lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Työnantajat eivät saa suoraa oikeutta tekijänoikeuksiin

17.12.2009 12:09

Stefan Wallin

Stefan Wallin

Kulttuuriministeri Stefan Wallin (r) ei vie eduskunnan käsittelyyn opetusministeriössä valmisteltua lakiehdotusta niin sanotusta työsuhdeolettamasta. Ehdotus olisi antanut työntekijöiden ohella myös työnantajille tekijänoikeudet työsuhteessa syntyneisiin teoksiin, ellei toisin olisi sovittu esimerkiksi työsopimuksessa.

Työsuhdeolettamaa ovat ajaneet muun muassa Elinkeinoelämän keskusliitto, Nokia ja suuret mediayhtiöt. Ehdotus herätti suurta vastustusta muun muassa taiteilijoiden, toimittajien ja professoreiden keskuudessa. Muutosta vastaan on kerätty adressia, jonka on allekirjoittanut jo yli 16 000 ihmistä.

Ehdotuksen mukaan työnantaja voisi jatkossa myös muuttaa teosta ja myydä sen käyttöoikeudet. Muutoksia olisi voinut tehdä vain rajoitetusti, sillä moraaliset oikeudet olisivat säilyneet tekijöillä.

Teoksia voivat olla muun muassa kirjoitukset, valokuvat, kartat, mainokset, tekniset piirustukset ja jopa joissakin tapauksissa raportit ja muistiot. Olennaista on se, että tuotos ylittää niin sanotun teoskynnyksen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.