä”

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Nuoret kiinalaiset matkailijat haluavat Suomesta mustikkapiirakkaa ja prinsessa Leian koruja – ”He ostivat 42 000 euron edestä kelloja ja koruja

    6. 6

      Muistisairauksia on todettu jo kolmekymppisillä – Unohtelu ja väsymys johtuvat yleensä silti jostain muusta kuin muistisairaudesta

    7. 7

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    8. 8

      Oletko miettinyt, mikä merkitys kiky-tunneillasi on viennin piristymiseen? Elinkeinoelämän tutkimuslaitos selvitti asiaa

    9. 9

      Suomessa leikittiin ”Kuka pelkää mustaa miestä” kunnes se kiellettiin rasistisena – mutta ajattelivatko lapset oikeasti tummaihoista ihmistä leikeissään? Vastaa kyselyyn

    10. 10

      Katossa reikä ja kellarissa vettä – pala suomalais-virolaista kulttuurihistoriaa uhkaa tuhoutua rakennusyhtiön omistuksessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    5. 5

      Ammattikouluissa ei tarvitse osata mitään saadakseen tutkinnon, arvioi tutkija – HS:n kyselyn mukaan opettajilla on paine päästää kaikki läpi kursseista

    6. 6

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    7. 7

      Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö, johon tulee 15 uutta virkaa – Sipilä: ”Olen huomannut, miten tärkeää tutkimukseen perustuva tieto on”

    8. 8

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    9. 9

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    10. 10

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    5. 5

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    8. 8

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    11. Näytä lisää