13.7.2009 14:20
Ella ja Emmi Hirvenkari olivat vapaaehtoisina rakentamassa gerberalabyrinttia.
Sateessa vettyvä Helsingin Rautatientori muuttui maanantaiaamuna värikkääksi kukkamereksi. Vapaaehtoiset rakentavat torille valtavaa labyrinttia isoista erivärisistä ruukkugerberoista. Kyseessä on taiteilija Kaisa Salmen teos Eeden VI .
Labyrintin rakennustyöt alkoivat aamuyhdeksältä ja jatkuvat iltaseitsemään asti.
Labyrintti tehdään 10 000 ruukkukukasta. Kun yhdessä ruukussa on keskimäärin kymmenen kukkaa, tulee torille yhteensä noin satatuhatta gerberaa. Labyrinttiin tulee vain yksi sisäänkäynti ja kahdeksan käytävää. Labyrinttiin tuodaan myös penkkejä, joissa voi levähtää.
Taiteilija Kaisa Salmi haluaa teoksellaan kiinnittää huomiota ympäristön viihtyvyyteen ja luonnon vaikutukseen ihmisen hyvinvointiin. Hän on aiemmin ilahduttanut helsinkiläisiä tuomalla kasvihuoneellisen gerberoita Lasipalatsin aukiolle. Kukat tuotiin Rautatientorille rekoilla Lepolan puutarhasta Turun kupeesta.
Gerberalabryrintti on Rautatientorilla perjantaiaamuun asti. Aamukahdeksasta alkaen gerberoita saa hakea mukaansa ilmaiseksi.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kaupunki | Julkaistu 8:59
Ulkomaat | Päivitetty 9:05
Urheilu | Julkaistu 9:48