perjantai 24.5.2013 | Tuukka, Touko  Onnittele e-kortilla

Tennispalatsiin Suomen ensimmäinen digitaalinen projektori

19.11.2006 20:21

Kari Pullinen

Ville Lampolahti kokeili Tennispalatsin kakkossalissa Suomen ensimmäistä digitaalista elokuvaprojektoria.

Ville Lampolahti kokeili Tennispalatsin kakkossalissa Suomen ensimmäistä digitaalista elokuvaprojektoria.

Tennispalatsin elokuvateatterin 350-paikkaiseen kakkossaliin on asennettu digitaalinen elokuvaprojektori. Se on ensimmäinen laatuaan Suomessa.

Finnkinon, Suomen suurimman elokuvateatteriyhtiön, hankkima digitaalinen projektori on ensimmäinen näkyvä askel maan elokuvateattereiden digitalisoinnissa, joka saattaa mullistaa koko elokuvateatterialan.

Yleisö näkee ensimmäisenä uudella tekniikalla Raimo O. Niemen kotimaisen lastenelokuvan Suden arvoitus joulukuussa.

Sen jälkeen digitaalisinakin versioina ohjelmistoon tulevat muun muassa Sierra Leonen sodasta kertova Leonardo DiCaprio -elokuva Blood Diamond ja Olli Saarelan Suden vuosi.

Digitaalisia elokuvaesityksiä on ollut Suomessa satunnaisesti aiemmin, mutta Tennispalatsin projektori jää käyttöön pysyvästi. Esitystoiminta ei ole alkuvaiheessa kovin mittavaa, sillä digitaalisia kopioita ei ole laajasti saatavilla.

Perinteiset 35 mm:n filmiprojektorit pysyvät suomalaistenkin elokuvateattereiden peruskalustona vielä vuosia. Tennispalatsi 2:n konehuoneessa on nyt rinnan kaksi projektoria.

Katsojalle elokuvien digitaalista esittämistä perustellaan paremmalla kuvan laadulla. Digitaalinen kuva ei naarmutu esityskertojen myötä vaan toistuu aina samanlaisena kuten digitaalinen äänikin.

Katsoja voi myös vapautua huolimattoman koneenkäyttäjän kelanvaihdoista. Digikopioiden yleistyessä ja halventuessa myös elokuvien kirjo voi monipuolistua.

Uudistus voi tuoda säästöjä, kun esitysfilmikeloja ei enää valmistettaisi eikä lähetettäisi linja-autolla kaupungista toiseen. Digitaalisesti esitettävä elokuva siirtyy teatteriin joko kovalevyllä tai kaapelin ja satelliitin välityksellä.

Maakunnan pikkuteatteri voisi hyötyä saadessaan uuden toimintaelokuvan ohjelmistoon aiempaa nopeammin. Digitaalisessa elokuvassa ei ole kopiomäärälle rajoituksia. Toinen hyötyjä voisi olla kotimainen elokuva.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>