perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Sampo ja Tapiola pelästyivät Muhammed-kuvia

Kulttuurilehti Kaltio menettää ilmoituksia sarjakuvan vuoksi

24.2.2006

Oulussa ilmestyvä kulttuurilehti Kaltio on suututtanut tukijansa julkaisemalla uusimmassa numerossaan sarjakuvan, jossa esiintyy profeetta Muhammed. Sarjakuvan ilmestyttyä Kaltion verkkosivuille useat ilmoittajat ovat olleet yhteydessä lehden kustantajaan. Sampo-pankki ja vakuutusyhtiö Tapiola ovat jo ilmoittaneet lopettavansa ilmoittamisen Kaltiossa.

"Katsoimme, ettemme halua olla tällä hetkellä ilmoittajana lehdessä", sanoo Sampon viestintäjohtaja Hannu Vuola.

Vuolan mukaan pankin päätöstä ei ole tehty Oulussa vaan konsernitasolla.

Tapiola-yhtiön Pohjois-Suomen aluepäällikkö Marjatta Leiviskä sanoo saaneensa pääkonttorista käskyn vetää ilmoitukset Kaltiosta.

"Sain yhtiön tiedotuksesta viestin, että sarjakuvassa oli jotain sellaista, ettemme haluaa enää olla lehdessä mukana", Leiviskä kertoo.

Kaltion päätoimittaja Jussi Vilkuna korostaa, ettei Ville Rannan piirtämä sarjakuva ollut Muhammedia eikä islaminuskoisia loukkaava.

"Katsoimme, että on mahdollista yhdistää tinkimätön suhtautuminen sananvapauteen ja journalistin ohjeissa mainittu uskonnollisten vakaumusten kunnioittaminen. Toisin kuin tanskalaiset, emme ole lähteneet halventamaan, mutta ei kai piirrosta voida ilmaisumuotona kieltää?"

Sarjakuvassa naamion taakse kätketty Muhammed ja sarjakuvapiirtäjä keskustelevat.

"Ei sillä ole mitään arvoa, että ei-muslimi noudattaa Koraanin määräyksiä koska pelkää", piirtäjä selittää profeetalle.

Kaltion hallituksen puheenjohtaja Harri Kynnös ilmoittaa aikovansa keskustella asiasta vakavasti päätoimittaja Vilkunan kanssa.

"Ehkä olisi ollut viisaampaa, ettei niitä kuvia olisi siellä ollut, eihän yhteiskuntarauhaa ole koskaan hyvä värisyttää. Itselleni uskonto on aina ollut pyhä asia, eikä ole hyvä lähteä ihmisiä loukkaamaan."

Kaltio on 1945 perustettu kulttuurilehti, jonka levikki on noin 1100 kappaletta.

Ville Ranta on suomalaisen sarjakuvan nousevia nimiä. Rannan piirtämä ja Lewis Trondheimin käsikirjoittama Célébritiz-albumi julkaistiin vuoden alussa Ranskassa.

Kaltiota voi lukea verkossa osoitteessa www.kaltio.fi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.